Tämä kesän alku on ollut kaikin puolin raskas, kuten aiemmin olen kirjoittanut. Tähän viikkoon lähdin kuitenkin avoimin mielin ja olin varma, että tästä alkaa hyvä kesälomaviikko. Ei se ihan niin mennytkään. Stressistä oireileva vatsani päättikin tiistaiaamuna klo 6, että nyt tulee hankala viikko ja olen siitä asti joutunut viettämään hiljaiseloa kotona ja ulkoilemaan puistoissa, joista tiedän ehtiväni juosta vessaan, jos vatsakramppi iskee. Lapset ovat tietenkin olleet levottomia äidin joutuessa aina välillä makoilemaan sohvalla apaattisena, mies väsyy kotityötaakan alle ja omat opinnot ei edisty, vaikka kuinka nukahtaisi joka ilta niiden esseekirjojen viereen.

Some tällaisen matalennon aikana lisää vain omaa paskaa fiilistä. Feedissä näkyy iloisia ihmisiä mökillä, terdellä ja jäätelöllä: ihmisiä viettämässä oikeaa palkallista lomaa. Silloin tuntuu, että on maailman yksinäisin ja surkein sekä rahattomin olento, jonka elämä ei koskaan tule olemaan noin ihanan näköistä. Ja nimenomaan näköistä, harvapa sinne jatkuvasti laittaa oman vihaisen puolisonsa pärstää tai jättää rajaamatta kuvan ulkopuolelle kodin järkyttävää sotkua, joka syntyy silloin, kun ollaan koko perhe viikkotolkulla kotona. Itsekään en halua avautua ja kuvata niitä oman (tämän hetkisen) elämän synkkiä sävyjä koko aikaa. Olen mielummin useimmiten hiljaa, esitän asiat ironisessa valossa tai vähintäänkin niin, että pakotan itseni kirjoittamaan jonkun itse itseäni tsemppaavan loppukaneetin vuodatuksieni päätteeksi. Enkä usko, että sillä oman kurjuuden alleviivamisella saavuta oman mielen kohenemista, vaikka tällä hetkellä koko ajan vähän ahdistaa ja harmittaa moni asia. Tämäkin on vain vaihe.

Tähän postaukseen halusin valita vain kukkien kuvia, koska mulla tulee niistä hyvä mieli. Kukat ovat kauniita. Ja mulla tulee nyt hyvä mieli siitä, että lapset touhuavat kahdestaan hiekkalaatikolla ja saan viimeistellä tämän postauksen auringossa istuen.