Bare essentials 5/5

Rakastan ruokaa ja yleensä myös nautin ruuanlaitosta.

Matkustellessani ja asuessani ympäri maailmaa olen huomannut, että minun bare essentialini eivät ole vaatekaapissa pikkumustan ja angoraneuleen muodossa tai Elizabeth Ardenin Eight Hour Cream -purnukkana peilikaapissa. Omat #pakkosaada tuotteet löytyvät keittiöstä. 

Useimmiten kaapeista löytyy paljon muutakin, mutta nämä ovat ruokia, joiden olen huomannut seuraavan minua mantereelta toiselle. 

1. Valkosipuli – Kun rahat oli tiukilla hieroin valkosipulia hapankorpun päälle, pari siivua juustoa ja mikroon. Tuntui kuin olisi syönyt vähän parempaakin ruokaa. Sitä on helppo säilyttää ja kevyt kuljettaa. Sitä myydään joka puolella maapalloa ja se on järkyttävän halpaa, unohtamatta flunssankarkoitusbonusta. 

2. Pähkinät – Olen jopa elänyt paahdetuilla cashewpähkinöillä ja Fantalla liki kaksi viikkoa, koska vaihtoehtoja ei ollut. Olimme Mosambikin maaseudulla World Food Organisation kanssa jakamassa maissinjyviä. Rankkasateet yllättivät ja tiet tulvivat tukkoon, kylästä löytyi pari kanaa, kolme vuohta, juuri jaettua maissia joka oli tarkoitettu siemenviljaksi ja (luonnollisesti) Coca Cola Companyn tuotteita mielin määrin. Ja pähkinöitä, erittäin paljon cashewpähkinöitä. 

3. Kahvi – Hyvinä päivinä hemmottelua, huonoina päivinä lohdutus. Nautitaan aina runsaan maidon ja sokerin kera. Afrikassa jouduin juomaan Nescafeta, ja opin siellä juomaan pikakahvini aina kondensoidun maidon kanssa, koska aina ei ollut jääkaappia lähettyvilla ja vaikka olikin, niin aina ei saanut maitoa. Edelleenkin pikakahvin tuoksu tuo mieleen kuumat päivät ja emalimukit. Kun on varaa, kallistun ehdottomasti vaniljalatten puoleen. Tällä hetkellä suurkulutan vaniljan makuista soijamaitoa aamukahvissani.  

4. Öljy – Haluaisin sanoa, että extra virgine oliiviöljy, mutta todellisuus on että aina se, ettei sitä ole tai siihen ei ole varaa. Silloin mikä tahansa öljy kelpaa. Kun on mahdollisuus valita, niin melkeinpä nostaisin sesamöljyn paremman makuiseksi kuin oliiviöljyn.

5. Pasta – Kaikki muodot käyvät. Paitsi farfalle, epäilyttävän mallista ja hankalaa saada haarukkaan. Reunoista usein liian löysä ja rusetin keskeltä raaka. Valkosipuli + öljy + pasta = ateria.

ccbae796d3da452d009a304a000b05d8.jpg

 

+1

 Hyvä veitsi – Edes yksi sellainen. Sillä voi kuoria appelsiinin, leikata lihan ja voidella leivän. Ilman tätä menee pata jumiin aivan saman tien. 

 

Jos valikoimaa pitäisi laajentaa lisäisin siihen ehdottomasti kananmunat ja juuston. Molemmat tosin ovat monissa maailman kolkissa kortilla/ hankalia kuljettaa/ erittäin kalliita joten jätän ne suosiolla pois.  

Koti Ruoka ja juoma

Koulu tv 5/5

Päätin valita viisi tv sarjaa/ohjelmaa joista arvelen olevan eniten hyötyä ulkomaille muutettaessa.

Kotonani ei kauheammin tv:n päälle arvostettu. Äitini oli vakuuttunut sen tyhmentävästä vaikutuksesta. Olenkin elänyt suurimman osan 2000-luvusta ilman telkkaria. Telkkarisarjojen vaikutus on silti merkittävä elämisen oppimisessa ja omissani näkyy selkeästi nuo ajat jolloin olen telkkarin omistanut.  

Frendit

 Rachel opetti kuinka perustella vanhemmille spontaaneja päätöksiä…

4750af0975f9b477752d0a186a4472b6.jpg

…mutta ei kuitenkaan polttanut siltoja takanaan.

9a5b622887569f70ee81815f760eaaf8.jpg

Frasier 

Röyhkeät, itsekeskeiset, hyvin toimeentulevat valkoiset heteromiehet pärjäävät aina. Mikäli satut olemaan hoitoalalla työskentelevä nainen sinun tulee olla tyytyväinen, jos saat oman huoneen ja edes jotain palkkaa. Palkkataisteluja ja yksityisyyttä katsotaan hieman karsastaen. Onneksi aina voi naida sukuun ja päästä käsiksi rahoihin. 

anigif_enhanced-5276-1393017368-2.gif

https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/564x/47/50/af/4750af0975f9b477752d0a186a4472b6.jpg

Tyttökullat

Vahvat naiset tukevat toisiaan. Koko sarja oli myös täynnä vanhuuden mukanaan tuomaa viisautta. Kerran kauheassa flunssassa olen katsonut koko tuotannon läpi kolmessa vuorokaudessa ja parannuin! Sarjan voimaannuttava vaikutus on siis kliinisesti testattu.

southern-bellezebub-golden-girls-blanche-cowboy.jpg

Pieni talo preerialla 

Mitä muuttoliikkeisiin ja selviytymiseen tulee on tämä sarja ihan ykkönen. Tosin toivon ettemme joudu rakentamaan mökkiä tukeista ja istuttamaan viljaa. Itse osaan kylläkin hoitaa kasvimaata ja istuttaa yrttejä, mutta remontointi kokemus rajoittuu lähinnä maalailuun. 

200_s.gif

Lauran hymyhuulet ja rehellisyys ehkä perivät maan mutta Nellie Olsson sai kaikki karamellit ja sisävessan. Valitse siinä sitten samaistumisen kohdetta ja roolimallia. 

Kokkisota – Ateria valmistuu aina jos kotoa löytyy jauhoja ja valkosipulia. 

 

Kokkisota ajatus antoikin hyvän idean seuraavaan aiheeseen. Mitä pitää kaapista löytyä että pärjää maailmalla? (vinkki; muutakin kuin  jauhoja ja valkosipulia) 

https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/736x/9a/5b/62/9a5b622887569f70ee81815f760eaaf8.jpg

Kulttuuri Matkat Suosittelen Höpsöä