Kun kaikki ei mene ihan putkeen, osa 1
”Buena tarde, tarvitsemme ambulanssin. Naapurini on viiltänyt itseään.
….
En tiedä, ulkomaalainen. Hän ei puhu espanjaa.
…
Vahinko. Sormeen. ”
Ennen, jälkeen ja neljä päivää tikkauksesta. I’m a monster!
Tiskasin. Vaikka mies on kieltänyt. Tulee kuulemma laiska olo, jos teen ruuan JA tiskaan. Mies oli tiskannut kaiken muun, mutta upouusi veitsi oli enää jäljellä, päätin sen vielä huuhtaista, että olisi siisti keittiö aamulla.
Väsytti, vatsa oli täynnä ihanaa ruokaa. Päätimme seikkailla ja tehdä makrillia (lähinnä koska se oli ainoa Mercadonan kalatiskissä oleva kala, jonka valmistuksesta olin jotenkin tietoinen) ja kasviksia. Olin kovin ylpeä itsestäni, ensimmäisellä yrityksellä mainiota ruokaa. I’m a domestic goddess!
Vasemmalla kaikki muut kalat, joista pienet sardiinit tunnistin, ja oikealla illalliseksi päätyneet makrillit
”AAAA.. Saatana, tää tarvii kyllä tikkejä.”
Tajusin sen heti, juuri ennen kuin veri alkoi pulputa. Näin ihon siistinä viiltona ja sen kuinka lihas, joka ennen oli yhtenäistä sileää toimivaa pintaa oli nyt jakautunut syvältä. Sitten tuli verta, paljon verta. Naapuri soitti ambulanssin, en ollut varma, puhuuko hälytyskeskus englantia (kyllä muuten puhuu, ja erittäin sujuvaa sellaista). Jalat meinasi pettää alta, Mies yritti epätoivoisesti vaihtaa tarpeeksi nopeaan tahtiin uutta vessapaperiatukkoa, kun edellinen vuoti pitkin poikin lattiaa, kissat hiipi kaappiin.
”Hae mulle housut. Ne leggarit, en saa nappia kiinni. Ja rintsikat.” No, housut sain jalkaan, mutta en liivejä, koska koko paita olisi ollut veressä sen jälkeen.
Ikuisuuden jälkeen (ainakin 15min) ambulanssi tuli ja kuljetti meidät lähimpään päivystykseen. Miehellä oli jalassaan aamutossut, oli ajatellut, että sormi voitaisiin ehkä ambulanssissa paikata.
Ensihoitaja tyrkkäsi minut istumaan pyörätuoliin. Kotoinen olo tuli heti. Päivystyksen hieman kyynistyneet, mutta työstään ylpeät hoitajat ottivat omakseen ja tiesivät mitä tehdä.
”Carnet de identidad…Donde vive.. Hotel…que estas haciendo…” Selvisimme vähemmällä selittelyillä sanoen, että olemme opiskelijoita. Ongelmia kun tuotti se, että meillä oli vakituinen paikallinen osoite eikä hotellia kuten kunnon turisteilla.
Nyökkäilin, värisin kylmästä, vastailin vajavaisella Espanja/Portugali-sekoituksella, kun tunnistin sanan sieltä täältä.
Jatkuu seuraavassa blogipostauskessa, yhdellä kädellä on hidas kirjoittaa!
Edit: Toinen blogipostaus nyt julkaistu, voit lukea sen täältä!