Mikä BDD on ja miten se näkyy elämässäni?
BDD (Dysmorfinen ruumiinkuvan häiriö ) on sairaus jossa ihminen kuvittelee olevansa poikkeuksellisen ruma/vastenmielisen näköinen. Yleensä tälläisellä henkilöllä on jokin ”poikkeuksillinen” seikka ulkonäössä esim. luomi kasvoissa, leveämpi nenä tai jokin asia jonka kokee niin sanottuna rumana tai liioiltun isona asiana joka vaikuttaa hänen itse tuntoon.
Ruumiinkuva häriötä sairastavaa henkilöä voidaan usein kutsua pinnalliseksi ihmiseksi.Sitä se ei kuitenkaan ole, vaan jotain ihan muuta. Tämä sairaus rajoittaa ihmisen elämää huomattavalla tavalla Tämä ihminen voi viettää päivän aikana tunti kausia peilin edessä tutkien hänen mukaan epämuodustunutta ulkonäköään. Vaihtoehtoisesti henkilö voi vältellä systemaattisesti peilejä. Uskoen kiven kovaan olevansa sairaaloisen ruma.
Tälläinen ihminen vaatii ”arvostelua” omasta ulkonäöstä jatkuvasti, ja tälläinen voi tuntua toisesta ihmisestä rasittavalta ja pinnalliselta.
Minä sairastuin ruumiinkuva häiriöön ollessani noin 12-vuotias. Minua ei koskaan ole kiusattu tai kutsuttu rumaksi, enkä muista tälläisiä kommentteja koskaan olevan. Olessani noin 8-vuotias olinhieman pyöreämpi, sekä kuuntelin sivusta kun siskoni ulkonäköä kehuttiin ja vietiin mallikouluun, niimpä ajattelin sivussa että minun ulkonäössäni on oltava jotakin epämielyttävää.Koin koulussa olevani vastenmielisen näköinen en kehdannut puhua kenellekkään koska päässä jyskytti ajatus kuinka näin ruman ihmisen annetaan kävellä vapaana. Olin vakuuttunut rumuudestani,ajattelin vain ” miten tämän näköinen voi puhua kenellekkään, saati saada ystäviä”. Näin elin yläaste ajan, jatkuvassa tietoisuudestani itseni mielestä olevani poikkeuksillisen ruma.
16-18 vuotiiana suhtauduin ulkonäkööni vieläkin kriittisenä,mutta sain ammattikoulussa ihania ystäviä joka hieman nostatti itsetuntoani. Aknekin parani lääkityksellä joka toi vielä itsetuntoa vähäisen takaisin. Nyt pystyin olemaan meikittä, koska aikaisemmin en ollut uskaltautunut meikittä edes silloisen poikaystäväni eteen. Menin yleensä meikit naamassa nukkumaan tai vaihtoehtoisesti nousin kukonlaulun aikaan puuteroimaan naamaani.
Nykyään ollessani parinkympin keskivaiheilla akne on ollut pois jo monta vuotta, mutta BDD oireilee jatkuvana. Tarkkailen itseäni joka päivä peilistä ja haukkuessani itseäni. Sätin jatkuvasti ulkonäköäni joka itseksini tai perheen jäsenilleni. En koskaan ole tyytyväinen kasvojeni muotoon tai vartalon muotoon. Vaikka tosiasiassa tiedän etten epämuodustuneen näköinen olekkaan vaan ihan tavallisen näköinen nuori nainen, mutta kun pää takoo kokoajan ajatusmallia jossa olen frankesteinin morsiammen näköinen.Kaikista vastenmielisenä koen kasvoni välillä toivosin että voisin repiä kadvoni irti ja silpoa ne olemattomiim. Tuntuu kuin olisin oman kehoni vanki.
Kaikki arkiset sosiaaliset kanssa käymiset ovat vaikeita esim. kaupassa käynti. Olessani kaupassa en saa ”epämuodustuneista” kasvoistani ajatusta irti. ” Mitä nyt kaupan myyjäkin tälläisestä hirviöstä ajattelee”. Kun tapaan ihmsiä kaikki energia menee ajatteluun miltä minä nyt näytän ja mitä muut ulkonäöstäni ajattelee.
Tämä on uuvuttava sairaus jonka kanssa taistelee jokainen päivä. Välillä on helpompia päiviä kun oma ulkonäkö on kohtalaisen siedettävä, mutta useammat päivät ovat kun kasvot muuttuvat hirviömäiseksi joka toisesta peilistä katsoessaan, niinä päivinä tekisi mieli lukittautua kotiin ja itkeä peiton alla. Uskallan toivoa että jonain päivänä saisin tähän apua ja helvetti oman ulkonäön kamppailun kanssa loppuisi ja saisi sinut itseni kanssa, voisin katsoa peiliin ja hymyillen todeta: ” sinä olet juuri tuollaisena täydellinen!”
Onko täällä blogin puolella muita jotka kärsivät ruumiinkuvahäiriöstä? Olisi mielenkiintoista kuulla teidän tarinoitanne❤