Kun lääkäri sormen korjasi osa2

Täältä selviää miten tänne päädyin. 

17:15

Makaan privaattikammiossani ja luen. Mies on juuri auttanut vihreän kaavun päälleni jonka sairaanhoitaja oli antanut. Sisään paukkaa hymyilevä nuori mies 

”Ah, vale! Vamos!” 

Siis nyt heti vai? 

”Si, si!” 

Selvä sitten. Terve vaan muru. 

Hoitaja huomasi hermostuneisuuteni työntäessään sänkyäni ympäriinsä ja rikkinäisillä kielitaidoillamme saimme hissimatkan aikana selvitettyä kuinka Suomessa on kylmä, mutta Espanjassa kuuma. Tai sitten minä olin hänen mielestään kuuma. Win-win joka tapauksessa. 

Leikkausosastolla oli selkeä feria-tunnelma. Ilmeisesti suurin osa potilaista ovat täysin nukutettuja, koska tunnelma oli kuin kaveriporukan kotibileissä. Iloinen ja vapautunut. Ennen kuin edes ehdin miettiä ammattimaisuutta sain rauhoittavia sen verran, että olin itsekin juhlatunnelmissa. Anestesialogi olikin aivan eri tyyppi kuin se jonka luona olin allekirjoittanut vastuuvapauslappusen, mutta nuori mies puhui hyvää englantia eikä ollut heti nukuttamassa, vaan suositteli paikallispuudutusta, joten pisteet nousivat heti. 

Halusin laittaa tähän kuvan leikkauksesta, mutta minun annettiin ymmärtää, että se voisi olla liian ällöttävää herkimmille lukijoille. Katsokaa siis Hapsiaista ja lukekaa graafinen kuvaus alta. Toki voit myös googletella ”sormen jänne leikkaus” niin saat idean, miksi kuva sensuroitiin.

Leikkaussalin lampun kautta heijastuu kuva kirurgien takaraivoista ja leikattavasta sormesta. Kainalossa on kiristysside, joten verta ei juurikaan vuoda. Katselen vuorotellen sydänmonitoria ja leikkausta lampun peilimäisestä pinnasta. 

Tunne on erittäin outo. Näen käteni, tiedän sen olevan minun, mutta koska koko käsivarsi on täysin puudutettu, en hahmota sitä omakseni. Tuntuu kuin katselisin telkkariohjelmaa. Mieleen juolahtaa, että Miehen äiti tykkää katsella näitä ohjelmia ja olisi varmasti arvostanut, jos olisi päässyt katsomaan. Naurattaa. Anestesialääkäri on hieman ymmällään, kun tajuaa että katselen omaa avattua kättäni ja naureskelen. Yritän selittää,

”No tuota kun siis Mieheni äiti katsoo telkkarista näitä, kun suomessa näkyy telkkarissa leikkauksia, kun meillä on sellainen yleisradio, joka näyttää koulu tv-tä, tai siis ei tällaista koulu tv-ssä, joka on siis koululaisille lapsille, mutta niin kun koulu-tv mutta aikuisille, ja anoppi olisi varmaan uskaltanut tullä tätä katsomaan vaikka siis se kyllä asuu Suomessa ja on siellä nyt mutta kun se katsoo telkkarista näitä.” 

Ah, vale. Anestesialogi varmaan toivoo, että olisi nukuttanut minut.

Jatkan monitorin tuijotusta ja kurkin kättäni. Sormi on avattu Z-kuviolla ylhäältä alas.

Olen Zorro. Eikun olen Harry Potter. Merkitty mies. Liskomies. Kissanaisesta liskomieheksi. Jääköhän paha arpi? Tuleeko ihan ruma sormi? Mitä jos siihen tulee liskoihoa? Voiko ihmiselle tulla liskoihoa? Kylläpäs iho venyy paljon. Tämä kyllä sattuu, kun puudutus loppuu. #LÄÄKKEET

Näen selkeästi jänteen valkoisena ohuena nauhana joka joustaa, kun lääkäri vetää sitä kohti sormenpäätä. Nyt jos koskaan olen jännän äärellä. 

Olin onnekas. Jänne oli jotenkin liimantunut kuivuneella verellä verisuonen ja luun väliin, eikä siitä syystä ollut päässyt vetäytymään kuin muutaman sentin. Tarvitsi avata vain sormi, ei koko kämmentä. Odds are one in a milloin kuulemma. Tosin mil on espanjaksi tuhat eikä miljoona, mutta tuuristä tässä puhutaan joka tapauksessa. 

Leikkaus sujui siis oikein onnistuneesti. Leikkauksen jälkeinen yö sen sijaan ei. Stay tuned.