Voi pyhä Yrjö sentään!

ruusut.jpg

Eilen oli täällä La Diada de Sant Jordi, ja vaikka otin innolla kuvia Rambla Catalunyan ihmispaljoudessa, en tietenkään muistanut siirtää niitä puhelimesta kotikoneelle (ylläolevan kuvan julkaisin jo Facebookissa ja sieltä sen siirsin tänne. Nyt kirjoitan tätä töissä. Tulin puoli tuntia aikaisemmin toimistolle, koska mies meni lentokentälle autolla ja pääsin kyydillä. Täällä on vielä kovin hiljaista, outoa).

Mutta tosiaan, Kirjan ja ruusun päivä on Kataloniassa iso juttu. Ruusuja ja kirjoja myydään ennätysmääriä ja parvekkeita on koristeltu Katalonian lipuilla. Rambla Catalunyalla käveleminen oli mahdotonta, parempi oli vain antaa ihmismassan siirtää mukanaan (ja miksikö sitten tungin itseni sinne muiden sekaan? Reitti töistä lasten koululle kulkee sitä kautta ja olisinhan toki voinut sen kiertää, mutta valokuvia silmällä pitäen päätin sitten sulloutua sekaan).

Sant Jordina naiset saavat ruusuja (en saanut yhtään) ja miehet saavat kirjoja (en ostanut yhtään. Syynä pihiyteemme oli, että kotimme ainoa mies tuli myöhään yöllä työmatkalta San Sebastianista ja lähti nyt aamulla Saksaan). Lapset tekevät vuosittain runokirjan koulussa ja tänä vuonna molemmat saivat runonsa julkaistua. Koulussa oli myös tutustuttu Pyhän Yrjön tarinaan ja piirretty ja askarreltu siihen liittyviä juttuja. Ja ennen kaikkea luettu kirjoja!

 

Kulttuuri Suosittelen