Olen syntynyt Virossa ja jos tarkkoja ollaan niin Tartossa, tai ainakin niin ihmiset kertoivat en tiedä tarkkaan ottaen milloin, enkä tiedä ketkä olivat vanhempani tai sisarukseni.
Meidät oli kaikki ahdettu samaan pieneen ja likaiseen häkkiin, jossa oli ruokana vain homeista heinää, jota kukaan ei halunnut syödä eikä se ollut edes pahinta edes, sillä meillä ei ollut vettä saatavilla ja olimme aina janoisia, ja uneksimme raikkaasta vedestä jota voisimme juoda.

Olosuhteemme olivat kaoottiset ja hengenvaaralliset, sillä yhdellä lajitoverillani murtui jalka ritilä pohjaisessa häkissämme ja luulempa, että osa meistä oli sisäsiittoisiakin, sen verran kummallisia heidän päänsä olivat chinchoilloiksi.
Päivänvaloa tai mitään muuta valoa me emme koskaan nähneet, ruokaa ei ollut, ja me olimme nälissämme ja voimme huonosti,sekä meidän turkkimme olivat todella järkyttävässä kunnossa, ne olivat likaisia ja takkuisia, ja joillain saattoi olla jopa loisia,ja eräs chinchilla muistutti epäilyttävästi rastafaria, niin pahoin hänen turkkinsa oli rastoittunut.
Pienessä tilassa tuli tottakai riitoja muiden kanssa, ja eräät chinchillat saivat pahoja purema jälkiä nahkoihinsa, ja ne taisivat vielä tulehtua siellä pimeässä kellarissa missä meitä pidettiin.

Olin laiha ja huono kuntoinen ja lähellä jo luopua toivosta, mutta sitten tapahtui ihme ja sen ihmeen nimi oli pelastus, enkä tiedä miten ja kuinka mutta niin vain kävi, että joukko ihmisiä tuli ja vei meidät pois sieltä pimeästä ja haisevasta kellarista.
Aluksi valo sattui silmiimme, sillä emme olleet tottuneet valoon, mutta pian me jo osasimme jopa nauttia siitä hieman, nämme paremmin ja reagoimme paremmin ympäröivään maailmaan.

Meidät vietiin Tarton yliopistolliseen eläinsairaalaan, jossa me saimme asiaan kuuluvaa hoitoa ja ruokaa..ruokaa mikä onnen täyttymys eikä mitään homeista heinää, vaan tuoksuvaa ja hyvää heinää ja hyvää pellettiä ja, jopa herkkua tosin vain yhden päivässä, mutta kuitenkin parempi kuin ei mitään.
Pikkuhiljaa aloimme kuntoutua joka ikinen, tosin osalta jouduttiin leikata koko turkki pois, kun oli niin pahassa kunnossa turkki sekä iho, ja lopulta me aloimme voimaan paremmin, ja sitten meidät pojat kastroitiin, mikä on varmaan ihan hyvä asia, sillä emme tiedä itsekään vanhemmistamme tai taustoistamme tuon taivaallista, niin ei pääse vahinkoja tapahtumaan, jos vaikka jonain kauniina päivänä tapaan unelmieni tyttö chinchillan.
Tapasimme myös ihmis enkelin Kristinen Tarton eläinsairaalassa, hän piti meistä erinomaista huolta ja auttoimeitä sosialistumaan myös, ja etsi meille myös uudet hyvät kodit.

Minun uuden omistajani mielestä niistä olosuhteista ,joista meidät chinchillat pelastettiin, niin voi verrata hyvin Auschwitsin keskitysleiriin, niin samankaltaiset olivat ne olosuhteet ,joista meidät pelastettiin onneksi.

Se on nyt taakse jäänyttä elämää,ja nyt alkaa kokonaan uusi luku ja vihdoinkin voimme aloittaa normaalin ja hyvän chinchilla elämän.