WESN Microblade oli Kickstarter-menestys vuonna 2017. Veitsen konsepti ja muoto jäi kiehtomaan minua. Lopulta päätin testata sitä keväällä 2020. Microbladea myy Suomessa Mukama. Arvostelua kirjoittaessa hinta Mukamalla oli 55,90 e. Hankin Microbladen arvostelua varten puoliksi omilla rahoillani ja puoliksi Mukaman tukemana. Artikkelin valokuvat ovat omiani.

Avaamiskokemus

WESN Microblade toimitetaan kauniissa pahvilaatikossa. Laatikkoon on painettu WESN-teksti, ja siinä on nahkainen vedin. Laatikon sisältä paljastuu puuvillainen pussi, jonka sisällä Microblade on. Mukana tulee myös ohjekirja ja WESN-tarra. Laatikon pohjalla on suojamateriaalina (ja valmiina sytykkeinä) toimivia kiehisiä. Kokonaisuus on elegantti ja lupaa hyvää itse tuotteesta. Näin kauniissa paketissa Microbladen antaisi erityisen mielellään lahjaksi. Laatikko kannattaa joidenkin hienojen japanilaisten laatikoiden tavoin säilyttää, vaikka materiaalina onkin ”vain” pahvia.

Iskevä design

Aivan ensimmäiseksi huomio kiinnittyy Microbladen kokoon. Veitsi on pieni ja tuntuu kämmenessä höyhenenkevyeltä (Mukaman kertoma paino 28 grammaa). Taitettuna Microblade on pienempi kuin suomalainen standardiavain ja vain hieman pidempi kuin AA-paristo.

Veikkaan, että merkittävä syy Microbladen taannoiseen joukkorahoitusmenestykseen on sen sopusuhtainen muoto. Microbladen muodossa vain yksinkertaisesti on se jokin iskevä X-faktori. Ehkäpä symmetrian ja asymmetrian tasapaino, yksityiskohtien sopusuhtainen asettelu, laadun tuntuma, miellyttävät kaarteet. WESN on kehittänyt Microbladen jälkeen kaksi muutakin veistä, mutta suunnittelu ei minusta vielä ole yltänyt Microbladen tasolle siinä määrin, että muoto jäisi mieleen, kiehtoisi.

Seivästyyppisen terän paksuhko muoto tuo mieleen eksoottisen linnun nokan. Microbladessa ei ole useimpien taittoveisten rahvaanomaista aggressiivisuutta eikä mitään militaristista vibaa. Microblade on helpompi kuvitella teknohipsterin povitaskuun kuin Varustelekasta ostettuihin cargohousuihin. Samalla vaikutelma on vakaa ja uskottava. Microblade ei näytä lelulta.

Puhtaat muodot yhdistettynä erikokoisiin, kuin siroteltuihin ruuveihin, syvennyksiin ja koloihin (jotka kaikki ovat ympyröitä) vievät ajatukset tieteisfantasiaan. Ei ehkä Tähtien sotaan – tämä edellyttäisi rujompia muotoja – mutta kenties Tom Cruisen tähdittämään Oblivioniin, jossa tulevaisuuden maailma on rakennettu ysärin harmaasävyillä sekä pyöreyden ja kulmikkuuden välisellä leikittelyllä. Kulmista puheen ollen: WESN pysyy pystyssä suljettuna suoralla päällään sekä avattuna hamarapuolellaan. Tällä tuskin on funktionaalista merkitystä, mutta se on miellyttävää.

Arkkitehti Alvar Aallon nimiin laitetaan joskus lausahdus, että kauneus on muodon ja funktion sopusointu. Microblade onkin äärimmäisen funktionalistinen, minimalistinen tuote. Kävin veitsen jokaisen yksityiskohdan läpi, ja jokaisella pienelläkin osalla todellakin on jokin toiminnallinen merkitys. Ainoa puhtaasti esteettinen elementti veitsessä on WESN-kaiverrus, jolla silläkin on toisaalta brändäyksen funktio.

Ongelmallinen runkolukko

Ben Brooks kritisoi arviossaan Microbladen runkolukkomekanismia. Jaan näkemyksen.

Sytyttimen vipua muistuttavalla, sahalaitaiseksi jyrsityllä mekanismilla terää ei saa kovinkaan helposti kerralla kokonaan auki. Vain pitämällä kiinni aivan vivun reunasta vipuvoima useimmiten riittää terän täyteen avaamiseen. Vaikka terä ei joka kerta kokonaan avaudukaan, on onneksi miellyttävää työntää puoliksi avautunut terä loppuun asti auki nojaamalla sormenpää pieneen, pyöreään metallitappiin. Avaamisen ja sulkemisen napsahdukset ovat samoin oikein miellyttäviä. Terän ollessa auki vipu kääntyy toiselle puolelle sormien suojaksi.

Avaamista isompi ongelma on mielestäni kuitenkin se, että terää on käytännössä mahdotonta sulkea yhdellä kädellä. Minulla kesti muutama hetki ylipäätään keksiä, miten sulkeminen onnistuu. Microbladessa on periaatteessa elegantti runkolukko, joka sekä pitää terän paikallaan avattuna että sulkee sen pienen kohouman ja syvänteen avulla napakasti. Kohoumasta sivumennen sanoen seuraa, että terän auki lukittaessa tuntuu joskus yhden sijasta kaksi napsahdusta. Kannattaa olla tarkka, että terä on kunnolla lukittunut!

Runkolukon mekanismi on kuitenkin niin ohuelti esillä, että yhdellä kädellä sulkeminen ei onnistu, ei ainakaan peukalon kynttä tuhoamatta. Meni pari päivää oppia tekniikka, jolla terä sulkeutuu hyvin ja ilman terävien reunojen epämiellyttävää tunnetta sormissa. Tämä onnistui kääntämällä Microblade itsestäni katsottuna nurjalle puolelle, pitämällä sitä vasemmassa kädessä ja painamalla runkolukkoa oikean käden etusormen vasemmalla reunalla. Ensimmäisenä päivänä olin pettynyt, koska taittelusta toivoisi hauskaa puuhaa, eräänlaista fidget spinneriä. Vasta kolmantena kokeilupäivänä avaaminen ja sulkeminen alkoi sujua silmät kiinni sujuvasti.

Tositoimet testikäytössä

Koska WESN Microblade on työkalu, arvion ratkaisee, toimiiko se. Kehittelin Microbladea varten kaksi testiä: arjen ja retken. 

Arkitestissä pidin Microbladea joitakin kuukausia yksinkertaisesti aina käsillä ja mukanani. Ratkoin Microbladella arkisia perusongelmia, kuten paketin avaamista ja pakkausnauhojen katkaisemista. Koronakriisin aikana joutui tottumaan nettikauppaan, ja Microbladella olikin varsin kätevää avata postipaketteja.

Muutaman kuukauden kuluessa kuitenkin huomasin, että terää kiinni pitävä ruuvi oli mahdollisesti hieman löystynyt, koska terä alkoi hytkyä hieman sivuttain puoliksi suljettuna. Ohjekirjasen mukaan terää ei voi purkaa menettämättä takuuta. Hieman epäselväksi jää, missä määrin terän ruuveja saisi takuun puitteissa itse kiristää.

Arjen isoimmaksi pulmakysymykseksi muodostui kysymys siitä, missä Microbladea kannattaisi säilyttää. Veitsi painaa niin mitättömän vähän, että se on todella helppo hukata. Esimerkiksi Microbladen klipsi toimi erinomaisesti, mutta monesti unohdin jättäneeni sen klipsikiinnityksellä housujen kolikkotaskuun.

Ehkä luontevin paikka Microbladelle olisi avaimenperässä, koska kokonaista avainnippua harvemmin hukkaa ja koska veitsi on suunniteltu avaimen kokoiseksi. Tässä tosin tulee myös mieleen tarve voida irroittaa veitsi nopeasti avainnipusta.

Tätä varten WESN myy erillistä Quick Release -avaimenperää (QR). QR on kuitenkin koomisen kallis (tätä kirjoittaessa 45,90 e, eli lähes yhtä kallis kuin itse veitsi). Hinta saisi olla noin puolet alhaisempi, titaania tai ei. Turhautuneena hinnasta suunnittelin ja 3D-tulostin karanteenitylsyyksissäni oman avaimenperäratkaisun (ks. arvion viimeinen kuva), josta ehkä lisää myöhemmin.

Toisessa testissä koettelin Microbladea retkiolosuhteissa. Nyt haluan huomioida, etten ole stereotyyppinen veitsijäbä internetistä, jolla on miljoonan kääntöveitsen kokoelma. Olen käyttänyt vuosikaudet retkillä lähinnä yhtä ja samaa veistä eli Rosellin nikkarinpuukkoa, jonka olen saanut aikanaan partiolippukunnaltani lahjaksi. Puukko on erinomainen, enkä ole toista kaivannut. Siksi Microblade vertautui kohdallani aika kovatasoiseen mutta toisaalta yksipuoliseen kilpailijaan.

Microblade selvisi erinomaisesti perunoiden kuorimisesta ja niiden kovuuden arvioimisesta, melko hyvin kananmunien paloittelusta, pientä luovuutta käyttäen kurkun leikkelystä ja äärirajoillaan veriappelsiinin kuorimisesta. Jonkin verran minua häiritsi se, että ruokaa jäi usein mekanismin väliin piiloon paikkoihin, joista likaa näytti olevan vaikea puhdistaa. Ohjekirjasessa tämä ongelma mainitaan: suosituksena on kuuma saippuavesi. Tämä toimi minusta lopulta aika hyvin varsinkin, koska kahvan rakenne on ontto.

Koska terä lukittuu kumpaankin suuntaan, käyttämällä hamarapuolta Microbladella pystyisi teoriassa oikein hyvin myös raastamaan tuluksista kipinöitä ja näin sytyttämään retkikeittimen polttimon tai jopa tulen. Kaiken muun kuin leikkelyn jälkeen elinikäinen takuu ei tosin ilmeisesti olisi enää voimassa.

Suhtaudun varauksella siihen, missä määrin Microbladella kannattaa veistää. Uskoakseni Microbladen hyvä tuntuma perustuu tehtaalla viilattuun äärimmäiseen terävyyteen, enkä ehkä tylsistyttäisi pikkuterää ainakaan raskaalla veistelyllä. Sivumennen sanoen Microbladen teroittaminen niin, ettei ulkonäölle tapahtuisi hallaa naarmujen muodossa, kuulostaa aika vaikealta hankkeelta.

Mitään isompia hakkeluksia ei Microbladella tietenkään pysty tekemään. Toisaalta ei niin kannata tehdä kovin monella puukollakaan. Jos haluaa selvitä retkellä pelkällä veitsellä, tähän ehkä toimisi sissipuukko, leuku tai skrama; ihan eri kategorian veitsiä kuin Nikkarinpuukko tai Microblade. Itse otan mieluiten aina mukaani erikoistuneet työkalut eli esimerkiksi pienen veitsen ja retkikirveen.

Microblade tuskin korvaa työjuhtaani Nikkarinpuukkoa tulevilla retkillä. Hankaluus sulkea terä yhdellä kädellä painaa tässä merkittävästi, koska retkellä terää tarvitsee usein pikaiseen toimenpiteeseen, minkä jälkeen terän haluaa saada nopeasti pois tieltä. Toisessa kädessähän voi samalla haluta pitää vaikka narukerää. Koska Microblade kuitenkin pärjää monessa menossa lähes yhtä hyvin kuin pieni puukko ja on lisäksi höyhenenkevyt, näkisin, että ultralight-retkeilystä kiinnostuneet grammanviilaajat voisivat ottaa sen omakseen.

Kenelle Microblade oikeastaan on tarkoitettu?

EDC-piireissä saatetaan joskus letkauttaa, että paras veitsi on se, jota pidät mukanasi. 

Kerran lähdin pitkälle kävelyretkelle mukanani omena. Olin kuitenkin unohtanut kuorimaveitsen. Ulkomainen omena jäi syömättä. Jos tarkoitukseni olisi syödä omena, ja minun pitäisi sitten valita kuorimaveitsen ja Microbladen väliltä, valitsisin varmasti kuorimaveitsen. Kuorimaveitsi ei kuitenkaan paljoa ilahduta, jos sitä ei ole taskussa! Avaimenperä (ja Microblade) kuitenkaan tuskin jäävät kotiin. Seuraavalla retkellä minulla olikin automaagisesti mukanani kuorimaveitsi, jonka kantamista ei erikseen tarvinnut ajatella.

Mikäli ajatus veitsestä avaimenperässä ei kuitenkaan miellytä – minkä ymmärrän hyvin – tulee kyseeseen pohtia, mihin Microbladen voisi fiksusti laittaa. Yksi potentiaalinen sijoituspaikka voisi olla erillinen EDC-työkaluavaimenperä. Titaaniset pikkutyökalut ovat kuin koruja insinöörishenkisille: itsessään ilahduttavaa designia, jolla on kuitenkin myös funktio. Siihen kategoriaan Microbladen voi vaivatta sijoittaa.

Johtopäätös

Osa minusta haluaisi antaa Microbladelle täydet pisteet. Niin kaunis funktion ja muodon sopusointu siinä on. Ongelmat veitsin sulkemismekanismissa pudottavat siltä kuitenkin yhden kokonaisen tähden – pelkästään retkikäytössä ehkä useammankin. Veistä, johon on jäänyt prototyyppimäinen ongelma, voisi englanniksi luonnehtia vähemmän imartelevalla termillä kickstartermainen (kickstartery). Toivonkin, että WESN palaisi vielä suunnittelupöydän ääreen, hioisi runkolukkomekanismin kuntoon ja julkaisisi Microbladesta version 2.0. Paras on hyvän pahin vihollinen, mutta jos nyt kerran jo ollaan hyvin lähellä täydellistä, olisi sääli jättää hiomatta viimeinenkin viisi prosenttia. Silloin saisi myös viisi tähteä.

****

Huom! Tämä arvio julkaistiin alun perin omassa blogissani 23.7.2018.

Kävelemässä Klettersackin kanssa Long Islandin koilliskärjessä. Kuva: Johannes Seidt

Reppujen kanootti

Coloradolaisen Topo Designs -yrityksen lippulaivareppu Klettersack, eräänlainen amerikkalainen kånken, on tekijöidensä mukaan kuin kanootti.

Moottorivenettä — tai lukuisilla vetoketjuilla, lisätaskuilla, tarrapinnoilla, kynätelineillä mitälie varustettua, teknistä reppua — kuvastaa tehokkaiden ominaisuuksien kirjo. Kanoottia tai Klettersackia luonnehtii sen sijaan yksinkertaisuus, funktionaalisuus ja huoleton asenne.

Klettersack henkii yksinkertaisuutta ja huolettomuutta. Kuva: Tom Henriksson

Tätä designfilosofiaa noudattaen Klettersackissa on yksi iso, päältä pakattava tasku, jonka lumilukko avataan kiristysnyörillä. Päätasku on vuorattu kirkkaanvärisellä kankaalla, mikä helpottaa reppuun pakatuiden tavaroiden erottamista hämärässä.

Selän vieressä on erillinen tila läppärille sekä pieni vetoketjullinen arvotavaratasku. Läppä suljetaan kahdella muovisoljella, ja läpässä on vetoketjutasku. Repun voi kompressoida kahdella remmillä molemmin puolin. Sivuilla on pienet taskut esimerkiksi juomapulloille. Nahkaisia kiinnistyspisteitä on neljä.

Klettersack pakataan päältä, ja tavaroiden löytymistä helpottaa kirkkaan värinen kangas. Kuva: Johannes Seidt

Laadukas mutta kallis amerikkalainen reppu

Klettersackit valmistetaan Yhdysvalloissa. Reppu onkin kautta laidan kestävä ja laadukas, design puhdas ja viimeistelty. Laadusta ja suunnitelusta saa kuitenkin maksaa. Repun hinta rapakon takana on 169 dollaria. Suomessa Mukama myy reppua tätä kirjoittaessa 189 eurolla.

Niinpä Klettersack sopii niille, jotka ovat valmiita investoimaan laatutuotteeseen. Samat ominaisuudet sisältävän repun saa kuitenkin huomattavasti halvemmallakin.

Made in USA -merkintä taannee edes välttävän ympäristövaikutusten huomioon ottamisen. Repun päämateriaali Cordura on kuitenkin muovista nailonia, ja kiinnityspisteiden materiaali on eläinperäistä. Yrityksen argumentointi kestävyyden puolesta perustuukin lähinnä siihen, että ulkonäöltään miellyttävä laatutuote kestäisi hyvin käyttöä ja aikaa.

Kiipeilysäkki vai arkireppu?

Topo Designs brändää kantolaitteitaan vuoristo-olosuhteisiin. Yrityksen verkkosivut ovat täynnä kuvia retkeilystä ja kiipeilystä Coloradon vuorilla. Klettersack tarkoittaa sananmukaisesti kiipeilysäkkiä.

Pitääkö brändin mukainen mielikuva kuitenkaan paikkaansa? Kannattaako repulla varsinaisesti retkeillä?

Klettersackin kanssa oli mukava lumikenkäillä. Kuva: Matias Vile

Päiväretkillä Klettersack toimi testissä hyvin. Otin sen mukaan retkelle, joka suuntautui Long Island -saaren itäkärjessä sijaitsevalle majakalle. Suomessa reppu palveli hyvin lumikenkäillessä talvisessa metsässä, missä lumilukosta oli aitoa hyötyä. Hieman narua ja luovuutta käyttämällä jopa lumikengät sai kiinnitettyä repun sivutaskuihin.

Vahvoista materiaaleista ja toimivista perusratkaisuista huolimatta repussa on kuitenkin muutama ominaisuus, jotka laskevat sen tason retkirepusta kaupunkirepuksi.

Nahkaiset kiinnityspisteet sijaitsevat pareittain, ei nelikoissa, jolloin mitään kovinkaan järkevää ei niihin saa kiinnitettyä. Ottaen huomioon, että repussa on varmaankin markkinoiden parhaimmat nahkaiset “lash tabit”, tuntuu niiden epäjohdonmukainen sijoittelu prameilulta, jollainen kuuluu muotiin, ei varusteisiin.

Toki loksauttamalla tarvikehaat alaosan remmeihin saa alemmille kiinnistyspisteille viriteltyä eräänlaiset parit, ja tällöin repun ulkopuolelle saa kiinnitettyä esimerkiksi makuupussin. Näin kapasiteettia voi venyttää jopa yöretken tarpeisiin. Ratkaisu tuntuu kuitenkin säädöltä, mikä riitelee repun minimalistisen designfilosofian kanssa.

Vasta tarvikehakoja käyttämällä nahkaisista kiinnityspisteistä sai iloa irti. Kuva: Tom Henriksson

Lisäksi sivutaskut ovat niin ahtaat, että niihin mahtuu lähinnä puolen litran limsapullo — eikä sekään, jos reppu on pakattu täyteen. Parhaan tuloksen sain Klean Kanteenin kapeahkolla 0,8 litran pullolla. Huvittavasti repussa on hihna jäähakulle tai kirveelle, muttei mitään yläkiinnityspistettä, joten kyseessä on koulureppumainen tyylielementti. Minkäänlaista klipsiä ja remmiä kiipeilyköyden kiinnittämiseen repun päälle ei ole. Nämä ovat uhrauksia tyylin, ei toiminnallisuuden vuoksi, mikä paljastaa suunnittelun prioriteetit.

Mielestäni reppu sopiikin lopulta parhaiten niin sanotusti urbaaneihin seikkailuihin. Vetoisuudeltaan 22-litraiseen reppuun, jonka pieni ylipakkaaminen sujuu hyvin, mahtuu paljon jokapäiväistä kantamusta enemmän varusteita. Klettersack voisikin olla hyvä valinta arkirepuksi kaupunkilaiselle, joka haluaa olla valmis pakkaamaan tavaransa kantolaitetta vaihtamatta myös varusteintensiivisiin harrasteisiin tai päiväretkelle.

Repun retkeilyhenkinen tyyli henkii reippautta ja kertoo aktiivisesta elämäntavasta, joka voi olla joillekin käyttäjille tapa viestiä identiteetistään. Retkeilijänä sitä tuntee kaupungissakin jotakin outoa iloa, kun voi hypistellä laadukasta paracord-narua ja kun hihnat ja soljet toimivat erinomaisesti joka päivä. Repun päätarkoitus muistaen kannattaa valita väri, jonka kanssa on itse sujut päivittäin kaupungissa.

Lopuksi: muutama käytännön vinkki

Läpän taskuun ei kannata laittaa kovin arvokasta tavaraa (mieluummin esimerkiksi pipo ja hanskat), sillä mikäli vetoketju jää epähuomiossa auki, voivat pienet arvotavarat lentää hukuksiin läppää kiinni ja auki käännellessä. Ne kannattaakin piilottaa näitä varten suunniteltuun taskuun repun sisälle. Läppätaskun vetoketjua on myös hieman hankalaa avata vain yhdellä kädellä, mikä oli New Yorkin ahtaassa metrossa liikennöidessä hankalaa.

Klettersackin pitkulainen muoto on miellyttävä erityisesti pitkäselkäiselle. Suoraa, kantikasta päätaskua on ilo pakata. Linjakas muoto helpottaa lisäksi repun varastointia vaikkapa auton tavaratilaan, purjeveneeseen tai kanoottiin. Toisaalta pitkulaisuus tarkoittaa, että reppu pysyy huonosti pystyssä ilman tukea. Koska repussa ei ole koviketta selälle, pakkaamisessa kannattaa olla tarkkana, jottei selkäpuolen muoto käyristy painamaan ristiselkää.

Kantohihnat ovat erittäin tukevat, mutta esimerkiksi Osprey-brändin Talon-reppuun tai yrityksen omaan Travel Bag -monitoimireppuun kuuluvat olkapäiden yläpuoliset vakautushihnat puuttuvat Klettersackista. Myöskään rinta- ja lantioremmi eivät sisälly hintaan, mikä on ikävää, sillä testissä erikseen tilatut remmit toimivat Klettersackin kanssa mainiosti. Lantioremmin kiinnitykseen on varattu huomaamattomat lenkit repun alanurkassa.

Pehmeän, selkeämuotoisen repun saa huolettomasti heitettyä mukaan vaikka veneeseen.

Kiitos, että luit arvioni. Ostin ruskean Klettersack-repun Yhdysvalloissa omilla rahoillani viime syksynä. Sain arviota varten sinisen repun Mukamalta, joka myy Topo Designs -reppuja Suomessa.