Yhdessä potilaan puolesta

Moniammatillisuus hoitotyössä tarkoittaa eri alojen ammattilaisten saumatonta yhteistyötä potilaan parhaaksi. Se on yhteistä suunnittelua, päätöksentekoa ja vastuun jakamista potilaan hoitoprosessin aikana. Keskiössä moniammatillisessa työskentelyssä on aina potilas: hänen tarpeensa, tilansa ja tavoitteensa ohjaavat yhteistä toimintaa. Moniammatillisuus vaatii avointa kommunikaatiota, toisten kunnioittamista ja kykyä nähdä oma rooli osana laajempaa kokonaisuutta. Kun yhteistyö moniammatillisessa tiimissä toimii, se näkyy paitsi parempana hoidon tuloksena, mutta myös potilaan kokemana turvallisuutena. Hoitotyön näkökulmasta moniammatillisuus tarkoittaa myös sitä, että hoitaja ei ole yksin. Olemme osa laajempaa verkostoa, jossa jokaisella on tärkeä paikkansa.

Moniammatillinen yhteistyö on sellainen käsite, josta puhutaan paljon, mutta jonka merkityksen todella ymmärtää vasta käytännössä – siellä, missä kiire painaa, potilaan tila elää ja jokaisen ammattilaisen osaaminen kytkeytyy tiiviisti yhteen. Tehohoitajan roolissa olen saanut olla mukana lukemattomissa tilanteissa, joissa yhteistyö eri ammattiryhmien välillä on ollut paitsi välttämätöntä, myös vaikuttavaa. Ja juuri niissä tilanteissa olen tehnyt havaintoja myös itsestäni ja siitä, millainen moniammatillisen tiimin jäsen oikeastaan olen.

Traumateho ei ole paikka, jossa työskennellään yksin – siellä jokainen hetki rakentuu yhteistyölle. Meitä on monia eri ammattilaisia, mutta tavoite on aina yhteinen: vakauttaa, turvata ja antaa potilaalle mahdollisuus selviytyä ja kuntoutua. Teho-osasto on ympäristö, jossa moniammatillisuus ei ole vain suositeltavaa, se on välttämätöntä. Jokainen potilaan hoitopäivä koostuu lukemattomista pienistä kohtaamisista, päätöksistä ja havainnoista, joista muodostuu kokonainen hoitoprosessi.

Moniammatillisuus traumateholla

Moniammatillisessa tiimissä traumapotilaan tehohoidossa voivat olla mukana muun muassa hoitajat, lääkärit, fysioterapeutit, toimintaterapeutit, farmaseutit ja sosiaalityöntekijät. Jokainen ammattilainen tuo tiimiin oman osaamisensa ja  näkökulmansa. Ja kun ne yhdistetään, syntyy kokonaisvaltaisempi ja vaikuttavampi hoito. Aamukierrolla anestesialääkäri käy päivän suunnitelmaa läpi yhdessä hoitajan kanssa. Kirurgi tulee katsomaan leikkausalueen tilaa ja suunnittelemaan mahdollisia jatkotoimenpiteitä. Fysioterapeutti arvioi potilaan liikunta- ja toimintakykyä ja osallistuu aktiivisesti potilaan kuntoutukseen. Sosiaalityöntekijä on yhteydessä perheeseen ja kartoittaa, millaista tukea potilas mahdollisesti tulevaisuudessa tarvitsee. Kriisityöntekijät ovat omaisten tukena traumaattisessa tilanteessa. Samanaikaisesti hoitaja huolehtii potilaan perustarpeista, toteuttaa lääkehoitoa, kirjaa tarkasti ylös kaikki muutokset ja ylläpitää kokonaiskuvaa. Ja tässä on vain osa siitä kokonaisuudesta ja osa niistä ammattilaisista, mitä potilaan ympärillä tapahtuu ja ketkä potilaan hoitoon osallistuvat. Jokainen näistä osa-alueista on tärkeä, mutta vasta yhdessä ne muodostavat hoidon, joka etenee loogisesti ja vaikuttavasti.

Kommunikaatio on kriittinen taito

Tehohoitajan roolissa löydän itseni usein tilanteista, joissa on osattava tiivistää oleellinen tieto nopeasti ja ymmärrettävästi eri ammattiryhmille. Lääkäri tarvitsee erilaista tietoa kuin fysioterapeutti, kirurgin kysymykset poikkeavat ravitsemusterapeutin tarpeista. Kommunikaatio onkin myös kykyä hahmottaa, millaista tietoa kukin tarvitsee päätöksenteon tueksi – ja milloin on tärkeintä keskittyä vain olennaiseen. Tämä on erityisen haastavaa tilanteissa, joissa kiire ja paine nostavat stressitasoja. Silloin kirkas ajattelu ja rauhallisuus ovat kriittisiä taitoja, joita voi – ja täytyy harjoitella.

Kommunikaatio ei ole kuitenkaan vain puhumista. Yhtä tärkeää, ellei tärkeämpää, on kuunteleminen. Moniammatillisessa työskentelyssä ei riitä, että tuo oman mielipiteensä esiin. Ammattilaisena on tärkeää pysähtyä kuuntelemaan toisen näkökulma ja ymmärtää, kuinka se täydentää omaa havaintoa.

Toisinaan kommunikaatio myös haastaa. Joskus tiimin sisällä syntyy ristiriitoja tai erimielisyyksiä siitä, mikä olisi oikea suunta hoidon kannalta tai mihin tulisi priorisoida. Tällöin kommunikaation rooli korostuu entisestään: on pystyttävä sanomaan mielipiteensä rakentavasti, perustelemaan näkemyksensä ja samalla kuunneltava toisen näkökulmaa. Hyvä kommunikaatio ei myöskään rajoitu kriittisiin hetkiin. Kun se toimii arjen rutiineissa, se toimii todennäköisemmin myös silloin, kun tilanne on kaikkein vaikein. Meillä jokaisella on myös vastuu siitä, millainen ilmapiiri työyhteisöön syntyy. Kannustammeko kysymään? Rohkenemmeko pyytää apua? Vahvistammeko toistemme osaamista vai jätämmekö toisemme yksin? Näihin kysymyksiin vastaaminen on osa ammatillista kasvua – ja osa sitä hiljaista kommunikaatiota, joka ei ehkä näy ulospäin, mutta tuntuu työyhteisön hengessä.

Yhteistyö, joka kantaa kauas

Tehohoidossa ollut potilas ei yleensä muista kaikkea sitä, mitä hänen vuoteensa ympärillä on tapahtunut. Hän ei tiedä, kuinka monta päätöstä hänen vuokseen on päivittäin tehty, eikä sitä, kuinka monen ammattilaisen ajatukset kulkevat hänen tilanteensa ympärillä. Moniammatillinen yhteistyö on usein näkymätöntä potilaalle, mutta sen vaikutukset ulottuvat kaikkialle: se ohjaa hoidon etenemistä, tukee päätöksentekoa ja varmistaa, että potilas saa kokonaisvaltaista ja johdonmukaista hoitoa.

Yhteistyö muodostaa hoitoprosessin perustan. Sen laatu vaikuttaa suoraan potilaan toipumiseen, omaisten kohtaamiseen ja siihen, millaiseksi hoitokokemus rakentuu kaikille osapuolille. Kun tieto kulkee sujuvasti, kun vastuuta jaetaan selkeästi ja kun ammattilaiset toimivat yhteisten tavoitteiden mukaisesti, syntyy hoito, joka on johdonmukaista ja luotettavaa. Potilaan kannalta se tarkoittaa tunnetta siitä, että häntä hoidetaan kokonaisuutena – ei yksittäisten toimenpiteiden kautta, vaan yhteisesti sovitun suunnitelman mukaisesti.

Moniammatillisen yhteistyön kehittäminen ei ole vain käytännön työn sujuvoittamista – se on myös osa laadukasta, inhimillistä ja vaikuttavaa terveydenhuoltoa.