Gluteeniton sacherkakku

Lapset halusivat, että teen pääsiäismonakakun, jonka he voisivat sitten koristella. Halusin kuitenkin itsekin herkutella, joten tein sacherkakun gluteenittomana. Olen tehnyt kakun tällä ohjeella monta kertaa ja aina se on onnistunut, niin nytkin (mies tosin kysyi, että eikö minulla ole ollenkaan itsesuojeluvaistoa, kun pyydän lapset auttamaan leipomisessa. Nytkin oli kananmunaa seinillä ja lattioilla, kun he halusivat harjoitella rikkomista). Ohje on lehtileike jostain naistenlehdestä vuosien takaa.

kakku.jpg

150 g tummaa suklaata

250 g suolatonta voita pehmennettynä

2,4 dl hienoa sokeria

5 munaa

1,8 dl Maizenaa

Täytteeksi aprikoosihilloa

Kuorrutukseen 200 g suklaata ja nokare voita

Sulata suklaa vesihauteessa. Anna jäähtyä.

Vaahdota voi ja puolet sokerista tasaiseksi vaahdoksi.

Erottele kananmunan keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa keltuaiset voivaahtoon yksitellen.

Vatkaa valkuaiset erikseen pehmeäksi vaahdoksi. Lisää loput sokerista. vatkaa seos kovaksi.

Sekoita jäähtynyt suklaa voi-keltuaisvaahtoon ja lisää valkuaisvaahto varovasti nostellen. Ripota Maizena siivilän läpi taikinaan ja sekoita kevyesti.

Levitä taikina voideltuun, jauhotettuun vuokaan ja paista noin tunti 160 asteessa.

Anna jäähtyä ja täytä sitten hillolla.

Kuorruta.

Koti Ruoka ja juoma

Pitkäperjantain retki Costa Bravalle

Pois kaupungin hulinasta, puhtaaseen ilmaan ja kauniisiin maisemiin. Ne olivat toiveet, kun mietimme päiväreissun kohdetta pitkälleperjantaille. Olemme pääsiäisen siis kotona, mutta neljän seinän sisällä emme toki aio lomaa viettää.

Patikointi ei nyt innostanut, joten menimme Costa Bravalle Aiguablavaan, vähän reilun sadan kilometrin päähän Barcelonasta. Muutama tunti meni nopeasti polkuja pitkin kävellen ja rannalla istuen, ja aurinkokin taisi ottaa.

Muita päiväretkiä täällä ja tässä taas muutama kuva tältä päivältä:

polku.jpg

keltakukka.jpg

ranta.jpg

torma.jpg

kivia.jpg

tintti.jpg

nanni.jpg

tytsyt.jpg

pappa.jpg

merimaisema.jpg

Kulttuuri Matkat