Kesäjatkis osa 3 – Linnoja ja luolamaalauksia
Vuokra-auto alla ja vapaapäivä edessä. Olin suunnitellut jo etukäteen, että lähdemme sunnuntaina vierailulle Ulldeconaan, joka sijaitsee noin kaksi tuntia Valenciasta pohjoiseen aivan Katalonian rajalla Godallin vuoristossa. Kaupungista löytyisi noin 1100-luvulla rakennettu linna, sekä ennen kaikkea noin 8000 vuotta vanhoja luolamaalauksia, jotka on julistettu Unescon perintökohteeksi. Ja harvinaista kyllä, nähtävyydet eivät ole suljettuna sunnuntaisin. Kaupungista kerrotaan myös löytyvän yksi parhaiten säilyneistä keskiaikaisista keskustoista.
Saavumme kahden aikaan helteiseen Ulldeconaan ja toteamme turisti-infon tietenkin sulkeutuneen 13:30. Kävelemme pitkin aution kaupungin katuja. Aurinko paistaa ja lämpötila on yli kolmenkymmenen.
Kuumuus on täysin erilaista kuin Valenciassa. Kotona kuumuus on kosteaa ja tahmaista, mutta alati mereltä puhaltava tuuli pitää ilman raikkaana. Täällä ilma on kuivaa ja seisovaa. Korkea lämpötila on helpompi sietää, kun ilmankosteus on alhainen, mutta hengittäminen on ahdistavaa. Tuntuu kuin olisi jatkuvasti pää tyynyliinan sisällä.
Kaupunki on pian nähty ja suuntaamme linnalle. No sehän on luonnollisesti suljettu. Harmittaa pikkuisen. Olen historiafriikki ja sydänkeskiaika saa mielikuvituksen aina liikkeelle.
Eipä hätää, luoliin voi tutustua myös itsenäisesti, joten hyppäämme takaisin autoon ja käännämme nokan kohti uutta kohdetta. Tripadviser, GoogleMaps ja GPS antavat kaikki eri ohjeita perille pääsyyn. Päätämme luottaa gepsiin, mutta kohde jonka tuli sijaita ”noin 10 km päässä kaupungista” vaikutti kyllä olevan aivan helvetin kuusessa.
”Ehkäpä juurikin sijainnin takia luolat löydettiin vasta 1975, vaikka vieressä on luostari ollut jo vuosisatoja.”
Tokihan nämä serpentiinitiet hidastavat matkantekoa ja paikallisten matkamitat ovat aika ohjeellisia usein, mutta jotenkin tuntuu epäilyttävältä, että noin 10 kilometrin matkaan on mennyt liki puoli tuntia. Kääntyminen on kuitenkin mahdotonta, koska tie joka on tarkoitettu kaksikaistaiseksi on noin puolentoista auton levyinen. Nousemme kahdeksan kilometrin matkalla noin kilometrin korkeuteen.
”Ehkäpä merenpinta on ollut silloin ylempänä ja luolat ovat sen takia täällä.”
Vihdoin tiessä tulee syvennys ja pysähdymme. Olemme vuoren laella, josta aukeaa uskomattomat maisemat oliivipuiden rytmittämiin laaksoihin molemmin puolin. Jo auton ovea avatessa sisään pöllähtää villiyrttien tuoksuja. Maata peittää orjanlaakerit, rosmariini ja salviapusikot. Tuttuihin yrttien tuoksuun sekoittuu vahvasti männyn pihka ja raikas vuoristoilma.
”No onhan täällä ihan mielettömät näkymät.”
Villi rosmariini tuoksuu uskomattomalta.
Kilometri vielä, sitten päästään kävelemään. Perillä löydämme kyllä luostarin niin kuin piti. Tosin työntekijä ei ole koskaan kuullutkaan maalauksista. Kuvahaun tuloksia katsellessamme tajuamme olevamme väärässä paikassa. Nyt jo harmittaa isosti. Kävelemme sinänsä erittäin kauniin 1600- luvulla rakennetun luostarin alueella, syömme jäätelöt ja ihalemme näkymää välimerelle saakka.
Ihan kiva, mutta eihän tämä nyt ollut mitään luolamaalauksiin verrattuna. Vähän sama kun tilaisit kokista ja saisit Africolaa. Ihan jees, mutta ei sitten kuitenkaan.
Oli siellä sentään kissa jolla oli Kimi Räikkösen silmät ja joka makasi puussa. Että kyllä kannatti ajaa parisataa kilsaa tätä katsomaan.