Kerrankin voin todeta, että lupaavasti alkanut ja varsin glamoröösi bloggaajan ura on kärsinyt vilkkaan seuraelämän takia. Pahoitteluni siitä ja tiedoksi kaikille niille, jotka jo ehtivät innolla/kauhulla luulla meikän löytäneen itselleni jonkun spesiaalin miekkosen: enpäs olekaan. Tinder on laulanut, voi kuulkaa se on laulanut! Suomessa ja ulkomailla. Satoja miehiä, kymmeniä viestittelyjä, useita treffejä ja sokerina pohjalla ranskalainen Imas 32vee, joka esitteli profiilikuvassaan itseään boksereissa varsin, hmmmmm, ”innokkaassa” tilassa.

Mutta kun. Kukaan ei kolahda. Ja ne, jotka ehkä olisi voineet kolahtaa, häipyvät kuin tuhka tuuleen tai eivät toivo näkevänsä mua enää. En kai mä nyt hitto soikoon niin kauhea ole?

Tein kuitenkin päätöksen seisoskellessani yksin Pariisissa Pont des Arts -lukkosillalla (oli muuten todella epätodellinen hetki): poikaystävä on hankittava. Aina olen elämässä ajatellut, että jos jotain haluaa, niin sen eteen tehdään töitä ja sitten asiat tsädäm onnistuvat. Minkä takia poikaystävää (tai no kröhöm miesystävää) pitäisi vaan odotella? Mutta myöskin stressaaminen, ylianalysointi ja jokaisen Tinder-kuvakkeen kanssa häiden suunnittelu on lopetettava. Koska tämä nyt sattuu olemaan se elämäni osa-alue, joka toistaiseksi on epäonnistunut ja pahasti, niin nyt satsaan tämän tilanteen korjaamiseen. Olen avoin, iloinen, hurmaava, saavutettavissa, hyvinvoiva, vähän vähemmän gintonikeissa baarissa ja kaikenkaikkiaan vastustamaton. Tämä olkoot ei-enää-niin-uudenvuoden lupaukseni.