Treffit gone wrong
Uskaltauduin viikko sitten pistämään itseni nettimarkkinoille. Tiedättehän, jonnekin tyylikkäälle sivustolle hymyilevä kuva itsestä ja viereen teksti siitä, kuinka on positiivinen, sosiaalinen, huumorintajuinen ja muutenkin maailman mahtavin tyyppi. Ajatuksenani oli kerrankin toimia lupauksieni mukaisesti (ks. http://www.lily.fi/blogit/true-story/lupausten-aika) eikä olla pelkuri, vaan ottaa härkää sarvista kiinni ja tehdä asioille jotain.
Heti alkoi tapahtumaan. Ensimmäisen kolmen päivän aikana sain viisi seksiehdotusta, yhden kosinnan ja yhden fiksun oloisen vastauksen. Vastasin sille fiksulle, kosintaan sanoin kiitos, mutta jos joku toinen kerta ja seksiehdotuksiin painoin reippaasti delete. Tämän yhden mukavan kanssa sitten jatkettiin viestittelyä, kutsutaan häntä vaikka S:ksi. S oli saman ikäinen kuin minä, juuri muuttanut kotikaupunkiini ja huumori natsasi (ainakin kirjallisesti) yhteen. S sitten aika pian ehdotti, että nähdäänkö seuraavalla viikolla leffan merkeissä ja pienen hermoilun jälkeen suostuin. Nyt mennään eikä meinata! Jatkettiin kuitenkin viestittelyä ja S ehdotti, että josko nähtäis kuitenkin myös viikonloppuna, että ehdittäisi vähän puhumaan. Koska tyyppi oikeasti vaikutti kivalta, ei mulla ollut mitään syytä kieltäytyä. Vaihdettiin (hänen ehdotuksestaan) puhelinnumerotkin tässä vaiheessa, että varmasti löydetään toisemme.
Nonni. Tuli ensimmäisten treffien aika, ja kuten arvata saattoi, olin paniikissa. Rohkea toiminta ei siinä vaiheessa lämmittänyt mieltä vaan mietin pelkästään, kuinka paljon helpompaa se on olla laittamatta itseään likoon. Sain kuitenkin ihanilta tytöiltä tsemppiä ja marssin tapaamispaikalle. Käytiin kahvilla. Meni oikein mukavasti. En ollut suinkaan menossa näiden datejen jälkeen hänen kanssaan naimisiin, mutta ajattelin, että ihan kiva nähdä uudestaan. Kun erosimme hän kysyi ”nähdäänhän ensi viikolla”. Mulla ei ollut mitään tarvetta kieltäytyä.
Ja ensi viikko tuli. Laitoin edellisenä päivänä viestiä, että mitä kuuluu ja moneltas nähdään. Viestiin ei vastattu. Eikä vastausta kuulunut. Treffipäivä oli ja meni. Myöhemmin havaitsin, että S oli blokannut minut kaikista mahdollisista viestintävälineistä, joita maailmassa voi keksiä. Mieleeni hiipi ajatus: Olenko mä hullu? Olenko unissani stalkannut häntä ja aiheuttanut ahdistusta? Hetken mietinnän jälkeen en keksinyt mitään, millä olisin voinut vaikuttaa liian sekopäältä takertuvalta. S:ää ei ilmeisesti vaan kiinnostanut. Ja sehän on ihan fine, ei aina natsaa. Mutta sen voisi ehkä sanoa ihan kasvokkain tai vaikka sitten sillä tekstiviestillä.
Jos jotain tästä opimme, niin nettitreffit, not my cup of tea. Onko kellään muulla tällaisia kokemuksia? Kannattaako jatkaa yrittämistä ja todeta, että tässä oli vaan yksi mätä hedelmä tuhansien hyvien joukossa? Vai olinko mä väärässä, onks toi ihan nettiprotokollan mukaista?
