Ekat viikot amerikkalaisessa high schoolissa

15.-28.8.2016

Tiistaina alkoi siis vihdoin koulu, Edwards County High Schoolissa! Sitä ennen oli kuitenkin vietetty vielä vika lomapäivä valmistautuen ja Netflixin uutta Stranger Things -sarjaa katsellen. Tiistaina mentiin siis koululle mun host-siskon, Rachelin kyydissä kaikki vähän ennen kahdeksaa. Mentiin istumaan ruokalaan ja odottamaan kellojen soittoa ja ensimmäisen, kello 8.15 alkavan tunnin alkua. Ensimmäiset kaksi päivää olivat lyhennettyjä päiviä, eli tunnit oli normaalipituutta lyhyempiä ja niillä käytiin läpi lähinnä käyttäytymissääntöjä ja infoa kurssin sisällöstä. Sukunimeäni ihmeteltiin taas lähes joka nimenhuudossa, ja mut nimettiinkin ”pelkäksi Ellaksi”. Ekalla matikantunnilla kun läpikäytävät asiat oli jo käyty ja tuntia oli vielä vähän jäljellä, opettaja toi jokaiselle pulpettiriville pingispallot ja käski pompottamaan niitä pulpetinkannelta toiselle erilaisissa kuvioissa. Melko yllättävää. Toisena päivänä onnistuin menemään myös väärään ruokailuun. Täällä on siis porrastetut lounaat, 1st lunch ja 2nd lunch. Täällä on myös kaikilla omat kaapit, ihan kuin elokuvissa. En vaan saanut omaani auki ensimmäisten kahden viikon aikana, kunnes opin pyörittämään avainkoodinuppia oikein. Kurssit, jotka valitsin ekalle lukukaudelle, ovat band, kuoro, espanja, liikka, the human body, enkku, matikka ja modern U.S. history. Pakollisia aineita näistä olivat matikka, enkku ja hissa. Espanjaa en ole ennen lukenut, joten espanjantunteja odotn mielenkiinnolla. Lukujärjestys täällä toimii siten, että on black days ja red days, joita on vuoron perään. Joka toinen kouluviikkokin on siis erilainen. Joka black day mulla on band:ia, liikkaa, enkkua ja matikkaa, ja joka red day mulla on kuoroa, espanjaa, the human body:a ja modern U.S. history:a. Tunnit kestävät 1h 25min ja päivät ovat klo 8.15-15.15. Jokaisen koulupäivän lopussa on 30 minuuttia kestävä RTI, jolloin mennään ns. kotiluokkiin ja tehdään läksyjä. Täällä ollaan myös tosi tiukkoja kännykän käytön suhteen: kännykkää saa käyttää vain tuntien väleissä käytävällä, muulloin sitä pidetään omassa kaapissa. Tämä on mielestäni tosi hyvä sääntö, koska oppilaat oikeasti keskittyvät tällöin itse opetukseen.

BLOG2 koulu.jpg

Koulun käytävä ja tyypilliset kaappirivit

 

Näihin kahteen viikkoon mahtui kuitenkin muutakin kuin koulua. Perjantaina, 19.8. oli illalla Meet the team -tapahtuma tyttöjen lentopallojoukkueelle ja poikien jenkkifutisjoukkueelle. Tapahtumaan siis tuli valtaosa koulusta katsomaan kautensa aloittavien joukkueiden ekoja treenejä. Tämän jälkeen jenkkifutiskentän viereisen rakennnuksen seinään heijastettiin pyörimään jenkkifutisaiheinen elokuva Remember the Titans. Koko juttu oli mun mielestä tosi siisti; valtaosa koulusta retkituoleineen ja viltteineen katsomassa leffaa ulkona kuun loisteessa.

BLOG2 leffa.jpg

Kuva leffaillasta

 

Seuraavana päivänä, 20.9. lauantaina, oli vaihto-oppilasorientaatiotilaisuus, joka oli siis oman aluevalvojani vaihtareille. Tilaisuudessa täytettiin papereita, syötiin, tutustuttiin muihin vaihtareihin ja käytiin läpi sääntöjä. Meitä oli tilaisuudessa paikalla n. 45 vaihtaria.

BLOG2 sali.jpg

BLOG2 ruoka.jpg

BLOG2 ryhmä.jpg

:DD Löydätkö mut kuvasta?

 

Seuraavan viikon torstaina, 25.8. mä menin koulun jälkeen meidän koulun yhteydessä olevan Albion Grade Schoolin softballjoukkueen treeneihin. Joukkueen tytöt olivat siis mua 4-5 vuotta nuorempia, mutta idea olikin että valmentaja katsoisi mitä osaan ja antaisi vähän vinkkejä. Ajatuksena mulla on nimittäin yrittää päästä meidän koulun tyttöjen softballjoukkueeseen keväällä. Treeneissä oli kivaa ja lyödessäni osuin jopa palloon! 😀 Joukkueen tytöt oli superihania kun ne oli heti auttamassa, juttelemassa ja kyselemässä Suomesta.

Perjantaina, 26.8., me mentiin mun host-perheen kanssa taas Evansvilleen, jossa syömisen ja shoppailun jälkeen mentiin katsomaan Evansville Universityn tyttöjen futisjoukkueen peliä. Puoliajalla mä ja Zeke mentiin viereiselle harjoituskentälle potkimaan. Pian paikalle tuli viisi kyseisen yliopiston opiskelijapoikaa, joiden kanssa pistettiin pelit pystyyn. Oli superkiva pelata kunnolla futista, kun ei ollut tehnyt sitä vähään aikaan. Selvisi, että opiskelijat olivat myös vaihtareita. He olivat tulleet eri puolilta Lähi-itää.

BLOG2 peli.jpg

Kuva Evansville Universityn pelistä

 

Sunnuntaina, 28.8., oli parin henkilön yhteissynttärijuhlat mun host-äidin vanhempien luona, jossa tapasin sitten sen puolen sukulaisia. Meno oli vilkas, koska suurin osa serkuista on vielä tosi pieniä, nuorimmat kaksi vielä alle 1-vuotiaita. Mut otettiin ihanan lämpimästi vastaan. Nimistä en kuitenkaan muista varmaan vielä puoliakaan… 

BLOG2 kisu.jpg

BLOG2 lenkki.jpg

Lenkkimaisemia 30 asteen helteessä. Huomaa kiiltokärpänen vasemmalla keskellä. 😀

 

-Ella

Suhteet Oma elämä Matkat Opiskelu

Alkuihmettelyä

7.-14.8.2016

 

Sunnuntai 7.8.

Lensin siis sunnuntaina Soft Landing Campin jälkeen Newarkista Pohjois-Carolinaan Charlotteen, ja sieltä määränpäähäni Evansvilleen. Evansvilleen lensin tosi pienessä lentokoneessa, ja lento myöhästyi noin puoli tuntia kovan sateen ja ukkosen vuoksi. Olo koneessa oli hermostunut: enää ihan vähän aikaa siihen, että vihdoin tapaisin mun host-perheen, jonka olin tähän mennessä nähnyt vain kuvissa ja kahdessa puhutussa Facetime-puhelussa. Kun lopulta Evansvillessa kävelin koneesta ”putkea” pitkin sisälle, mietin vaan hermostuneena, että mihin mun pitäisi mennä, mistä saan matkalaukkuni ja missä kohdassa mun host-perhe on mua vastassa. En ehtinyt kauaa ihmetellä kun jo ekan käytävän käveltyäni näin tutunnäköiset naamat ja kyltin, jossa luki ”WELCOME ELLA”. Oli ihan hassu olo nähdä kaikkien kasvot ensimmäistä kertaa livenä. Seuraavaksi otettiin meistä kuva, haettiin mun matkalaukku ja lähdettiin kiinalaiseen ravintolaan syömään. Ravintolassa mulle tulikin eka shokki: kattauksessa oli pelkkä haarukka, ei veistä. Kun olin selviytynyt kaikesta muusta lautasellani olevasta ruoasta haarukalla, jäljellä oli enää epämääräinen rapu, jonka olin jättänyt viimeiseksi. Syömisestä ei tullut mitään, joten luovutin ja pyysin veitsen. Host-isäni sanoi huvittuneena, ettei USA:ssa valtaosa juurikaan käytä veistä. Ruoan jälkeen kävimme kaupassa ja ajoimme lopulta kotiin, joka on noin tunnin ajomatkan päässä Evansvillestä. Kotona minulle esiteltiin paikkoja sisältä ja ulkoa. Sisällä hämmästyin, kun sanottiin että saa olla kengät jalassa. Tämä tapa on kuulemma kuitenkin ihan yksilöllistä. Kävimme kiertämässä pienen metsälenkin, kun host-vanhempani näyttivät missä pihan rajat menevät. Äänekäs ötököiden sirinä, isot hämähäkit ja vihreinä välähdyksinä hämärässä näkyvät kiiltokärpäset (oikeasta nimestä ei hajuakaan) saivat paikan tuntumaan tosi eksoottiselta. Loppuillan purin laukkuja, yksi perheen kissoista seuranani.

BLOG mä.jpg

Kuva musta kun huomaan mun host-perheen lentokentällä. 😀

 

IMG_6588.JPG

Kuva lentokentältä

 

BLOG huone2.jpg

Mun huone

 

BLOG unpackingvalmis.jpg

Laukkujen purkamista hyvässä seurassa

 

Maanantai 8.8.

Maanantaina me käytiin koululla ekaa kertaa. Mä ja mun host-sisarukset, Rachel ja Zeke, käydään siis kaikki samaa koulua, Edwards County High Schoolia. Zeke on freshman, mä oon junior ja Rachel on senior. Koululla me kierreltiin vähän paikkoja ja meillä oli kuoro- ja soittoharjoitus. Tämä harjoitus oli IMEA:ta varten. IMEA on siis jonkinlainen kilpailu, johon osallistuu soittajia ja laulajia koko Illinoisin osavaltiosta. Kaikki menevät lokakuussa oman alueensa koe-esiintymiseen, jonka perusteella karsitaan muusikkoja seuraavaan karsintaan. En oikeastaan itsekään tiedä vielä miten homma toimii, mutta päätin itse osallistua huilunsoiton osalta. IMEA:an ei osallistu meidän koulusta kovin moni, joten harjoituksessa oli tosi vähän porukkaa. Harjoituksen jälkeen kotona pähkäilin kurssivalintoja, söimme illallista ja katsoimme telkkarista olympialaisia.

 

Tiistai 9.8.

Tiistaina lähdin aamulla lääkäriin host-isäni Donin kanssa, koska Illinoisin osavaltiolla on jonkinlainen vaatimus, että vaihtarien pitää käydä terveystarkastuksessa ennen kuin he voivat osallistua esimerkiksi koulun urheilujoukkueisiin. Myöhemmin päivällä minä, Rachel ja Zeke menimme uimaan kotimme takapihalla olevaan lampeen. Ulkona oli reilut 30℃, ja sää on siis ollut täällä vähintään yhtä kuuma koko kesän, joten vesi oli tosi lämmintä. Meloimme (lue: istuimme kanootissa, joka oli noin 30cm veden alla ja yrittäessämme pysyä kaikki kanootissa ja liikkua eteenpäin yhden melan avulla, kaaduimme noin 10 kertaa) ja uimme ja meillä oli superhauskaa. Illalla söimme taas illallista ja katsoimme olympialaisia. Tämän jälkeen host-äitini Denisen, joka on siis eläinlääkäri, piti lähteä katsomaan läheisellä tilalla olevaa korvansa loukannutta hevosta. Pääsin mukaan, ja olin ihan onnessani, kun tarkkailin hepan operointia ja rapsuttelin ympärilläni viliseviä kissoja, joita oli yhteensä kuulemma 37.

 

Keskiviikko 10.8.

Keskiviikon löhöilimme lähinnä kotona ja katselimme olympialaisia.

 

Torstai 11.8.

Torstaina menimme taas koululle, ja tapasin vihdoin kaksi muuta samaan kouluun tulevaa vaihtaria. Toinen heistä on saksalaistyttö nimeltä Lilli ja toinen on tanskalaistyttö nimeltä Camille. Teimme koululla lukujärjestyksemme, jonka jälkeen me käytiin mäkissä syömässä. Ja täällä mäkissä saa juustoateriassa kaksi hampparia ja juomaa saa ottaa rajattomasti! Myöhemmin mulla oli taas huiluharjoitus IMEA:ta varten. Illemmalla kävimme vielä pienellä mönkkäriajelulla Donin kanssa lähialueella. Näillä on siis sellanen mönkkäri, jossa on edessä kolme istumapaikkaa ja takana pieni lava.

 

Perjantai 12.8.

Perjantain vietimme Evansvillessa lähinnä shoppaillen. Paikassa, jossa söimme lounasta, oli juoma-automaatti, jossa jokaisella limsalla oli normaalin version lisäksi ainakin viisi vahtoehtoa. Itse join vadelmakokista, joka oli sikahyvää. Innostuin juoma-automaatista ehkä vähän laittoman paljon, mutta pitää nauttia pienistä asioista? Illalla, kaupoissa pyörimisen jälkeen, menimme leffaan katsomaan Suicide Squadin ja leffateatterissa oli makuuasentoon asetettavat nojatuolit! Finnkinoon samanlaiset, kiitos! Anyway, leffa oli tosi erikoinen, mutta tykkäsin siitä ja erityisesti leffan musiikeista.

IMG_6434.JPG

 

Lauantai 13.8.

Lauantai vietettiin lähinnä kotona. Ulkona satoi kaatamalla ja ukkosti. Illalla nähtiin puutarhassa loukkaantunut opossumi, joka piti ampua sen huonon kunnon vuoksi.

BLOG navy2.jpg

Ukkosen ihmettelyä terassilla

 

Sunnuntai 14.8.

Sunnuntaina ainoa ohjelmanumero oli kirkko, joka oli klo 8.30-9.30. Mun host-perhe vastaa joka viikko toimituksen diaesityksestä ja audiosta, minkä takia me istuttiin takaosan ns. ohjauspaikoilla. Kirkko oli tosi erilainen kuin Suomessa: paljon laulua bändin säestämänä, ja kappaleet olivat virsiä nykyaikaisempia. Koko systeemi oli muutenkin modernimpi. Itse kirkkotilaisuuden jälkeen oli vielä ns. nuorten raamattuhetki. Host-perheeni käy kirkossa siis viikoittain, joten paikka tulee mulle varmasti vuoden aikana tutuksi.

 

Eka viikko oli lähinnä sitä, että päässä on valtavasti ajatuksia, mutta puhetta tulee ulos paljon vähemmän. Ymmärrän kuitenkin lähes kaiken kuulemani, ja puhuminenkin sujuu ihan hyvin. Olo on ollut kotoisa alusta asti, koska host-perheeni on todella mukava ja ymmärtäväinen. Huomasin ekan viikon aikana, että lähes jokaisessa tilanteessa, jossa minut on esitelty uusille ihmisille, esille on noussut seuraavat kaksi asiaa; sukunimeni, joka on jenkeille lähes mahdoton ääntää (Kuuri-Riutta), sekä kysymys, pelaanko Pokemon Go:ta. 😀 Olen huomannut myös mm. että telkkarimainokset ovat täällä paljon hauskempia kuin Suomessa.

 

-Ella

Suhteet Oma elämä Matkat Opiskelu