Tekosyy on vain halpa temppu

En ole ainut, en myöskään ensimmäinen ja en varmasti viimeinen.. Lääkärillä käyneenä ja peiliin katsoneena entisenä laihduttajana palanneet kilot tuntuvat ikäviltä, ei todellakaan mieltä ylentävää. Pukien kinnaavaa työhametta päällensä sitä eksyy mieleensä ja todella kysyy syyttävään ääneen itseltään miksi annoit sen taas tapahtua – ja tätä jatkuu vielä monta päivää, viikkoja, sävy vain pahenee.

Tunnistatko itsesi?

Mielesi alkaa ahdistua, ja paradoksaalisesti ahmit lisää makeisia – TAI JOTAIN– josta saisit mielihyvää ja kiellät itseltäsi kaiken. Noidankehä on valmis. Pääedellä mukamas epäonnistumiseen syöksyneenä sitä alkaa sisuuntumaan ja käsittämään kokonaisuuksia käytäväefektin sijaan. On ollut töitä, projekteja, muuttoa, ero, tenttejä päällekäin – ei mikään ihme, että unohtaa sen kaikkein tärkeimmän – SINUT ITSESI !

Seuraava kysymys on: ”Miksi pettää niin hyvää tyyppiä, itseäsi” ? Tekosyy on todella halpa temppu jonka jokainen syöttää itselleen yhä uudestaan yhä mitä ihmeellisimmillä tavoilla. En keskittyisi siihen mitä on jo menneessä, keskittyisin tulevaan ja ennen kaikkea tähän hetkeen ja siihen, että voit kokoajan valita itse, sinä olet ohjaimissa! Tämän unohtaa helposti ja hakee syitä ulkopuolelta vesittääkseen oman vastuunoton, sekä sen, että kaiken tämän lopussa vain sinä olet ainoa joka olet tästä vastuussa.

Tämä on hetki joka on samalla tavalla vapauttava mutta osittain raskas kun myöntää itselleen, mutta tästä hetkestä alkaa loppuelämäsi ensimmäinen päivä kohti terveellistä ja ylläpidettyä elämää. Rakkautta itseäsi sekä hyvinvointiasi kohtaan.

Ei ole hirveän mukava käydä lääkärissä ja kuulla hänen toteavan:”Olette ylipainoinen ja kolesteroliarvosikin ovat koholla, Teidän on nyt määrä keventää..  Etc” Ikää on jotain kolkyt, siinä main, olen entinen laihduttaja, todella alun alkain tiputin 35kg pelkkää rasvaa. Olin toki tehnyt suuren urakan, mutta liian sokeasti luotin siihen, että jälleen voi taas laittaa suuhunsa mitä huvittaa ja että selviää puolihuolimattomasti liikkumaalla. Jotenkin ajattelin, että vanhat tavat eivät enää nosta päätään ja etten ikinä enää olisi ylipainoinen.

Tässä välissä koin toki haastavia vaiheita elämässä, jäin pakettiauton yliajamaksi vuosi sitten jonka johdosta en voinut liikkua pitkiin aikoihin niin kuin ennen, oli työnvaihtoa, pelko työttömyydestä, pelko siitä että oppiiko uutta työtä, vaikea ero parisuhteesta johon todella uskoin, onnettomuudesta kuntoutuminen ja hyväksyminen käsien osittainen vammautuminen loppuelämäksi, oli oman perheen sisäisiä hätätilanteita – tottakai ne kumuloituvat isoksi aiheiksi, jotka lopulta väsytti mielen eikä yksinkertaisesti jaksanut enään, enkä kyllä liiemmin välittänytkään siitä vaikka maa olisi minut niellyt. Kävin läpi paljon korvien välissä, hyvin paljon vietin ikäviä hetkiä ajatuksissani, se on ehdottomasti ollut suurin muutokseni ja suurin työ, joka jatkuu edelleen – tavataan sanoa, että aivot ovat suurin ja vaikein lihas treenata. Ja pitää hyvin paljon paikkansa, ainakin omasta mielestäni. Sitä jotenkin ajautui sulkutilaan itsensä kanssa nurkkaan elottomaksi vaipuneena, ja no, nyt olen parkkiintuneempi, sitä toipuu taas. Kyse ei ole siitä että on vastoinkäymisiä tai etteikö niitä olisi jo tätä ennen ollut, vaan siitä, että kuten sinä varmasti itsekin tiedät, voimatei aina riitä kun joka puolella palaa.

Mutta palataan tähän nykyhetkeen, lääkärissä käynnistä viisastuneena tutkin itseäni, pohdin paljon ja maalailin ajatuksia, kysyin itseltäni, että mistä kiikastaa. Mikä nyt on toisin? Sain vastauksia ja sen pohjalta ryhdyin toimiin. Olen hankkinut ulkoista liikunta-apua treenaajalta, ja yhdessä hänen kanssaan hyvin seikkaperäisesti ja huolellisesti läpikäyneenä tapani, historiani, terveyteni, lääkärin tutkimukset ja mittaukset ja onnettomuudesta jääneiden rajoitteiden lomassa hän on tehnyt puolivuotissuunnitelman, niin ruoka- että liikunnalliseen puoleen, ja  nyt tulevana vuonna 2017 lähdemme tähän matkaan.

En enää kertaakaan lähde itseni luota tai takerru hetkiin menneisiin – tärkeintä on tämä hetki sekä eläminen siinä.

Minua ei kiinnosta trendikäs satujumppa tai liikuntahypetys jota on paljon nyt tarjolla, vaan ehdottomasti kehoa ylläpitävä sekä vahvistava liikunta. Ruokaa tykkään syödä ja laittaa myös, joten nälkävuodet ei myöskään kiinnosta. Mielestäni ”Koutsi” on onnistunut kohdallani oikein loistavasti suunnittelemaan juuri minulle sopivan puolivuotissuunnitelman jossa liikuntaa on hyvin monipuolisesti ja ruokaa riittävästi. Työtä tämä vaatii, mutta olen avainasemassa ja koen että olen nyt valmis kääntämään sivun elämäntapalehdykässäni, toivon, että tästä on Sinulle myös hyötyä. Aijon tarkastella kirjoituksissani enemmän syvällisempää- sekä mentaalipuolta. Tottakai tuoda tekemistä ja ruokaa mukaan, mutta ennen kaikkea purkaa ajatuksia.

Elämänilon ja positiivisuuden kautta, ymmärtäen rajallisuuden ja inhimillisyyden sekä olemalla ymmärtäväinen ja armollinen itselleen onnistuu varmasti – ponnistetaan yhdessä. Aijon lopettaa ”TREENAAMISEN” ja aloittaa kestävän kehityksen kohti hyviä elämäntapoja ja hyvinvointia.

Pienin askelin.

Hyvää alkavaa vuotta 2017 !

// Sofi