Treffit gone wrong

Uskaltauduin viikko sitten pistämään itseni nettimarkkinoille. Tiedättehän, jonnekin tyylikkäälle sivustolle hymyilevä kuva itsestä ja viereen teksti siitä, kuinka on positiivinen, sosiaalinen, huumorintajuinen ja muutenkin maailman mahtavin tyyppi. Ajatuksenani oli kerrankin toimia lupauksieni mukaisesti (ks. http://www.lily.fi/blogit/true-story/lupausten-aika) eikä olla pelkuri, vaan ottaa härkää sarvista kiinni ja tehdä asioille jotain.

Heti alkoi tapahtumaan. Ensimmäisen kolmen päivän aikana sain viisi seksiehdotusta, yhden kosinnan ja yhden fiksun oloisen vastauksen. Vastasin sille fiksulle, kosintaan sanoin kiitos, mutta jos joku toinen kerta ja seksiehdotuksiin painoin reippaasti delete. Tämän yhden mukavan kanssa sitten jatkettiin viestittelyä, kutsutaan häntä vaikka S:ksi. S oli saman ikäinen kuin minä, juuri muuttanut kotikaupunkiini ja huumori natsasi (ainakin kirjallisesti) yhteen. S sitten aika pian ehdotti, että nähdäänkö seuraavalla viikolla leffan merkeissä ja pienen hermoilun jälkeen suostuin. Nyt mennään eikä meinata! Jatkettiin kuitenkin viestittelyä ja S ehdotti, että josko nähtäis kuitenkin myös viikonloppuna, että ehdittäisi vähän puhumaan. Koska tyyppi oikeasti vaikutti kivalta, ei mulla ollut mitään syytä kieltäytyä. Vaihdettiin (hänen ehdotuksestaan) puhelinnumerotkin tässä vaiheessa, että varmasti löydetään toisemme.

Nonni. Tuli ensimmäisten treffien aika, ja kuten arvata saattoi, olin paniikissa. Rohkea toiminta ei siinä vaiheessa lämmittänyt mieltä vaan mietin pelkästään, kuinka paljon helpompaa se on olla laittamatta itseään likoon. Sain kuitenkin ihanilta tytöiltä tsemppiä ja marssin tapaamispaikalle. Käytiin kahvilla. Meni oikein mukavasti. En ollut suinkaan menossa näiden datejen jälkeen hänen kanssaan naimisiin, mutta ajattelin, että ihan kiva nähdä uudestaan. Kun erosimme hän kysyi ”nähdäänhän ensi viikolla”. Mulla ei ollut mitään tarvetta kieltäytyä.

Ja ensi viikko tuli. Laitoin edellisenä päivänä viestiä, että mitä kuuluu ja moneltas nähdään. Viestiin ei vastattu. Eikä vastausta kuulunut. Treffipäivä oli ja meni. Myöhemmin havaitsin, että S oli blokannut minut kaikista mahdollisista viestintävälineistä, joita maailmassa voi keksiä. Mieleeni hiipi ajatus: Olenko mä hullu? Olenko unissani stalkannut häntä ja aiheuttanut ahdistusta? Hetken mietinnän jälkeen en keksinyt mitään, millä olisin voinut vaikuttaa liian sekopäältä takertuvalta. S:ää ei ilmeisesti vaan kiinnostanut. Ja sehän on ihan fine, ei aina natsaa. Mutta sen voisi ehkä sanoa ihan kasvokkain tai vaikka sitten sillä tekstiviestillä.

Jos jotain tästä opimme, niin nettitreffit, not my cup of tea. Onko kellään muulla tällaisia kokemuksia? Kannattaako jatkaa yrittämistä ja todeta, että tässä oli vaan yksi mätä hedelmä tuhansien hyvien joukossa? Vai olinko mä väärässä, onks toi ihan nettiprotokollan mukaista?

date.gif

 

 

Suhteet Oma elämä

Sinkun P0Pkulttuuri: Biisit!

Hemaisevan maanantaiaamun kunniaksi sinkkupopkulttuuri vallatkoon maailman! Kunnianhimoisen juttusarjamme ensimmäisenä kategoriana olisi vuorossa musa. Neuvoja siihen, mitä kuunnella, kun maailma potkii päähän, mitä silloin kun elämä on vaaleanpunaista hattaraa ja kaikki näyttää hyvältä ja millä biiseillä pääsee biletyshurmokseen helpoiten. Ja tietysti vähän tsemppistä ja asennetta joka väliin! Let us begin.

Niihin hetkiin, kun itsetunto on hyvällä mallilla ja sinkkuus tuntuu oikealta ratkaisulta, suosittelemme seuraavia:

Iki-ihana James Arthur. Olkoonkin, että tyyppi on aloittanut uransa X-factorissa ja myöhemmin mokaillut twitterissä oikein urakalla, niin kukaan ei voi sanoa, ettei tämä biisi iskisi sinkun kuin sinkun jääkylmään sydämeen niin kuin nyt hottia hotimmat rytmit vaan voivat. ”I don’t wanna marry you, I don’t wanna sing you to sleep, I just wanna take you home”. Ja hei, ei tota tyyppiäkään ole ihan paha katella.

//www.youtube.com/embed/soiGceA03kg” width=”560″>

 

Toinen suosikki, joka ponnistaa Briteistä myöskin, on Chlöe Howl. Tyypin eka levy ei ole vielä ilmestynyt, mutta voi vitsit mitä energiaa ja hyviä sanoituksia! Iskee suoraan niihin aivosoluihin, jotka muistuttaa, että tollasta se just on. Erityisesti toimivat, kun yrittää miettiä, että tää ja tää jäbä ei nyt kyllä ole ihan se oikea ja olisiko jo aika lopettaa tämä jahkailu…

 

Kun bilejalkaa sitten alkaa oikein kunnolla vipattaa ja skumppalaseja on alla muutama (tai enemmän), pistetään nämä soundit soimaan:

Kukaan ei varmasti ole voinut välttyä tältä hypetykseltä viime kesänä, mutta yhdymme myös siihen. Voi Lieminen, minkä teit! Bileet ei ole bileet, ellei partytime, excellentiä kuunnella repeatilla ainakin 8 kertaa (kyllä, myönnämme, joitakin tämä saattaa rasittaa).

 

Ja sitten, suoraan Pohjois-Helsingin syrämmestä Ogelista ponnistaa ihanat nuorikot: Gasellit. Tämä räbäytys iski suoraan tätisydämiimme, koska onhan se nyt tuskallisesti myönnettävä: ”Viimeks oli hauskaa vuonna 2006”.

 

Entäs sitten kun potkii päähän ja lujaa. No, nämä:

Eikö olisi ihana ajatella, että joskus miehilläkin voi olla paha olla näiden juttujen takia? No Stig ainakin yrittää kertoa siitä meille. Niks ja naks kolahti suoraan ytimeen. Ei oo iisii, kun on paha mieli jonkun tyypin takia eikä sitä voi just sille ihmiselle kertoa. Onneksi siitä voi tehdä laulun. ”Tiesin, et mättää, mut pitiks sun jättää”.

 

Epätoivoisiin ja kännisiin baaristapoistumishetkiin suosittelemme lämpimästi Sannia. Olkoonkin, että tyyppi on meitä varmaan kymmenen vuotta nuorempi, niin oikeisiin kohtiin osuu (vaikka vähän kyllä protestoidaan sitä, että miten 20-vuotias voi tietää epätoivosta…). Eikä meidänkään kohdalla ole jäänyt vain yhteen kertaan se, kun kahdestaan on istuttu baarin ulkopuolella ” mekko riekaleina, laskuhumalassa. Ei löytynyt onnee onnelasta.”

 

 

Valitettavasti jokaisen meidän tielle osuu välillä myös niitä hetkiä, jolloin jokin varsin lupaavalta näyttänyt juttu kariutuukin käsittämättömistä syistä johtuen. Koska on niin muodikasta nykyään voimaantua erilaisista asioista, niin Pihtiputaan toivo Pete Parkkonen on tehnyt meille juuri sitä voimaantumisen tunnetta hivelevän kappaleen. Pakko myöntää myös, että tämä herra hivelee silmiä myös ihan ulkonäöllisesti. Tämän biisin aikana on suotavaa kävellä selkä suorassa ja silmät viiruina kaikki menneet miehet syvimpiin pohjamutiin kiroten. ”Huomaatko sen, tässä seison mä edelleen. Taittunut en, ei ollut laulu viimeinen.”

 

Ja vielä viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä niihin hetkiin, kun on vaikea muistaa omaa arvoaan, suosittelemme Rihannan Diamondsia. ”Shine bright like a diamond”. Ollaan hetkenä jos toisenakin lauleltu tätä toisillemme. Tämän laulun sanoman voisi ehkä kiteyttää siihen, että vaikka mikä olisi niin mene eteenpäin, säihkyvänä kuin dimangi. Timanttista viikkoa kaikille!

Kulttuuri Musiikki Suosittelen