Kun lääkäri sormen korjasi osa3
Koko proseduuriin meni kolmisen tuntia.
20:20 Olin takaisin huoneessani kipsi kädessä ja käsi puudutettuna. Hitaasti lihakset alkoivat palautumaan. Valitettavasti voima palasi ennen kordinaatiota ja löin muun muassa itseäni kipeästi leukaan kun kilon painoinen kipsi tipautti käden kohti kasvoja eikä vatsalle minne luulin sitä ohjaavani.
22:40 Tarjoiltiin illallinen. Ruokana oli höyrytettyjä kasviksia ja lihaa. Porkkanat, sokeriherneet ja parsat olivat tuoreita, rapsakoita ja maistuivat itseltään eivätkä freoni vedeltä. Kasvissosekeitossa oli suolaa ja jälkiruokana suklaavanukasta. Mietin että tämän tasoista lounasta saa edes harvasta ravintolasta suomessa, sairaaloista puhumattakaan. Lääkärini tuli kertomaan että leikkaus oli sujunut hyvin mutta joutuisin yöpymään sairaalassa. Ei haittaa ajattelin, saanpahan kunnon lääkkeet. Samalla hän leikkasi pihvini ja avasi vanukkaani.
Kaikki henkilökunta vaikutti yllättyneeltä, että olin sairaalassa yksin.
”Are you alone?” ”Is your husband not here?”
Selittelin jotain kissoista ja töistä ja sain lisää ihmetteleviä katseita. Eihän meille tullut mieleenkään, että myös puolison/äidin/vaarin/sedän odotetan ottavan osaa koko prosessiin sairaalassa vietettyä yötä myöten. Olen nyt viettänyt yli 40 tuntia odotushuoneissa ja todennut, että sairastajan iällä, kunnolla tai sukupuolella ei ole väliä. Kaikilla on aina mukanaan vähintään yksi saattaja.
Kahdelta sain 1000mg parasetamolia tipassa kun heräsin kipuun. Kolme tuntia myöhemmin kilkuttelin jälleen kelloa ja valitin, että sattuu. Hoitaja vaihtoi tipan. Sanoi olevan kipulääkettä joka vaikuttaa hitaasti mutta pitkään. Istuin, makasin, ja huojuin sängyssä ja itkin. Kipu poltti, viilsi ja oksetti. Liikkuminen sattui, istuminen sattui ja ihan järkyttävä pissahätäkin vielä. Vääntäydyin ylös ja venkoilin tippapullon käteeni telineestä joka luonnollisestikin oli kiinni sängynlaidalla. Vessan valoissa katsoin pulloa ja tajusin miksi tuli niin hirveä pissahätä. Hoitaja oli antanut 2,5dl suolaliuosta. VOI JUMALAUTA
Soitin uudestaan kelloa. Tilanne oli absurdi. Hoitaja laittoi uudet suolaliuokset ”Tämä kuljettaa lääkkeen” MUTTA KUN ET SINÄ ANTANUT MITÄÄN LÄÄKETTÄ. Seitsemän jälkeen soitin hysteerisesti itkien miehelle ”Tuo sitä vitun buranaa. Täällä ei saa mitään lääkettä”
Hieman ennen kahdeksaa saan aamiaistarjottimen jossa on:
vesipullo, jota en saa auki,
kaakaopussi, jota en saa auki,
muki kuumaa maitoa peitettynä kannella, jota en saa auki
pikkuruinen marmeladi purkki, jota en saa auki
sekä luonnollisesti ruokailuvälineet pienessä pussukassa, jota en saa auki.
Huumorintajuni on kadonnut kokonaan ja tuijotan hoitajaa pöyristyneenä. Tekee mieli huutaa
”Etkö Sinä Tajua! Minun Koko Sormi Makasi Vielä 12 Tuntia Sitten Wienin Leikkeen Näköisenä Apposen Auki! Comprende?”
Sen sijan katson itkuisin silmin vuorotellen hoitajaa ja tarjotinta ja mutisen kiitokset enkä liikahdakaan.
Kahdeksalta mies ilmestyy paikalle ja vasta kun hän vihaisena uhkaa hakea lähiapteekista buranaa suostuu hoitaja antamaan toisen parasetamolin. ”Tämä oli kylläkin merkitty annettavaksi vasta kello 12:00”
Nukun pari tuntia ja kolmelta olemme vihdoin kotona suuren kipsin ja vielä suurempien kipujen kanssa.
Mahtireissu siis kaikin puolin.
We are not amused
