Spoiler alert: Ne, jotka eivät ole vielä leffaa nähneet, ja haluatte sen katsoa, älkää lukeko pidemmälle.

Eilen kävimme lopultakin katsomassa Black Swanin. Olin kuullut siitä niin paljon ylistäviä kommentteja, että halusin ehdottomasti nähdä sen. Pelkkä nimi ja aihepiiri eivät ehkä olisi saaneet minua lähtemään elokuvateatteriin, mutta koska niin moni oli kertonut olleensa sanaton, järkyttynyt, musertunut, tai valaistunut elokuvan jälkeen, päätin vastoin kaikkia ennakkoluulojani lähteä katsomaan balettielokuvaa. Haluan punaviinini täyteläisenä, vaatteeni mustina, koruni hopeisina ja kulttuurielämykseni voimakkailla tunnereaktioilla, kiitos.

Elokuva kertoo perfektionistisesta, estyneestä ja naiivista Ninasta, joka harjoittelee taukoamatta tullakseen paremmaksi balettitanssijaksi. Hänen ohjaajansa päättää tehdä uusintaversion Joutsenlampi-baletista, johon tämä tarvitsee päätanssijan, joka pystyy esittämään sekä valkoisen että mustan joutsenen roolin. Nina olisi täydellinen herkän ja viattoman valkoisen joutsenen rooliin, mutta mustan joutsenen viettelevyys ja huolettomuus puuttuvat. Pääroolista kilpailee myös Lily, joka taas on mustan joutsenen ruumiillistuma. Naisten välille kehittyy kieroutunut ystävyyssuhde, josta Nina ammentaa vaikutteita pimeän puolensa löytämiseksi. Nina on elokuvan alussa täysin ylisuojelevan äitinsä kontrollissa, mutta irtautuu kahleista rajusti, vajotessaan samalla syvemmälle täydellisyydentavoitteluun ja hulluuteen. Ohjaaja käskee Ninaa antautumaan tanssille, jotta mustan joutsenen rooli onnistuu, mutta Nina pääsee samaan lopputulokseen ajautumalla psykoosiin.

Päähahmojen näyttelijät tekivät loistavaa työtä. Puistattavaa äitiä esittävän Barbara Hersheyn ulkonäkö muuttuu hienovaraisesti, mutta huomattavasti lempeästä hirviömäiseksi tilanteesta toiseen. Äiti tasapainoilee katkeruuden (oma tanssijan ura päättyi hänen saadessaan Ninan), pakkomielteisyyden ja äidinrakkauden välillä, ja pitää aikuista Ninaa edelleen pikkulapsena. Lily on manipuloiva paskiainen, joka osaa omia etuja tavoitellessaan joko esittää kaveria tai puukottaa selkään. Ninan hahmo sen sijaan jäi varsinkin alussa vähän yksiulotteiseksi, mutta toisaalta kontrasti oikean Ninan ja musta joutsen-Ninan välillä oli sitäkin vaikuttavampi. Niljakas balettiohjaaja Thomas Leroy osasi myös manipuloida Ninaa ja naamioida seksuaalisen hyväksikäytön opetusmetodiksi.

Yliluonnollista/psykoottista kuvastoa ja Aronofskylle tyypillisiä, inhottavia kivun kuvauksia oli juuri sopivasti tehdäkseen leffaan painajaismaisen fiiliksen, mutta elokuva pysyi kuitenkin uskottavana. Vaikuttavimpia kohtauksia oli, kun mustana joutsenena esiintyessään Ninalle kasvoi pikkuhiljaa valtavat, mustat siivet, kuin kuvaamaan täydellistä suoritukselle ja manialle antautumista. Balettia katsova yleisö näki hänet sen sijaan aivan normaalina. Elokuva loppuu Joutsenlampi-esityksen lopussa, kun kirjaimellisesti kaikkensa antanut valkoinen joutsen -Nina sanoo viimein ääneen tehneensä täydellisen suorituksen. Balettiesityskohtauksen alkamisen jälkeen vedin henkeä seuraavan kerran vasta leffateatterin ulkopuolella.

4,5/5

Kuva: Fox Searchlight Pictures