Selitä, rakas!
Aamulla jätin keittiön pöydälle lapun, jossa kehotin häntä kirjautumaan ulos tietokoneelta, kun siltä poistuu. Vaimoni jäi nukkumaan ja minä lähdin töihin. En muista vieläkään tuosta ”työpäivästä” mitään, mutta palasin kotiin kesken päivän muutaman tekstiviestin jälkeen keskustelemaan vaimoni kanssa.
Vaimoni ensimmäiset sanat tavatessamme olivat ”haluatko erota?” Myöhemmin huomasin, etten ollut osannut sitä edes ajatella, vaikka asiasta tulisi keskeinen, jokaisen päiväni sisältö pitkäksi aikaa.
Vaimoni kertoi suhteensa työkaveriinsa sisältäneen kaksi tapaamista. En uskonut määrää tuolloin, enkä usko vieläkään. Hän kertoi suhteen kestäneen syksyn 2019 ajan ja muutamista muista yksityiskohdista, joista useimmat eivät selvästikään pitäneet paikkaansa. Vaimoni mukaan hän oli alkanut hiljalleen ihastua työkaveriinsa ja ajan kuluessa ajatutui tilanteeseen, jossa ihastuminen muuttui fyysiseksi. Hän kertoi, että oli valmistautunut valehtelemaan minulle loppuikänsä ja oli selvästi pahoillaan siitä, että kärähti. Ja vain siitä.
Tarvitsin kipeästi jopa yksityiskohtaisia tietoja tapahtuneesta. Hän kertoi yhdestä tapaamisesta, joka oli järjestetty niin, että hän valehteli minulle ja lapsille lähtevänsä työmatkalle. Olin siirtänyt omaa työmatkaani ja järjestellyt työpäiväni uudelleen, jotta voisin olla lasten kanssa yön kotona. Vaimoni suuteli minua eteisessä ja sanoi: ”Minulle tulee ikävä.” Sen jälkeen hän lähti naapurikunnan motelliin vieraan miehen kanssa, kun oli ottanut töistä vapaata. Matkalta hän palasi seuraavana päivänä ja valitti, kuinka raskas oli työmatka ollut. Ja minä olin uskonut! Hän kertoi minulle, että oli tavannut rakastajansa kahdesti tuon suhteen aikana. Sitä en ole uskonut vielä tähänkään mennessä.
En millään voinut uskoa, että vaimoni oli pettänyt minua. Yritin kieltää asian itseltäni. Yritin etsiä jotain sellaista, joka selittäisi tämän kaiken. Halusin olla väärässä, mutta todisteet ja vaimoni tunnustus olivat kiistämättömät. Tuntui kuin olisin ollut selkä seinää vasten. En päässyt asiaa pakoon. Minusta tuntui, että tukehdun.
Kalloani hakkasi sisältä päin kysymys ”miksi”. Vaimoni piiloutui järjestelmällisesti ”en tiedä” -hokeman taakse, eikä ehkä tajunnut, että pakoilemalla pahensi minun oloani entisestään. Vaimoni käytös minua kohtaan vaihteli ymmärryksestä ylimielisyyteen. Ymmärrän sen jotenkin, sillä varmasti tilanne oli hänellekin hankala.
Tunsin sanoinkuvaamatonta häpeää. Tunsin häpeää siitä, että olin ollut niin täydestä sydämestäni rakastunut häneen. Olin kirjoittanut hänelle rakkauskirjeitä, joissa kerroin kaikista niistä syistä, joista häntä niin loputtomasti rakastin. Olin kirjoittanut niitä täsmälleen samalla kellonlyömällä, kun hän oli ollut sängyssä toisen miehen kanssa! Kerroin rakkaudestani ja minua kohdanneesta onnesta myös ulkopuolisille ihmisille. Kerroin, että olin täydellisen onnellinen mies, jolla oli maailman upein vaimo. Enkä tajunnut, että tuolla samalla ihmisellä oli meneillään toinen elämä. Se oli suunnattoman nöyryyttävää!
Katsoin vaimoani, uskottuani ja sielunkumppaniani. Hän näytti erilaiselta. Tuntui, etten olisi tuntenut häntä enää. Yritin koskettaa häntä, mutta tunne sormenpäissäni oli erilainen kuin ennen. Hänen ihonsa tuntui jotenkin kovalta, ehkä kylmältä.
Tunsin pari päivää suurta, lähes lamauttavaa fyysistä kipua. Kipu tuntui päässäni, rinnassani ja selittämättömänä, kokonaisvaltaisena kipuna jokaisessa solussani. Kurkussani tuntui pala, jonka ohi en pystynyt saamaan muuta kuin vettä. Syömiseni loppui noin viikoksi. Nukuin parin viikon aikana arviolta kaksi tuntia yössä ja senkin muutaman minuutin pätkissä. Oksentelin paljon ja makasin sikiöasennossa jossain sohvan kulmassa oikeastaan aina, kun se oli mahdollista. Noin viikon jälkeen pakotin itseni liikkeelle ja kuntoilin pakonomaisesti ja lähes hysteeristesti monta tuntia päivässä.Kipu, jonka kohtuuton liikunta aiheutti, tuntui syrjäyttävän uskottomuuden aiheuttaman kivun. Ja koska pystyin itse hallitsemaan liikunnan aiheuttamaa kipua, minusta tuntui, että olin jotenkin enemmän autonominen. Pettymyksen aiheuttama kipu vyöryi päälleni kuin hyökyaalto, enkä voinut sitä hallita mitenkään.
Löysin siis itseni tilanteesta, jossa kaikki se, mihin olin uskonut ja minkä päälle olin rakentanut itseni ja yhteisen elämämme, oli valetta. Enkä tiennyt sille syytä. Kysyin vaimoltani, eikö hän ollut onnellinen. Hän vakuutti olleensa täydellisen onnellinen, eikä tiennyt, miksi näin kävi. Hän kertoi rakastuneensa ihastumisen tunteeseen ja se vei mennessään. Mutta se ei riitä minulle selitykseksi vieläkään.
En ollut koskaan ollut niin rikki aiemmin. En ollut osannut kuvitella, miten suunnattoman pahalta se kaikki tuntui ja kuinka paljon se sattui.