Soft Landing Camp New Yorkissa

 

Keskiviikko 3.8.

Lähtö oli Helsingistä, jossa ensin hyvästeltiin läheiset, jotka mun tapauksessa olivat äiti, isä ja pikkuveli. Isoveli ei päässyt mukaan, joten hänet olin hyvästellyt jo kotona. Lentokentällä hoidin hyvästelyt alitajuntaisesti jotenkin niin nopeasti etten ehtinyt itkeä. 😀 Meitä lähti tänä lähtöpäivänä 11 suomalaisvaihtaria ja tutustuimme toisiimme melko hyvin jo lennoilla ja lentokentillä. Lensimme siis Helsingistä Tukholmaan ja sieltä Newarkiin. Saavuimme Newarkiin paikallista aikaa noin klo 15. Lentokentältä suuntasimme bussilla suoraan hotellille. Majoituimme SpringHill Suitesin hotelliin, joka oli tosi lähellä lentokenttää. Leirillä oli vaihtareita n. 50: Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Saksasta, Espanjasta ja Italiasta. Majoituimme kolmen hengen huoneisiin, joissa huonekaverit olivat eri maista. Näin englannin kieli saatiin heti käyttöön. Mun huonekavereina oli espanjalaistyttö Maria ja italialaistyttö Anna. Ekan päivän ohjelmaan kuului lähinnä huoneisiin asettautuminen ja meeting, jossa leirin henkilökunta esittäytyi ja kertoi leirin ohjelmasta.

SLCv lentokone.jpg

Maisemanmuutoksia välillä Tukholma-Newark

 

SLCv esittely.jpg

Aloitusmeeting*

 

Torstai 4.8.

Nukuttuani 10 tunnin yöunet, mulle ei oikeastaan tullut minkäänlaista jetlagia, mistä olin iloinen. Aamupalan jälkeen meillä oli taas meeting, jossa teemana oli sopeutuminen Amerikkaan. Kello 11 jälkeen lähdimme bussilla kohti Upper Manhattania, jossa meillä oli ensin kiertoajelu ja hyörimistä oppaan kanssa, joka oli muuten superhauska. Rakennusten korkeus oli jotain ihan hullua; jos halusi nähdä katot, piti olla naama bussin lasissa kiinni. Vaikka kyllä siinä vähän muutenkin oltiin. Kiertelyn jälkeen meillä oli kolme tuntia vapaa-aikaa, jonka vietin suomivaihtariporukan kanssa. Kävimme Empire State Buildingissa ja kiertelimme pitkin katuja. Illalla hotellilla kuultiin, että myös Leonardo DiCaprio oli ilmeisesti kierrellyt NYCissä päivällä. Harmi kyllä ei törmätty häneen. 😀

SLCv grandcentralstation.jpg

Gossip Girlistä tuttu Grand Central Station

 

SLCv opas.jpg

Oppaan kanssa kierroksella*

 

SLCv katu.jpg

SLCv ESB.jpg

Näkymiä Empire State Buildingista

 

SLCv bussi.jpg

*

Perjantai 5.8.

Perjantaina meillä oli taas aamupalan jälkeen meeting, teemana tällä kertaa amerikkalainen kulttuuri. Meetingin jälkeen lähdettiin bussilla Lower Manhattanille. Kierroksen aikana nähtiin mm. Wall Street, Brooklyn Bridge, Chinatown ja WTC-muistomerkki. Vapaa-aikaa oli tämän jälkeen taas kolme tuntia, jolloin mm. shoppailimme ja kävimme syömässä italialaisessa ravintolassa, jossa söin muuten erikoisimman salaatin ikinä.

SLCv wallstreet.jpg

Wall Street

 

SLCv pallot.jpgSLCv pallo.jpg

SLCv NYC ryhmää.jpg

Ryhmäkuva Brooklyn Bridgellä*

 

SLCv salaattii.jpg

Tilasin siis salaatin ja sain jäävuorisalaattikerän lohkon, jonka päälle oli kasattu kastike ja täytteet. Ja maksoin 11 dollaria 😀

 

Lauantai 6.8.

Lauantaina aamupalan jälkeen meetingissä käytiin läpi seuraavan päivän matkustukseen liittyviä juttuja. Meille kerrottiin myös ajat, milloin kenenkin piti olla ala-aulassa valmiina matkalaukkujen kanssa. Meitä lähti pieninä ryhminä porrastetusti, koska kaikilla oli lennot niin eri aikaan. Omaksi ajakseni napsahti 7.15, mikä ei ollut edes paha aika verratessaan aikaisimpaan lähtöaikaan, joka oli 4.15. Meetingin jälkeen lähdettiin bussilla kauppaan ostamaan eväitä ja sieltä Central Parkiin picnicille. Vaikka sää oli ollut koko leirin ajan lämmin ja aurinkoinen, tänä päivänä oli käsittämättömän hiostava ja kuuma ilma. Picnicillä syötiin, juteltiin, kuvailtiin, pelailtiin futista ja ihmeteltiin ohi marssivia Pokemon Go -joukkoja lippuineen. Picnicin jälkeen lähdettiin bussilla kohti Jersey Gardens -outletostoskeskusta, jossa vietettiin loppupäivä.

SLCv picnic.jpg

SLCv eväät.jpg

SLCv CP ryhmä.jpg

Ryhmäkuva Central Parkissa*

 

SLCv suomivaihtarit.jpg

Osa suomalaisvaihtareista: vasemmalta Roosa, Elina, Leila, Jessica ja minä

 

Sunnuntai 7.8.

Sunnuntai lähti käyntiin niinkin mallikkaasti, että italialainen huonekaverini herätti mut, kun en itse ollut herännyt kännykkäni herätykseen. Se oli tässä vaiheessa soinut siis jo 4 minuuttia ja pitänyt hereillä kahta huonekaveriani, joiden lähtöajat olivat myöhemmin kuin mulla… Viimeiset pakkaukset pakattuani kävin nopealla aamupalalla ja menin ala-aulaan odottamaan. Mun kanssa samaan aikaan lähti norjalaistyttö ja kaksi tanskalaispoikaa. Ensin lensimme kaikki neljä Newarkista Pohjois-Carolinan osavaltioon Charlotteen, ja sieltä omiin perheisiimme. Tanskalaispojat lensivät Georgiaan, norjalaistyttö Tennesseehen ja minä Indianan osavaltiossa sijaitsevaan Evansvilleen, joka on alle tunnin ajomatkan päässä Illinoisin rajalla sijaitsevasta jenkkikodistani.

 

Leiri oli kokonaisuudessaan ihan huippukokemus, ja näinkin lyhyessä ajassa ehdimme nähdä jo tosi paljon. Oli hienoa tavata ihmisiä niin monesta eri maasta ja kuulla ympärillään jatkuvasti erilaisia kieliä. Suomalaisvaihtarien kanssa meistä tuli myös hyviä kavereita ja me sovittiin jo, että nähdään vuoden päästä Suomessa porukalla. Leirin jälkeen kaikki olivatkin jo ihan valmiita vihdoin tapaamaan omat host-perheensä!

 

-Ella

Tähdellä merkatut kuvat henkilökunnan ottamia.

  

Suhteet Oma elämä Matkat Opiskelu

Ennen lähtöä

Ennen vaihtoon lähtöä on iso kasa tehtävää pitkin vuotta. Vaikka tehtävää on paljon, siitä selviää melko helposti, kun hoitaa yhden asian kerrallaan. Vaihtarivuosi on kuitenkin kaiken sen työn arvoista! Tässä postauksessa kerron aikajärjestyksessä, mitä mun tapauksessa tapahtui ja milloin. Nämä jutut menevät kuitenkin varmasti melko eri tavoin ja tapahtuvat eri aikoina mm. järjestöstä riippuen.

 

1. Järjestön valitseminen

Ihan ensimmäisenä piti valita järjestö, jonka kautta hakee vaihtoon. Itse valitsin Exploriuksen. Asioita, jotka tekivät juuri Exploriuksesta mieleisen järjestön, olivat mm. :

  • koko vaihtovuosi vietetään samassa perheessä
  • Exploriuksella järjestetään vaihtovuoden alussa 4 päivän Soft Landing Camp ja lopussa 2 päivän Year End Camp. Jenkkivaihtareilla Soft Landing Camp pidetään New Yorkisaa ja Year End Camp Washington DC:ssä.
  • hinta oli melko hyvä vertaillessani muiden järjestöjen hintoihin
  • valmistavat Get ready -tilaisuudet
  • järjestö vaikutti muutenkin luotettavalta, ja olin kuullut siitä pelkkää hyvää

 

2. Haastatteluun hakeminen 15.10.2015

Valittuani järjestön, täytin Exploriuksen sivuilla hakulomakkeen haastatteluun. Haastatteluun minut kutsuttiinkin jo seuraavana päivänä, jolloin sovimme päivän ja ajan.

 

3. Haastattelu 28.10.2015

Haastattelu käytiin Coffee Housessa ja koko haastattelutilanne oli tosi rento. Haastattelija oli nuori Exploriuksen työntekijä, joka oli itsekin ollut vaihdossa joitain vuosia sitten. Muutama kysymys kysyttiin englanniksi, mutta pääasiassa haastattelu käytiin suomeksi.

 

4. Vaihtariohjelmaan hyväksyminen ja paikan vahvistaminen 30.10.2015

Jo kaksi päivää haastattelun jälkeen tuli sähköposti, jossa luki, että minut oli hyväksytty ohjelmaan. Suurta oppilaiden karsimista tai mahdollisuutta, että ei hyväksyttäisi ohjelmaan, ei kuitenkaan ollut. Tämän huomasin siitä, kuinka haastattelija sanoi haastattelun lopussa ”Kun sinut hyväksytään ohjelmaan…”, sekä siitä, että jenkkeihin pystyi hakemaan vaihtoon vielä jopa keväällä. Jenkkeihin hakevia oppilaita ei siis ilmeisesti ollut kovin valtaisaa määrää. Mutta siitä sähköpostista; viestissä luki, että toivotaan vastausta paikan vahvistamisesta kymmenen päivän sisällä. Paikan hyväksyttyäni piti vielä lähettää jonkinlainen lisätietolomake, ja sitten alkoikin jo hakupaketin valmistelu.

 

5. Hakupaketti 12/2015-1/2016

Hakupaketin täyttäminen oli varsinaisen pitkä ja työläs paperisota. Lomakkeisiim tarvittiin kysymyksiin vastaamisen ja lääkärikäyntien lisäksi mm. lausuntoja ja allekirjoituksia niin opettajilta, rehtorilta, että yläasteen rehtorilta. Tärkein osio oli kuitenkin kirje, jossa piti kertoa itsestään. Kirjeen mukaan host-perheet siellä toisessa päässä pääasiassa valitsevat vaihto-oppilaansa. Myös rokotteita piti käydä ennen lähtöä ottamassa neljä kertaa. Mutta lopulta kun hakupaketin sai valmiiksi ja sen sai lähetettyä eteenpäin, oli helpottunut fiilis tietäessään, että seuraavaksi piti vain odotella.

 

6. Get ready -tilaisuudet 30.11.2015, 2.3.2016

Get ready -tilaisuudet olivat tapahtumia, joita järjestettiin vuoden aikana kolme. Jokainen järjestettiin monessa eri kaupungissa. Itse en päässyt kuin kahteen viimeiseen, koska ensimmäinen oli pidetty jo ennen kuin olin hakenut vaihtariksi. Toisessa tilaisuudessa teemana oli ”elämä isäntäperheessä ja ulkomailla” ja kolmannessa ”koti-ikävä ja kulttuurishokki”.

 

7. ELTIS-kielitesti 15.12.2015

ELTIS-kielitesti oli enkun koe, joka kesti noin puolitoista tuntia. Testin tarkoitus oli vain testata, että kaikkien jenkkeihin lähtevien vaihtarien kielitaito oli tarpeeksi hyvä. Meille kerrottiin, että kenenkään vaihtoon lähtö ei ole ikinä kaatunut tähän testiin, joten stressiä ei kannattanut ottaa. Sanoisin, että koe oli melko helppo muutamia kohtia lukuun ottamatta.

 

8. Sijoitustietojen saaminen 12.4.2016

Sain Exploriuksen toimistolta soiton, jossa minulle kerrottiin kaikki pääasiat perheestä. Sen jälkeen minulle lähetettiin vielä sähköposti, jossa oli tarkemmat tiedot, yhteystiedot ja kuvia perheestä. Sijoituksen saaminen on iso etappi vaihtoon valmistautumisessa. Kun tietää, kenen luona ja missä tulee asumaan, asiat konkretisoituvat ja on tietysti paljon helpompi miettiä pakkaamistakin tietäessään millaisessa ilmastossa tulee asumaan. Sijoitustietonsa voi saada jo todella ajoissa, mutta ne voi saada vielä jopa viimeisellä viikolla ennen lähtöä. Ei siis kannata hätäillä, kyllä kaikki saadaan sijoitettua.

 

9. Lähtövalmennus 23.4.2016

Lähtövalmennus oli n. 6 tuntia kokonaisuudessaan kestävä kaikille pakollinen tilaisuus, jossa käytiin lähinnä samat asiat kuin mitä Get ready -tilaisuuksissa oli käyty. Jonkin verran lisäinfoa saatiin kuitenkin myös.

 

10. Uuden passin hakeminen 

Tämä kohta tietysti koskee vain niitä, joilla passi tulee vanhenemaan vaihtarivuoden aikana. Passin hakeminen ei onneksi ole mikään hankala homma. Pitää vain aloittaa tarpeeksi ajoissa ja varmistaa, että saa uuden passinsa ennen viisumihaastattelua.

 

11. Viisumihaastattelu 17.6.2016

Viisumihaastattelua varten olimme täyttäneet jo etukäteen netissä viisumihakemukset. Sitten, itse haastattelupäivänä menimme passit kädessä odottamaan Yhdysvaltain suurlähetystön eteen. Kaikki Exploriuksen jenkkivaihtarit oli jo jaettu kahdelle eri haastattelupäivälle, ja ajat molempina päivinä oli vielä porrastettu niin, että koko ajan meni sopiva määrä oppilaita sisään ja ulos. Jokainen antoi passinsa rakennuksen edessä olevasta luukusta virkailijalle ja meni jonoon. Jonosta yksitellen päästettiin sisään. Alussa oli tavallinen lentokenttämäinen turvatarkastus, minkä jälkeen siirryttiin odotusaulaan, josta sai oman vuoronumerolapun. Aulassa oli näyttö, jossa näkyi aina mikä vuoronumero siirtyy millekin luukulle. Luukkuja oli kolme; yhdellä otettiin sormenjäljet, toisella annettiin tietyt lomakket ja kolmannella oli itse haastattelu, joka käytiin englanniksi. Haastattelu tosin kesti noin puoli minuuttia, ja kysymykset olivat lähinnä vain minne olet menossa ja miksi. Kun oli käynyt jokaisella luukulla, saatettiin takaisin ulos. Viisumi ja passi lomakkeineen saapuivat postissa 10 päivän kuluttua.

 

12. Lähtö 3.8.2016

Vihdoin, se suuri päivä kun vaihtarivuosi lopulta alkoi. Ensimmäisenä vietimme siis muiden Exploriuksen vaihtareiden kanssa 4 päivää New Yorkissa Soft Landing Campilla, minkä jälkeen suuntasimme host-perheisiimme!

 

-Ella

Suhteet Oma elämä Matkat Opiskelu