Huonot iskurepliikit, osa 2.

Oltiin kaikkea häähumua ennen viettämässä morsmaikun polttareita. Huomasimme, että paras tapa saada huomiota baarissa, on pukea yksi seurueen jäsenistä oudosti ja kreisibailata aamuun asti (sinkut huom! tässä oiva vinkki seuran löytämiseen, ei oo ikinä ollut niin paljon miehiä yhden porukan  ympärillä). Valomerkin pilkahtaessa ei yhtään huvittanut vielä lopettaa ja lähettiinkin sitten jatkoille tamperelaisen porukan kanssa. Tyypit olivat pikkasen nuorempia, mutta erittäin mukavia ja juuri sopivan hölmöjä illan tunnelman ylläpitämiseen. 

Yksi niistä oli tietysti vähän söpömpi kun ne muut ja heitettiin paljon läppää keskenämme. Kerkesin jo itselleni ominaiseen tapaan (tästä pitäisi päästä todellakin eroon) miettiä, että junathan menee Tampereelle tosi nopeesti ja sehän on aina ollut mun mielestä tosi kiva kaupunki ja onpas tolla kivat hiukset ja hauskat jututkin ja ehkä se ei haittaa, että se on mua 5 vuotta nuorempi ja ehkä happy ever after ja blaablaablaa. Poika kumartui puoleeni ja kertoi, että hän haluaa sanoa mulle jotain mitä hän on tässä miettinyt. Näin jo edessäni lapset ja itseni kertomassa tarinaa kohtaamisestamme, kunnes… 

”Voisin ehkä joskus oksentaa sun päälle. Se on vähän sellainen salainen fantasia.”

Joo. Tota. Moikka.