Kaikki on myynnissä. Ja kun sanon kaikki, tarkoitan kaikki. 

Olohuone näyttää huonosti hoidetulta Fidan kirpparilta ja makuuhuoneen on valloittaneet vaatekasat joista ehdin jo unohtaa mikä on säilytettävää ja mikä ei. 

Konmari my ass. En ole tuntenut olevani lainkaan kevyempi tai keskittyneempi ihminen nyt, kun tavarapaljoudesta olen luopumassa. Lähinnä tuntuu, kuin seilaisin Kon-Tikin kokoisella lautalla tavaroiden valtameressä. Jokaisesta kaapista paljastuu Narnian valtakunta, josta vyöryy pyyhkeitä, jalkakylpykoneita, viinilaseja ja joulukorttitarvikkeita. En ole koskaan edes pitänyt itseäni hamstraajana. Tähän harhaan olen ilmeisesti päätynyt kiitos suuren asunnon ja reilun kaappitilan. 

Oma lukunsa kokonaan ovat ostajat. Päädyin laittamaan ilmoitukseni Torille ja olen kaiken kaikkiaan ollut oikein tyytyväinen myyntiin. Muiden tarinoita kuunnellessa olen tuntenut olevani onnekkaassa asemassa. Asiakkaat ovat tulleet lupaamanaan aikana ja ostaneet haluamansa tuotteet.

Mutta mukaan on mahtunut myös mustia lampaita:

– Maanisia kissaihmisiä. Jostain syystä vaikuttaa, että kissan omistajat päivystävät netissä metsästäen tavaroita mirreilleen ja ihmettelevät mikäli sähköposteihin ei vastaa keskellä yötä. 

– Kenkäfaneja: ”Kenkäsi on kauniita. Ovatko käytettyjä? Voiko niitä tulla katsomaan? T. Markku” 

– ”Ymmärrän kyllä että pesukoneesi maksaa vain 35€ ja ilmoituksessa lukee vain nouto mutta asun Riihimäellä ja tarjoaisin siitä 20€ + postikulut. Voitko postittaa?”

Ei, Markku ei päässyt katseleman kenkiä enkä myöskään postittanut pesukonettani. Kissaihmiset tosin saivat tavaransa and then some. Olisivat varmaan ostaneet kissanikin jos olisin antanut.