Kesä on kauhein vuodenaika

Jos lapsuuteni kesiä ei lasketa mukaan, niin minulla on aika vähän hyviä kesämuistoja. Monelle kesälle, ja nimenomaan kesälle, on kasaantunut joukko vastoinkäymisiä, jotka vetävät mielen mustaksi ja huomaan ahdistuvani usein jo keväällä miettien, että mitäköhän pahaa tänä kesänä tapahtuu. Vain muutamana kesänä olen osannut ja saanut ihan oikeasti nauttia kaikista kesäisistä asioista. Esimerkiksi silloin, kun muutimme mieheni kanssa yhteen ja vietimme ensimmäistä yhteistä kesää: se oli oikea rakkauden kesä. Nyt on taas sattunut useampi huono kesä yhteen putkeen ja tämä kesä ei ole ainakaan alkanut kovin lupaavasti. Joka suunnasta tulee tällä hetkellä pieniä ja vähän suurempia vastoinkäymisiä. Kaiken keskellä pitäisi jaksaa opiskella ja käydä osa-aikaisesti töissä.

Olen aina ollut syksyn lapsi, joka virkistyy kuin taikaiskusta heti, kun illat alkavat pimentyä ja kesäaikataulut muuttuvat selkeäski arjeksi.  Ehkä kesäkään ei olisi niin ahdistava vuodenaika, jos toimeentuloa ei tarvitsisi repiä kasaan monesta eri lähteestä. Perheen, töiden ja päiväkodin aukiolojen sovittaminen ei ole helppo kuvio. Varsinkin, kun kesätyöhauissa ohi painelevat nuoremmat ihmiset, joille ei tuota vaikeuksia työskennellä kaikkina vuorokaudenaikoina toukokuusta syyskuuhun. 

Oikeasti haluaisin vain olla lasten kanssa kotona. Käydä heidän kanssaan retkellä, rakentaa majoja sisälle, seikkailla yhdessä kirjastossa ja nukkua itsekin pitkiä päikkäreitä. Lapset ovat jo aivan loman tarpeessa ja se heille onneksi kohta koittaa. Onneksi kesä ja tämä elämänvaihe ei kestä ikuisesti. Ehkä tulevaisuudessa siintää unelmien kesä ja mahdollisuus viettää jopa palkallista lomaa ilman huolia tulevasta. Ja nytkin minulla vakaa usko siihen, että tämä on nyt vain vähän huonompi vaihe, joka muuttuu paremmaksi ennemmin tai myöhemmin.