Halutaan hankala anoppi/appiukko!

 

 

Näin sunnuntaisin haaveilen siitä, että meillä olisi mummola, jonne mennä joka viikko lounaalle tai edes anoppila, jonne mentäisiin vähän pakotettuina iltapäiväkahville. Meidän lasten ainoa mummola on kaukana, joten arkinen kanssakäyminen tapahtuu Skypen välityksellä. Silloin, kun isovanhempien kanssa vietetään aikaa se on väistämättä erityistä ja juhlavaa. Ja sitä tapahtuu neljästi vuodessa eli aivan liian harvoin. Olisi kuitenkin ihanaa, että voisimme nähdä useammin ja että joskus voisi lyhyelläkin varoitusajalla saada kotiin apukäsiä.

 

Hankala anoppikin tai appiukko riittäisi meidän tilanteessa, jos hän vain haluaisi olla arjessamme mukana. Toki tiedostan, että minulla menisi varmasti aika pian hermot, jos anoppi veisi minulta lupaa kysymättä lapseni parturiin, antaisi karkkia tai vaihtaisi kodin sisustuksen hoitaessaan lapsiamme. Semmoinen käytös ei tietenkään ole ok, mutta on niissä hankalissa anopeissakin jotain kadehdittavaa tilanteessa, jossa turvaverkot ovat etäällä.

 

Odotan jo joulua, jolloin kokoonnumme vanhemmilleni sisarusteni kanssa. Silloin voin tarjota lapsilleni edes hetken aikaa kokemuksen siitä miltä tuntuu olla laajennetun perheen kanssa. Se tuntuu luksukselta, vaikka se on monille arkipäivää. Minusta on ihanaa myös seurata lasteni ja omien vanhempieni välistä vuorovaikutusta. Mietin usein millaisia lapsuusmuistoja heille syntyy isovanhemmistaan ja millaiset asiat heille jää mieleen omista sukulaisistaan.