Sosionomi-talking

Jottei kellekään ole jäänyt epäselväksi, lomailun, matkailun, bailaamisen, uusien kontaktien luomisen ja kielikurssin lisäksi missionamme Castelo Brancossa on siis suorittaa työharjoittelujakso. Harjoittelupaikkamme täällä on siis päiväkoti. Tänään aloitimme portugalin kielikurssin ja on siis sopiva hetki katsahtaa taaksepäin mennyttä neljää viikkoa ja kertoa teille vihdoinkin harjoittelustamme enemmän!

Päiväkotimme sijaitsee erään pienen koulun yhteydessä. Sekä päiväkoti että koulu ovat kaupungin omistuksessa olevia, täällä on siis paljon myös yksityisiä kouluja ja päiväkoteja. Päiväkoti (sekä tietysti koulu) on täysin portugalinkielinen, ja ainoastaan ohjaajamme Ângela puhuu englantia sujuvasti.

Lapset saapuvat päiväkotiin aamulla aikaisintaan yhdeksäksi ja viimeistään puoli kymmeneksi. Vanhemmat hakevat heidät eri-aikoihin klo 15-17:30 välillä. Meidän työaikamme on sama kuin Ângelan; aamupäivällä klo 9-12, jonka jälkeen puolentoista tunnin (!!!) lounastauko ja työt jatkuvat iltapäivällä klo 13:30-15:30. Kuulostaa kivalta, verraten Suomen seiskasta neljään -työpäiviin puolen tunnin ruokiksella, eikö?!

Päiväkodissa lapset ovat 3-5-vuotiaita ja ryhmässä on parisenkymmentä tenavaa. Ryhmässä on yksi opettaja, eli ohjaajamme Ângela sekä muutama avustaja. Tässä käy jo ilmi yksi selkeä eroavaisuus verraten suomalaisiin päiväkoteihin; Suomessahan päiväkodeissa aikuisia on aina yksi noin kolmea lasta kohden. Avustajien työnkuvaan kuuluu myös päiväkodin tilojen siistinä pitäminen ja välipalojen sekä lounaan valmistus.

Toinen ensimmäiseksi huomiomme kiinnittänyt eroavaisuus on se, ettei portugalilaisessa päiväkodissa nukuta päiväunia lainkaan! Ei olekaan mitenkään erikoista siis, jos joku pikkuinen uinahtaa ruokapöytään kiharat vellikupissa lilluen.

Kolmas selkeä eroavaisuus löytyy vaatetuksesta; portugalissa lapset pukeutuvat eräänlaisiin ”koulupukuihin”. Puvut ovat eräänlaiset edestä taakse helposti puettavat kaavut tai mekot, joihin on kirjailtu lapsen nimi. Asuun kuuluu myös erittäin aurinkoisina päivinä puettava hellehattu. Asut ovat kaikilla samanlaiset ja vanhemmat teetättävät ne omakustanteisesti. Asun etuja on muun muassa se, ettei lapsen omat vaatteet sotkeudu askartelun tai pihaleikkien tiimellyksessä.

Jenna auttaa askartelussa.

Koulun ja päiväkodin piha on suomalaisiin vastaaviin verraten, hieman karskimmin sanoen, karu. Tämä siis siksi, että Suomessa olemme tottuneet siihen, että pihat ovat varustettu lukemattomilla värikkäillä keinuilla, kiipeilytelineillä ynnä muilla vempeleillä sekä muitakin pihaleluja on mielinmäärin. Täällä vastaavaa ei ole, tosin silloin tällöin lapset saattavat pyytää hiekkalapiot ja -sankot leikkeihinsä. Isommat pojat potkivat palloa. Pienet myös leikkivät yhteisleikkejä pihalla mielellään. Hieman pohdittuamme tätä eroavaisuutta Suomeen, tulimme siihen tulokseen että leikkivälineiden puute voi olla hyvä asia mielikuvituksen ja luovuuden kehittyvyyden kannalta. 

Päiväkodin pihaa.

Pihalla kaikki lapset leikkivät keskenään, sekä isot että pienet. Koululaiset ovat todella avuliaita ja ystävällisiä pienille ja tulevat suukottelemaan ja halailemaan heitä usein. 

Lasten ja Ângelan yhdessä tekemiä satukirjoja.

Lapset syövät päiväkodissa aamupäivällä keksin ja tetrallisen suklaamaitoa. Kyllä, suklaamaitoa. Vaihtoehtona on myös normaali maito, mutta vain muutama pienimmistä valitsee sen joskus. Lapset syövät myös lounaan sekä iltapäivällä kevyen välipalan eli mehua tai muuta kotoa tuotua juomaa kera leivän. 

Melkein kaikki päiväkodin lapset asioivat wc:ssä itsenäisesti! Eli Suomessa totuttuihin ”pyyhkimään” huutoja ei täällä kuule. Muutama pieni lapsi pyytää joskus auttamaan esimerkiksi pukemisessa, mutta muuten kaikki ovat todella omatoimisia, ja ryhmässä on vain yksi 3-vuotias joka käyttää vaippoja. 

Näillä kahdella sosionomilla meinasi pulpahtaa silmät päästä, kun Ângela eräänä päivänä yhtäkkiä vain totesi arkisen rupattelun keskellä, että eräs äiti tulee usein hakemaan lastaan humalassa tai huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena. Meille jäi vielä epäselväksi, ketkä lasta saavat päiväkodista noutaa ja missä kunnossa, vanhempien lisäksi lapsia on ollut hakemassa muun muassa mummot ja tädit. Päiväkodin ja sosiaaliviranomaisten välisessä yhteistyössä on muitakin suomalaiseen lastensuojeluun verraten norsun kokoisia aukkoja, muttemme ole vielä päässeet siihen asti että osaisimme enempää niistä kertoa. Ainakin tiedämme kertoa saman traagisen faktan, joka Suomessakin on arkipäivää; sosiaalityöntekijät ovat ylityöllistettyjä.

Päiväkodissa on myös paljon lapsia, jotka eivät asu kotona, vaan lastenkodissa. Täällä lastenkodit ovat aina jaoteltu omat tytöille ja pojille. Suurimmalla osalla päiväkodissa olevista niistäkään lapsista, jotka asuvat kotona, ei ole kovinkaan kummoiset kotiolot. Usein opettaja sekä hoitajat tekevätkin paljon vanhemmille kuuluvia ”töitä”; leikkaavat kynsiä, rasvaavat ja hoitavat ihoa ja olemmepa kuulleet tarinoita lääkärikäynneistäkin. 

Nina opettelee laskemaan portugaliksi.

Myös hygieniaan puututaan eri tavalla; Suomessa ollaan totuttu siihen, että desifiointiaineiden kanssa läträtään harva se sekunti ja lapsia opetetaan pesemään käsiä samaten koko ajan. Portugalissa emme ole desifiointiainetta nähneetkään muualla kuin baaritiskin takana seinällä ja päiväkodissa ollaan ulkokengät jalassa sisälläkin. Ja onko allergisia lapsia? Nii ei!

Kaikki lapset, mukaanlukien sekä päiväkotilaiset että koululaiset, ovat aivan sanoinkuvaamattoman kauniita, uskomattomia, ihania, avoimia, äänekkäitä ja vapautuneita ja pyrkivät jatkuvasti syliin ja tulevat halailemaan, hellimään ja suukottelemaan meitä ja muita aikuisia heti ensimmäisestä päivästä alkaen. Jotain vielä uskomattomasta ohjaajastamme, enkeli-Ângelasta eli meidän omasta Portugali-äidistä! Ângela on eläköitymässä lähivuosina ja on aivan uskomaton työssään. Hänen ei tarvitse koskaan edes korottaa ääntään lapsille. Yritämmekin joka harjoittelupäivä imeä sitä energiaa, tietoa ja taitoa omaan oppimiseemme ja käyttäytymiseemme!