Syntymäpäivät – Directors cut
Jos olet seurannut meitä ei sinulle tule yllätyksenä se, kuinka syntymäpäivät menivät. Tavoite löytyy täältä, todellisuus alapuolelta. Vaikeuksien kautta voittoon jälleen kerran.
Aamiainen sujui loistavasti. Pekonia, paahtoleipää, munia, tuoreita hedelmiä. What’s not to love.
Koko päivä oli tosiaan Miehelle yllätys, kun pakkasin mukaan aurinkorasvan oli hän varma, että lähdemme vesipuistoon.
Aloitimme päivän ihanassa Almalibre-kasvisravintolassa (sivut ovat espanjaksi, mutta henkilökunta puhuu hyvää englantia, joten voit rohkeasti soittaa/laittaa viestiä jos haluat varata pöydän) keskustassa. Hinnat olivat sijaintiin ja tarjontaan nähden enemmän kuin kohtuulliset ja listalla taisi olla yksi liha- ja yksi kala-annos. Liki kaikki olivat vegaanisia ja saatavilla gluteenittomana. Pöytävarausta suosittelen ehdottomasti sekä lounas- että illallisaikaan.
Tietysti JOS ravintolaan suositellaan pöytävarausta ja JOS olet varannut sen pöydän suosittelen myös ilmestymään paikalla oikeaan aikaan. Eikä esimerkiksi puoli tuntia myöhemmin. Henkilökunta oli kovin ymmärtäväistä, ja onneksi eivät olleet pitäneet pöytäämme tyhjillään vaan olivat antaneet asiakkaille, olisi muuten ollut pahat tunnontuskat. Ravintola on pieni eikä asiakaspaikkoja ihan liikaa ole. Odottelimme sitten vartin verran ja saimme uuden pöydän. Hyvää kannatti odottaa.
Alkuruokana gazpachoa, hummusta ja pita leipää ja pääruuaksi punariisi-tempeh burgeri tofu-sitruunakastikkeella. Juomaksi ihanan raikasta jääkylmää vettä missä oli minttua, kurkkua ja inkivääriä. Juuri täydellistä ruokaa kuumaan kesäpäivään.
Urban Adventuresin Valencian katutaidekierrokselle ehdimme sentään minuuttia ennen sen alkua (siis ihan kirjaimellisesti. Kierros alkoi 16:30, saavuimme paikalle 16:29). Kolme tuntia hurahti nopeasti, ja oppaamme Lenny oli aivan mahtava, aussityttö joka on muuttanut Valenciaan italialaisen miehensä kanssa. Mieletön asiantuntemus ja intohimo katutaidetta ja graffitteja kohtaan.
Kierroksella oli niin paljon kaikkea mahtavaa nähtävää, että se ansaitsee ihan oman blogautuksensa, mutta tässä hieman esimakua. Kierros päättyi Tyris on Tap -baariin, joka tarjoilee Valenciassa sijaitsevan pienpanimon oluita. Jokainen sai kaksi ”pientä” maistiaista valita hanaoluista. Meille päätyi laseihin Tyris original, hedelmäinen Lemonzilla, tumma ale Paquita Brown ja savuinen Black Pussy Palace.
Mies oli valmis lähtemään kotiin. Otimme bussin. Tai siis myöhästyimme siitä bussista, millä olisimme olleet ajoissa illallispaikassa, odotimme 10 minuuttia uutta ja kävelimme toiset kymmenen ravintolalle. Ilmestyimme siis iloisesti 20 minuuttia myöhässä. Tämä ei tosin haitannut laisinkaan, koska ravintola ilmoitti ettei heillä ole koskaan ollutkaan meille pöytävarausta. Tarjoilija pähkäili ja katseli varauskirjaa, paikalle tuli kokki joka muisti viestini. Olin kertonut, että tulisimme viettämään syntymäpäiviä ja kehunut heidän Instagramtiliä herkullisen näköiseksi. ”Vale, Vale. Odottakaa puoli tuntia niin saatte pöydän” Miestä tämä ei haitannut pätkääkään, koska ehdimme näkemään viimeisen puolikkaan USA-Espanja -koripallosta. Viereiseen cervezeriaan siis ja bisseä pöytään.
Bar Tonyina oli kaikkea mitä odotin ja vielä vähän enemmän. Koska paikka sijaitsee hieman sivussa keskustasta, on siellä lähinnä paikallisia ja satunnaisia turisteja. Ruokalista koostuu ainakin Valenciassa kovassa nosteessa olevasta Tapas nuevosta. Eli perinteisistä tapaksista uudelleen ajateltuna. Ruokailun aikana tajusimme, että tänne on kaikki vieraat roudattava.
Perinteinen maksapasteija patongin päällä oli nyt maalaispateeta, filotaikinaa, hieman sinappisen makuista kastiketta ja siirappia. Aivan järisyttävän hyvää. Tämän annoksen jälkeen unohdimme kuvailla ja nautimme vain ruuasta. Tilasimme valmiin menun joka sisälsi neljä tapasta, yhden tostadan (paahdetun maalaisleivän jonka päällä tuli metsäsieniä ja Serranon kinkkua) ja yhden pepiton (pienen täytetyn sämpylän, jossa oli sisällä nyhtöpossua ja paahdettuja vihanneksia.)
Yötä vietimme vieraissa eli Aatun syntymäkodissa aivan kaupungin keskustassa. Yhden yön jälkeen arvostus omaa merenrantahuvilaamme kohtaan nousi avaruuksiin. Tuuli, raikas meri-ilma, rauhalliset ja hiljaiset kadut. Ah, ♥ Cabanyal ♥. Ei enää tuon yön jälkeen kauheammin mietitty, josko olisi sittenkin mukavampi asua keskustassa. Nukuimme kumpainenkin siis noin nelisen tuntia, joten suppailut siirtyi ensi viikkoon. Eihän kaikki tietenkään voi mennä niin kuin on suunniteltu. Mitäs hauskaa siinä olisi.