Kasvimaidot ja lisätyt aineet
Tulipa tässä mieleen pohtia, että kuinkahan ”terveellisiä” mahtavat nuo kasvimaidot ollakaan ns. tavalliseen mjölkkeniin verrattuna? Tämä siksi, että olen (häpeällisen) suuri maidonkuluttaja ja koenkin toisinaan omantunnon pistoksia seistessäni JÄLLEEN kerran lähimarketin kassalla maitopönikkää ostamassa.
Ajattelinkin tässä päivänä eräänä tarttua sen tutun ja turvallisen maitotonkan sijasta johonkin trendikkäämpään,vegaaniseen vaihtoehtoon ja antaa sen tehdä minuun unohtumattoman vaikutuksensa.
Kasvimaitohyllyä tutkaillessani tulikin ensimmäinen tenkkapoo: Mikä olisi mahdollisimman miedon makuinen, edullinen ja ravintosisällöltään optimaalinen vaihtoehto? Trendaavan kaurapohjaisen juoman lisäksi hyllystä löytyi ainakin manteleista, riisistä, soijasta, kookoksesta, hasselpähkinöistä ja herneistä puristettuja versioita. Taisipa olla joku tattari- ja hirssivaihtoehtokin.
Herne-, tattari- ja hirssiversiot näyttivät olevan suhteellisen hintavia näin köyhän sinkkutalouden näkökulmasta, joten tällä kertaa en valinnut niitä. Hasselpähkinäjuoman jouduin jättämään myös hyllyyn, sillä olen allergikko. Kookosmaidosta minulla tuli mieleen lähinnä se paksu tökötti, jota toisinaan käytän kastikkeiden suurustamiseen ja oletin, että makuprofiili ei ehkä soveltuisi ns. oikean maidon korvaamiseen. Jäljelle jäivät siis riisi-, soija-, manteli- ja k(a)urajuomat.
Nimeltä mainitsematon ”manteli”juoma näytti sisältävän huimat 2 % mantelia…lisäksi juomaan oli lisäilty erinäisten vitamiinien lisäksi mm. kahta eri sakeuttamisainetta, emulgointiainetta, sekä meriSUOLAA. Mitä ihmettä? Ei kovin terveellisen kuuloista.
Eräässä (sokeroimattomassa) soijajuomassa mainittiin soijapapujen lisäksi ainesosiksi mm. ”aromit”, gellaanikumi, kaliumfosfaatti ja meriSUOLA. Hmm…
Riisimaidossa näytti ensi vilkaisulla olevan ainakin hurjat 13 % riisiä…lisäksi ainesosaluettelossa komeili jälleen kerran gellaanikumi, sekä meriSUOLA. Tämän lisäksi juomaan oli lisäilty auringonkukkaöljyä, sekä maltodekstriiniä ( joka on ns. nopea hiilihydraatti ja jonka terveellisyydestä voi olla montaa mieltä ). Maltodekstriini on juuri se ainesosa, jota käytetään esimerkiksi urheilijoiden palkkarijuomissa ja jolla on se vinkeä vaikutus kroppaan, että se nostaa verensokerit hetkessä pilviin. Tervetuloa diabetes!
Noh, kauramaito nyt ainakin kuulostaa oikein terveelliseltä vaihtoehdolta. Kauraa näytti tutkailemassani halpisjuomassa olevan 10 %, muuten aineprofiili vaikutti melko harmittomalta: auringonkukkaöljyä ja meriSUOLAA .
Rupesinkin tämän pienen kasvimaitotutkailun jälkeen pohdiskelemaan, onko meitä kuluttajia viilattu linssiin, kun meille yritetään myydä erilaisilla lisäaineilla ja suolalla maustettua VETTÄ maidon sijasta? Ymmärrän kyllä, että maidontuotanto on ekologisesti arveluttavaa päästöjen yms. seikkojen takia, mutta entä se tosiseikka, että korvaavat tuotteet sisältävät ties mitä lisäkomponentteja?
Lisäksi mietin sitä, miten esim. ulkomailla tuotettujen ainesosien käyttäminen juomien pohjana on ekologisesti kestävämpää? Moni näistä kasvimaitotuotteista oli valmistettu muualla kuin Suomessa (osa jopa muualla kuin Euroopassa). Miten paljon niiden kuljetukseen menee polttoainetta?
Tunnustan, että loppujen lopuksi päädyin kipaisemaan maitohyllylle ja nappaamaan ostoskoriini sen tutun ja turvallisen lehmänmaitopönikän. Jos ei muuta, niin tällä kauppareissulla ainakin opin arvostamaan entistä enemmän kotimaista maataloutta ja lehmää: tuota upeaa eläintä, joka sitä ravitsevaa, monikäyttöistä ja maukasta juomaa utareissaan tuottaa.
Kivittäkää mut.