Alkuilta, joka oli kerrassaan täydellinen

Tällä viikolla oli ikään kuin kaksi perjantaita (unohdetaan se, että maanantaitakin oli kaksi). Ensimmäisenä perjantaina, eli tiistaina, juoksin töiden jälkeen tukka putkella työkaverin läksiäisiin rilluttelemaan. Tänään sen sijaan nappasin nuppusen mukaani ja kävelimme hissuksiin vanhankaupungin halki ja menimme vielä Ciutadellaan lueskelemaan ennen siirtymistä kotiin jääkiekkoa katsomaan.

img_1184.jpg

Ciutadellan puisto on ihana. Näimme jonglööreja, koiranpentuja, piknik-eväitä, joogaajia, rakastuneita…

img_1181.jpg

Lämmin ilta saa ihmiset erityisen hyvälle mielelle

img_1183.jpg

Kyllä kaupunkiluontokin on ihan kiva

img_1182.jpg

img_1166.jpg

Istuimme nurmikolle. Aurinko lämmitti mukavasti ja typy kertoi minulle maailmasta.

img_1169.jpg

Tuntui taas siltä, että olen oikeassa paikassa, juuri oikeaan aikaan.

Suhteet Ystävät ja perhe Mieli Matkat