33-vuotias minä
Täytin tänään 33 vuotta. Se ei tunnu mitenkään erityiseltä: ei tullut vanhenemiskriisiä tai suuria tuuletuksia. 33 vuotta on sellainen arkinen ikä, jonka juhlistamiseen sopii kampaajakäynti ja itse hankittu lahja. En toivo olevani nuorempi, mutten myöskään vanhempi. Tämä on nyt hyvä ikä. Nyt on myös hyvä hetki pysähtyä pohtimaan mitä minä juuri nyt tällä hetkellä asioista ajattelen. Ehkä ensi vuonna ajattelinkin asioista eri tavalla.
33-vuotias minä
RAKASTAA…
Sitä, ettei tarvitse enää miettiä omaa ulkoista olomuotoa joka ainoa hetki. Toki vaatteet ja oma tyyli ovat edelleen tärkeitä asioita elämässäni, mutta en määritä itseäni enää ulkokuoreni kautta.
Aamupaloja ja rauhallisia aamuja.
Itseään yhä lempeämmin. En ole aina osannut puhua itsestäni lempeästi. Olen siihen vähitellen oppimassa.
INHOAA…
Stressiä ja kiirettä.
Toisinaan omaa kykenemättömyyttä puolustaa itseään tiukoissa tilanteissa.
Huonosti istuvia sukkahousuja ja tiukkojen housujen käyttämistä.
HALUAA…
Vielä rohkeammin kulkea omaa tietänsä.
Tulla isona uivaksi ja koodaavaksi feministiksi, joka tutkii ja tuottaa mediaa samaan aikaan.
OSAA…
Olla tehokas silloin, kun siihen suodaan mahdollisuus. Tunnissa ehtii kirjoittamaan yhden sivun esseetä, hoitamaan muutaman juoksevan asian ja viikkaamaan pyykit, jos on oikea viresytaso päällä.
Arvostaa elämässä muutakin kuin oikeassa olemista ja asioiden tekemistä sääntöjen mukaan.
EI OSAA…
Seistä käsillä ilman tukea.
Olla väsyneenä ja nälkäisenä hermostumatta omille lapsillensa, puolisollensa tai itsellensä, vaikka muuten omat hermot ovat melko rautaiset.
TOIVOO…
En oikeastaan toivo tällä hetkellä mitään. Minulla on moni asia elämässäni todella hyvin niin ulkoisesti kuin sisäisestikin.
Tai no yhtä asiaa toivon. Toivon, että löytäisin joskus täydellisesti istuvat farkut.