Eka postaus. Olen ujo, hiljainen ja introvertti.

Olen 26-vuotias nainen. En ole koskaan ollut erityisen hyvä kirjoittamaan, sillä asiat poukkoilevat päässäni ja harvoin saan ilmaistua ne näytölle juuri toivomallani tavalla. Halusin kuitenkin aloittaa tunneblogin. Viimeaikoina olen pohtinut niin paljon syvällisiä, elämää ja sitä millainen itse olen ja mitä haluan. Blogi tuntui luonnolliselta kanavalta näiden asioiden käsittelyyn, sillä olen aiemmin pitänyt blogia, tosin ihan eri aiheista.

Kuten me kaikki, olen aina halunnut kuulua joukkoon. Kuitenkin olen aina kokenut olevani vähän erilainen. Minulla on silti aina ollut valtava tarve olla niin kuin muut. Olen siis aina yrittänyt mukautua johonkin tiettyyn muottiin ja olla jotain, mitä en oikeasti ole. Vasta viimeisen vuoden aikana olen tämän oivaltanut. En ole halunnut erottua joukosta, sillä en tykkää olla huomion keskipisteenä.

Yksi tämän blogin tarkoituksista onkin auttaa minua oppimaan tuntemaan itseni ja hyväksymään itseni sellaisena kuin olen, kaikkine virheineen. Olen aina halunnut olla suosittu, sosiaalinen, rohkea, suorasanainen ja vahva. Ihminen, joka sopii täydellisesti länsimaalaiseen kulttuuriin ja työelämään. Tähän olen aina pyrkinyt, mutta sellaiseksi en ole syntynyt ja näiden ominaisuuksien tavoittelu ei ole aiheuttanut muutakuin stressiä, riittämättömyydentunnetta ja epävarmuutta.

Vihdoin näin monen vuoden jälkeen voin myöntää itselleni, että olen introvertti. Se ei ole mikään kehuskelun aihe kulttuurissamme, mutta introvertiksi synnytään ja sitä on mahdotonta muuttaa. Lisäksi siinä on paljon hyviä puolia, joita avaan myöhemmin toisessa postauksessa. Olen myös aika varma, että olen ns. erityisherkkä. Olen koko elämäni saanut kuulla mm. äidiltäni, kuinka herkkä olen, enkä siis hyvällä tavalla. Minun on todella vaikea hallita tunteitani. Jos itkettää, sitten itketään. 

Tässä hieman pohjustusta siitä kuka olen. Itsensä hyväksyminen on prosessi, jonka minä olen juuri aloittanut. Kodin ulkopuolella kuljen usein kuin maski naamalla; olen tyynen rauhallinen, ujo ja hiljainen. Ja olen myös kuullut siitä ihmisiltä ja aina inhonnut sitä, sillä en sitä halunnut olla. En pysty vieläkään kertomaan ylpeänä ihmisille, että olen introvertti. Itselleni pystyn sen myöntämään, sekä miehelleni, mutta en muille. Se on kuitenkin tavoitteena.