Lapsellista vahingoniloa
Pandemiaa ei kukaan toivonut, mutta jotain hyvää siitäkin sitten koitui. Vaimoni oli ollut minun kanssani jo kaksi vuosikymmentä, antanut minulle kaksi upeaa lasta ja elämän, jota rakastin suunnattomasti. Tuo tasaluku tuli meidän yhteisessä elämässämme täyteen joulukuussa 2019. Olimme yhdessä venyneet ja sinnikkäästi puurtaneet itsemme yli kaikenlaisten vaikeuksien ja olimme yhä yhdessä onnellisina. Ajattelin, että haluan palkita hänet hänen urhauksistaan ja kestävyydestään oikein kunnolla.
Pyytäisin anoppiani huolehtimaan lapsista viikon ja me saisimme olla kahdestaan todellisella unelmalomalla, jossa mistään ei säästettäisi ja kaikki olisi täydellistä luksusta. Olimme haaveilleet joskus pääsevämme valkoisille hiekkarannoille Balille ja se täytyi nyt toteuttaa, parhaassa hotellissa ja kaikin puolin täydellisesti. Suunnittelin lisäksi, että menomatkalla pysähtyisimme jossain Euroopan suurkaupungissa ja kävisimme katsomassa jonkun hyvän keikan upealla stadionilla. Tämän kaiken lisäksi varasin vaimolleni boudoir-kuvauksen arvostetulle, nimeäkin saaneelle ammattivalokuvaajalle. Sellaisesta hän oli haaveillut ja ajattelin, että tämä on se hetki, jolloin tuo haave voitaisiin toteuttaa. Olin tehnyt budjetin, joka oli minun mittakaavassani hulppea! Mutta ajattelin, että tämän on oltava sellainen ”kerran elämässä” -kokemus ja siihen saakin mennä rahaa. Säästin ankarasti ja vähensin oman, vähän kalliihkon harrastukseni määrää reilusti. Suunnittelin jopa sellaista, että jos kävisi niin, etten saisi suunniteltua rahaa kasaan pelkästään säästämällä, voisin myydä vaikka yhden kitarani ja ehkä moottoripyöräni. Ne saisin joskus ostettua takaisin kuitenkin, ja koska ne olisi helppo realisoida, saisin varmasti rahat kerättyä.
En vain tiennyt, että tätä järjestellessäni hän makasi toisen miehen alla.
Onneksi tuli korona ja pelasti! Loppusyksystä 2019 alkoi kuulua uutisia leviävästä pandemiasta, joten aloin järjestelemään suunnitelmani lykkäystä. En halunnut tehdä mitään kompromissejä, koska tämä oli tärkeää. Ja olihan tässä kiinni kuitenkin reilut parikymmentä tuhatta euroa. Olin lykännyt suunnitelman toteuttamista jo vuoden ajan, kunnes tein vaimoni kärähtämisen jälkeen päätöksen hylätä koko ajatuksen.
Jos vaimoni syrjähyppy ei olisi tullut julki vielä tuossa vaiheessa, vaan vasta toteutuneen matkan jälkeen, olisin tuntenut itseni varmasti vielä paljon tyhmemmäksi. Ja se olisi paljon, koska tunnen itseni jo nyt maailman suurimmaksi idiootiksi. En tiedä, miten siitä olisin koskaan selvinnyt. Olen pohtinut, olisiko hän voinut täysin rinnoin nauttia tuosta yhteisestä lahjastamme tietäen, että eli tässä vain kaksoiselämänsä toista puolta. Todennäköisesti, koska tässä olisi toteutettu pitkäaikaisia unelmia.
Vaikka maksoin vähän varausmaksuja, joita en saa takaisin ja myös minulta peruuntui suuri kokemus, tunnen jotenkin outoa tyytyväisyyttä siitä, että peruin kaiken. Ehkä vielä suurempaa vahingoniloa tuntisin, jos päätyisin lähtemään matkalle jonkun toisen kanssa. No, ei ole ketään toista, jonka kanssa lähtisin, mutta kostonhimoisen fantasioissa se tuntuu aika mehukkaalta. Vaimoni ei tiedä tästä suunnitelmasta mitään, enkä usko siitä hänelle koskaan mitään kertovanikaan, vaikka kieltämättä se vähän houkuttaisi. Hirveän lapsellista ja pikkumaista! Tiedän kyllä.
Toivottavasti se maakuntamotellin koinsyömällä patjalla paneskelu oli sen arvoista!