Ladies & Gentlemen: Paljastuspostaus!
Joskus on sellasia tapauksia, joista mielellään vaan ajattelisi, että parempi kuvitella, ettei niitä koskaan tapahtunut. Koska teaser on kuitenkin jo lähetetty eetteriin, ja paljastuspostausta buffattu melkoisella pöhinällä, ei ehkä auta kuin puhua suunsa puhtaaksi.
Oltiin viettämässä vanhalla kaveriporukalla pikkujouluja ja koska tämän porukan kanssa harvemmin lähdetään ihan ulosulos, niin olihan sinne baariinkin päästävä. Ilta oli ihan perusmenoa, hauskaa oli omassa porukassa eikä hirveästi lupaavia miekkosia ollut näköpiirissä. Kun juomia oli jo kulunut useampi, tupsahti kaksi sankaria pöytäämme. Ihan kivan oloisia ja näköisiä ja juteltiin siinä sitten kaikenlaista. Vaikea sanoa miten, mutta jotenkin ilta johti siihen, että ”pariuduimme” ja lähdimme siitä sitten jatkamaan kukin tahoillemme.
Ja siitä se sitten lähti…
Tapaus A.
Tämä kaveri oli selkeästi valinnut iskemiseen lähestymistavakseen vuodattaa kaikki mahdolliset kohteliaisuudet viiden minuutin aikaikkunaan sullottuna. Harvoinpa sitä saa melkoisessa tuiterissa kuulla ”valaisseensa koko baarin”, että ”hymykuopat ovat maaaaaaaaaailman ihanimmat” ja olevansa ”kuuminta hottia koko baarissa”. Näiden kehujen ja ylitsevuotavan yrittämisen jälkeen ei itsestäni löytynyt enää tarpeeksi naista kieltäytymään. Koska tyyppi nyt vielä vaikutti ihan järkevältä ja paikoittain jopa hauskalta ja itselläni oli ehkä tarvetta ”korjaavaan kokemukseen” (lue: laastariin) semisti raastavan eron jälkeen, oli homma melko pitkälti sillä selvä. Lisäksi tyyppi maksoi useamman kympin taksimatkan kotiin, joten ei mutinoita.
Seuraavana aamuna nukuttuani muutaman hassun tunnin (ei villistä yöstä vaan kuorsauksesta johtuen) ja kuultuani kaiken mahdollisen petikumppanini työstä ja elämästä yleensäkin, ei tunnelma ollut korkeimmalla mahdollisella tasolla. Yleisestihän olen varsin kiinnostunut ihmisistä, varsinkin miespuolisista, mutta oksennus kurkussa ja jättimäinen moukari ohimolohkossa en pystynyt edes esittämään kiinnostunutta. Onneksi yökyläily päätyi siihen, että tyyppi kertoi, ettei ehkä vielä ole päässyt yli edellisestä suhteestaan ja edes kiusallista numeroidenvaihtokeskustelua ei tarvinnut käydä.
Kuriositeettina kerrottakoon, että tämä mies tykkäsi korvista. Niinkin kovasti, että muistona pyjamabileistä jäi korvalehtiini mojovat mustelmat. WTF.
Tapaus B.
Humalassa tyyppi vaikutti mukavalta ja ihan hauskalta. Ei nyt mikään stand up -koomikko, mutta sellanen perus kiva jantteri. Ja koska illan aikana olin jo epämukavasti törmännyt edelliskesän ihastukseen, niin känniset aivosoluni eivät hokeneet muuta kuin ”vie toi kotiin”. Ja koska argumentaatiotasoni oli suhteellisen matala, minähän tottelin. Bussissa mietin jo että hiukka on puisevat jutut tyypillä, mutta pistin sen laskuhumalan piikkiin.
Aamuvalossa, kun koko hiprakka oli häipynyt, huomasin, että tyyppi oli aivan älyttömän tylsä. En yritä olla ilkeä, en vaan ikinä ennen ole tavannut ihmistä, joka jaksaisi varmasti jauhaa tulostimen mustekasetistakin useamman tunnin. Keskustelimme esimerkiksi siitä, kuinka paljon minun seinilläni on asioita verrattuna hänen seiniinsä. Jooo-ooo, fascinating. Pahinta oli, että hän tuntui oikeasti innostuvan näistä aiheista ja lähtö venyi ja venyi seinämateriaaleista keskustellessa. Kun ulko-oveni vihdoin painui kiinni, tein itselleni pyhän lupauksen: selvitä tyypin tylsyys-hauskuus -akseli heti ensimmäiseksi ja jos haksahdat tylsimykseen kuitenin, niin mene sen luokse. Sieltä ainakin pääsee pois heti kun haluaa.
Kokonaisuudessaan, mitä tästä opimme? Emme ehkä juurikaan mitään. Tylsiä tyyppejä on maailma pullollaan, joku saattaa jopa meitäkin pitää joskus sellaisina. Vaikka voisi ajatella, että laastariksi kelpaa kuka vaan, niin voidaan varmaan kaikki yhdessä kuorossa todeta, että mikäli korjaava kokemus on lähinnä suuri pettymys, niin kummasti se toimii anti-laastarin tavoin. Mieleen hiipii ajatus miksei sen yhen kivan kanssa mikään toiminut. Just se ajatus, jota koitettiin välttää. Joten..
Laitamme uudet madot koukkuun, avarimmille metsästysmaille, pää pystyssä kohti uusia pettymyksiä! Vuosi 2014, bring it on!