Touhua parvekkeella
Eilen urakoin parvekkeella ja yritin muokata sitä jälleen kesäkuntoon. Talven se on saanut toimia ylimääräisenä pyörä- ja suksivarastona ja kyllä sinne olikin vaikka mitä tavaraa kerääntynytkin. Iso läjä rantaleluja ja muuta tavaraa sai luvan lähteä etsimään uutta kotia.
Putsailin kukkaruukkuja ja tuumailin, että mitä sinne voisi laittaa kasvamaan. Täällä on niin kuivaa ja kuumaa kesällä, että mitään kovin vaativaa ei voi ajatellakaan, ihan jo senkin vuoksi, että kuka niitä kastelisi, jos lähdemme jonnekin reissuun.
Ihan kuntoon parveketta ei kuitenkaan vielä voi laittaa, sillä siellä on jemmassa kylpyhuoneremonttiin tarvittavia tavaroita, laattoja ja muuta. Tarkoitus olisi nyt lähiviikkoina remontoida toinen kylpyhuone, ensimmäinen kylppäri uusittiin loppuvuodesta. Samalla vaihdetaan kaikki väliovet. Sen jälkeen kyllä pidetään pieni tauko remontoinnista, ennen kuin jatketaan kaikista suurimmalla ja vaativimmalla eli keittiö-olohuoneremontilla!