Kalavale

Mikähän siinä on, että oman kehon huolto on niin kamalan vaikeaa, vie (muka) aina liikaa aikaa ja on liian kallista? Itsellenikin olen pystynyt jo yli kaksi vuotta ihan helposti perustelemaan, miksi kaksosten epäinhimilliset imetys-, kanto- ja ties mistä pulmasta pelastusasennot ovat syy käydä säännöllisesti hieronnassa, mutta siitä huolimatta olen eksynyt hierottavaksi ehkä kaksi kertaa. Tämä siitä huolimatta, että paasaan aina ennaltaehkäisyn tärkeydestä ja siitä,että itselleen pitää yrittää löytää aikaa vaikka sitä ei olisi tai näyttäisi olevan.

Kaksi viikkoa sitten perjantaina vietin vihdoin ja viimein kaksi tuntia urheiluhierojalla. Sitä ennen kärsin jo vähän liian kauan ärsyttävästä päänsärystä, joka lopulta äityi niin pahaksi, että en oikein saanut nukuttua ja joka kerta kun käänsin päätäni ikävä vihlaisu niska-hartia-lapa-takaraivoseudulla muistutti siitä, että elimistöni yrittää kertoa minulle jotain. Päästin itseni siis jo aika kamalaan kuntoon ennenkuin varasin ajan urheiluhierojalle. Urheiluhieroja kävi läpi yläkroppaa pari tuntia, paineli triggerpisteitä ja teki aidosti kaiken minkä pystyi sen eteen, että oloni parantuisi. Ylösnoustessa olo oli vielä ihan hyvä, mutta jo kotipihalla päässä jäytävä kipu oli jälleen tutulla vanhalla paikallaan.

Päätin kokeilla jotain uutta ja olin avoin kaikelle, joskin kristallit ja enkeliterapian päätin jättää vielä tulevaisuuden optioiksi, mikäli mikään muu ei auttaisi.

Olin kuullut kalevalaisesta jäsenkorjauksessa muutamissa eri asiayhteyksissä, mutta hoidon sisältö oli jäänyt aika pitkälle oman mielikuvituksen varaan. Kyselin vinkkejä monikkokollegoilta sillä ajatuksella, että a) etenkin monikkoperheessä aika on rahaa ja b) koska kaksoset niin sitä rahaa myös kuluu, eli en saisi vinkkejä jotka ovat vähän sinne päin / toimineet työkaverin lapsen serkun päiväkodin hoitajan miehellä.

Sattumalta aika läheltä meitä löytyi kaksikin kalevalaista jäsenkorjaaja. Valitsin Marfan Korjaamo -nimisen paikan, nimi resonoi jostain syystä heti ja lisäksi paikassa olisi Marfan sekatavara! Olin ihan tajuttoman innoissani! Rakastan nimittäin kaikkea erikoista ja sievää vaikka en haluakaan niitä omistaa. Odotin ajanvarauksen jälkeen siis sekä korjausta, että aistikierrosta kaupassa josta en tarvitse mitään.

Kerroin myös Jussille varaamastani ajasta:

”Mä varasin ajan kalevalaisen jäsenkorjaukseen, mun aika on keskiviikkona.”

”Okei, nyt on desperate times..”

”Hei kuule, tässä vaiheessa kelpaa placebokin kunhan se toimii.”

Silti, pakko myöntää että mietitytti aika paljonkin mitä siellä tehdään..
Mun mielikuvituksessa kalevalainen jäsenkorjaus oli jotain sellaista, mihin liittyy Väinämöishattu, kantele, vähän pihkaa ja niksauttelua. Olin myös aika varma, että seinällä on jossain hauen pää ja ehkä jotain hampaita (wtf). Lisäksi ajattelin, että huoneessa jossain on taatusti Kalevala, josta lausutaan jotain runomittaista mistä pitäisi sitten yrittää esittää, että ymmärtää jonkun syvällisen sanoman. Jostain syystä odotin näkeväni myös kuppauskupit jossain nurkassa.

Onneksi keskiviikkoon ei ollut kovin pitkä aika, sillä mielikuvitksessani olin jo ehtinyt miettimään suoneniskennän mahdollisuutta ja huomasin googlettaneeni ”mieleni minun tekevi” ihan vaan varmuuden vuoksi, että olisi sitten jotain sanottavaa just inu case. Keskiviikkoaamuna huomasin myös sekoilleeni työvuorojen kanssa ja varanneen ajan huijausvapaalle eli vuorotyöläisen rytminkääntöpäivälle. Hups. Jussi-parka saapui aamulla kotiin vastaanottaakseen ilouutiset tulevista kolmen tunnin torkuista, painui nukkumaan ja itse hyppäsin autoon puoli tuntia ennen varattua aikaa (jätin eksymisvaran).

Navigaattorin ystävällisellä avustuksella päädyin Tapanilassa sijaitsevan puutalon pihaan. Jätin auton parkkiin ja mietin hetken olenkohan oikeassa paikassa. Koska ovessa luki Marfan Korjaamo, päättelin että olen.

Siis kattokaa nyt miten ihana sisäänkäynti!

Joskus tapaa ihmisiä, joista tulee heti sellainen ”tunnetaanko me jostain?” -olo. Marfan kohtaaminen oli  juuri tällainen. En nyt ihan niin pitkälle asiaa vienyt, että olisin nähnyt meidät heti juomassa yhdessä pakuriteetä mutta ei se kauas jäänyt.

Liiketilakin tuntui vähän siltä kun olisi tullut johonkin kotikoloon, jossa join suolavettä, täyttelin papereita ja puhuin vaivoistani ja tunsin oloni ihan todella rennoksi ja tervetulleeksi.

Liiketilassa ei ollut kannelta eikä hattua eikä hampaita, mutta ihania, suloisia ja kauniita yksityiskohtia oli paljon. Koko seinän kattava kaappirivistö oli yksi omista suosikeistani.

Kalevalainen jäsenkorjaus kattaa koko kehon ja alkaa jaloista. Jep, jaloista. Tässä vaiheessa toivoin, että jollain vakiasiakkaista on känsäongelma, sillä omat jalkani olivat taattuun monikkomutsityyliin sekä karvaiset että lakattomat. Mistä tuntee ammattilaisen? Ilmekään ei värähdä.

Hoito oli omituinen, ihan erilainen mitä ajattelin! Olin koko ajan itse aktiivisena hoidon aikana toisin kuin esimerkiksi hieronnassa. Olennainen osa hoitoa oli se, että liikuttelin itse itseäni ohjeiden mukaan eli kesken hoidon nukahtamisen vaaraa ei varsinaisesti ollut. Kun oikea jalka oli käsitelty ja vasen käsittelemättä olo oli outo, puoliero tuntui selvästi ja vasen jalka oli kuin jäykkä ja kipeä pökkelö oikeaan jalkaan verrattuna. Nyt jälkikäteen harmittaa etten pyytänyt voisinko kävellä, olisi ollut mielenkiintoista tietää miltä kävely tuntuu kun pelkästään selällään makaamalla olin täysin epätasapainossa. Käsiä käsiteltäessä sentään yksi ennakko-odotukseni tavallaan toteutui kun oikea kämmenselkäni sai itsepintaiseen ihottumaan sipaisun pihkavoidetta.

Kroppa käytiin läpi siis varpaista päähän saakka selin makuulla selkää ja päätä lukuunottamatta. Selkää käsiteltäessä istuin tuolilla lypsyessu päällä ja liikutin itseäni ohjeiden mukaisesti samalla kun Marfa teki taikojaan. Ja kyllä! Kuulostaa sekopäiseltä. Itsekin mietin lypsyessua pukiessani, että ei ihme että hoitomuotoa kutsutaan uskomushoidoksi.

Nämä kaapit kätkivät sisäänsä kokonaisen kaupan.

Hoidon loputtua mietin tosissani olenko ajokunnossa. Olo oli rento ja treenannut samaan aikaan ja jos jossain olisi ollut valmiiksi laitettu sänky ja kehoitus ottaa parin tunnin torkut ennen kotiinlähtöä olisin tarttunut siihen välittömästi. Vielä ennen ovesta ulos astumista oli kuitenkin edessä sekatavarakierros. Myöskään kauppa ei vastannut odotuksiani, kyseessä oli nimittäin kauppa josta löysin viemistä kotiin enkä lainkaan kippoja tai kuppeja. Ihania, pieniä ja sieviä purkkeja, joiden sisällä oli kulutustuote löytyi sen sijaan runsaasti.

Itse ostin pihkavoidetta ja Kaurilan Saunan deon. Molemmat ovat olleet listalla jo tovin, nyt vihdoin sieltä pois ja kotona. Näiden lisäksi ostin suolaa, heräteostos oli se, myönnetään.

Kotona olisin halunnut suoraan nukkumaan. Koko kroppa oli kaikkensa antanut, mutta lapsia se ei valitettavasti kiinnostanut. Illalla uni tuli kuitenkin sekunneissa ja luulen nukahtaneeni ennen kainalokavereita.

Hoidon tulokset tulevat kuulemma viiveellä ja keho korjaa itseään viikon ajan käsittelystä. Aina unen aikana aukeaa joku jumi, joka aukaisee toisen jumin ja niin edelleen, positiivinen lumipalloefekti siis. Tosin, jos on ollut jumissa ja itseään hoitamatta yhtä kauan kuin allekirjoittanut niin oletusarvoisesti yhden kerran jälkeen kaikki laiminlyönnit eivät ole korjaantuneet. Vastauksena kysymykseen siitä kuinka monta hoitokertaa tarvitsisin voidakseni jälleen paremmin vastauksena oli, että viiden kerran jälkeen on oltava selkeä hoitovaste tai mentävä kokeilemaan jotain muuta. Avoin mieli sen suhteen, että yksi sopii yhdelle ja toinen toiselle ja että monista eri hoidoista voi oppia jotain ja napata vähän rusinoita pullasta paistoi muutenkin läpi. Pidin siitä, että kalevalaista ei pidetty ratkaisuna kaikkiin ongelmiin.

Unen aikana korjautuminen oli itselle yllättävän iso motivaatiotekijä. Koko seuraavan viikon ja vähän sen jälkeenkin huomasin meneväni nukkumaan heti kun mahdollista ja odottavani innolla aamua.

Miten viikko sitten meni? Pidin pientä päiväkirjaa aiheesta.

Päivä 0

Korjauspäivä. Uskomushoitojen hengessä hoen itselleni illalla mantraa siitä, kuinka yön aikana jumi aukeaa ja sen seurauksena aukeaa toinen ja niin edelleen. Nukahdan hetkessä ja nukun hyvin.

Päivä 1

Sattuu. Olo on kipeä ja päätä särkee. En halua lähteä mihinkään, onneksi ei ole pakko.

Päivä 2

Päätä särkee edelleen, mutta eri tavalla. sillä tavalla tavallisesti. Autolla ajaminen on huomattavasti helpompaa ja pää kääntyy paremmin.

Päivä 3

Päänsärky jatkuu, ärsyttää.

Päivä 4

Päänsärky on poissa. Kaikki päänsärky siis. Todella omituinen olo kun ei satu. Huomaan korjaavani ryhtiäni sekä muita virheasentojani enemmän sekä kiinnittävän asentoihin muutenkin enemmän huomiota.

Päivä 5

Voi luoja! Mun hartiat on jumissa. Sattuu aivan sairaasti. Miten voi olla näin kipeä niska-hartiaseutu kenelläkään!? Miten oon voinut elää tällä tavalla?!

Päivä 6

Oon touhunnut paljon, niskahartiaseudun jumit on jotenkin paljon selvemmin läsnä ja huomaan mihin sattuu. Kivun paikantaminen on muutenkin yllättävän helppoa, olo on tosin vähän vanha kun ajattelen mihin kaikkialle sattuu. Päätä voi liikuttaa tavalliseen tapaan aivan kuin ennenkin.

Päivä 7

Olo on normaali. Huomaan nostavani etenkin oikean puolen hartiaa ylöspäin, sillä kipu on silloin siedettävämpi. Lopetan nostelun kun tajuan asian. Yritän varata uutta aikaa, mutta  vapaat ajat ovat sellaisia mitkä eivät itselleni sovi. En ihan vieläkään tajua mitä kalevalaisessa jäsenkorjauksessa tapahtui ja vielä  vähemmän ymmärrän miksi se toimi.

Nyt korjauksesta on siis kulunut puolitoista viikkoa ja vain yksi sana mielessäni: jatkoon.

hyvinvointi hyva-olo suosittelen terveys
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *