Jos rikot jotain, korjaa se!
Olen huomannut, että tässä meidän jälleenrakennustyössämme on eräs paha ongelma. Minä anelen vaimoltani, että rakennetaan uudelleen ja että käytäsiin tämä asia läpi kunnolla, jotta päästäisiin eteenpäin. Anelen häneltä kosketusta ja inhimillisyyttä. Pyydän häntä auttamaan minua tässä työssä ja perheemme pelastamisessa. Vaimoni jatkaa ylimielistä käytöstään, eikä tee kovin paljoa sen eteen, että asiat saataisin järjestymään. Ja hän oli se, joka kaiken tämän sai kuitenkin aikaan!
Kuten nimimerkki Sussanna kirjoitti viisaasti aiemmin kommentissaan, väärintekijän pitäisi olla nöyrä ja anteeksipyytävä. Hänen pitäisi olla se puolisko, joka anelisi puhumaan ja käymään asiat läpi. Mutta ei meillä! Minusta tuntuu, että minä lähes pyydän anteeksi vaimoltani tätä tilannetta. Ikään kuin minä rukoilisin häntä antamaan minulle anteeksi ja suostumaan siihen, että asiat korjataan. Minusta se on huutava vääryys!
Olen vasta nyt, nelisen kuukautta uskottomuuden tultua julki, alkanut kyseenalaistaa tätä. Vihaan itseäni siitä, että olen niin ressukka, että olen päästänyt tilanteen tähän. Jos olisin toiminut oikein, olisin (kuvainnollisesti tietenkin) nostanut vaimoni seinälle ja vaatinut häntä vastuuseen tai jos se ei hänelle sopisi, häipymään silmistäni iäksi. Mutta minusta ei siihen ole ollut. Perustelen sitä itselleni ainakin sillä, että minun velvollisuuteni on korjata rikki menneet asiat. Siihen olen itse puolisoni opettanut, eli jos on jokin hankala asia, minä hoidan sen kuntoon. Tätä en saa hoidettua ja se turhauttaa. Tarvitsisin kipeästi vaimoni apua tähän. Tai vielä oikeammin, voisin harkita auttavani vaimoani tässä korjaustyössä, jos hän sitä tarpeeksi uutterasti tekisi.
Jos minä olisi ollut uskoton, kohdellut vaimoani epäinhimillisesti ja rikkonut perheeni, aloittaisin jokaisen päiväni polviltani vaimoni edestä ja anelisin häntä sietämään minua vielä edes yhden päivän. Kertoisin joka päivä, kuinka häpeissäni olen ja kuinka sitoutunut olisin siihen, että suhteemme korjataan. Tekisin kaikkeni, että saisin oman virheeni korjattua. Uskon, että vaimoni nauttii tästä tilanteesta. Uskon, että hänelle on hunajaa saada olla ohjaksissa ja vallassa.
Jonkinlaista toipumista minussa on kai tapahtunut, kun tällaiset ajatukset saavat päässäni tilaa. Olen aiemmin pelännyt valtavasti sitä, että vaimoni lähtee parisuhteestamme, jos vaadin häntä toimimaan sen hyväksi. Nyt asenteeni valuu hiljalleen sitä kohden, että jos häntä ei korjaaminen kiinnosta, on parempi jatkaa elämää ilman häntä. Se on aika suuri muutos aiempaan ja olen tästä kehityssuunnasta aika tyytyväinen.