Lapsuuteni

Lapsuuteni oli värikäs. Paljon hyvää ja jonkun verran myös huonoa. Lapsuuteni huonoista kokemuksista olen puhunut vain muutamalle läheiselle. Olen aina ollut kai aika sulkeutunut. En koskaan ole halunnut saada osakseni huomiota, varsinkaan negatiivista huomiota. Jo lapsena halusin olla niin tavallinen kuin mahdollista. Nyt kuitenkin kun blogin aiheena on itsetutkiskelu ja lapsuuden kokemukset vaikuttavat niin moneen asiaan, on tästäkin kai hyvä kirjoittaa.

Äidin mukaan olin jo lapsena rauhallinen ja viihdyin hyvin leikkien itsekseni. Kaikki eläimet ja ötökät kiinnostuvat minua. Kouluikäisenä kuuntelin musiikkia ja piirtelin. Oli minulla myös kavereita, mutta yksin oleminen ei haitannut.

Mainitsemastani tavallisuuden tavoittelusta ja ujoudesta kertoo varmaan jo minun ensimmäinen koulupäiväni. Osasin lukea kun aloitin koulun, mutta en halunnut kertoa sitä opettajalle, kun sitä kysyttiin. Luokalla oli vain muutama oppilas, joka kertoi oppineesta lukemaan ennen koulun alkua. En halunnut olla yksi muutamasta.

Äitini ja isäni erosivat jo kun olin neljä tai viisi vuotias. Se ei ollut minulle mikään erityisen ikävä kokemus, sillä olin vasta niin nuori kun se tapahtui. En edes muista mitä silloin ajattelin. Aloin käymään viikonloppuisin isän luona toisessa kaupungissa ja viikot olin äidillä. Muutimme paljon paikkakunnilta toisille, mikä oli minulle aika rankkaa. Minulla kesti vähän pidempään luoda ystävyyssuhteita. Kumpikin vanhemmistani alkoi uusiin suhteisiin ja sain sisaruksia. En pitänyt siitä, olisin halunnut olla vaan tavallinen perhe. En uusioperhe.

default.jpg

Isä oli läheinen minulle, kun olin pieni. Isäni on asia josta olen ehkä vaiennut elämässäni eniten. Hän on mitä mahtavin tyyppi. Mutta hän juo paljon. Emme ole koskaan jutelleet asiasta. Olemme etääntyneet vuosi varrella kokoajan vain enemmän. Nykyään ollaan tekemisissä hyvin harvoin. Äidin kanssa olemme paljon tekemisissä. Mutta olemme hyvin erilaisia ja vuosien varrella emme ole aina ymmärtäneet toisiamme. Olisin aina halunnut äidin, joka on minulle kuin paras ystävä ja isän, jonka kanssa voin nauraa ja kysyä neuvoa kiperän paikan tullen. Mutta harvoin asiat menevät aivan niin kuin toivoo. Ajattelin kirjoittaa laajemmin vielä kummastakin vanhemmasta myöhemmin.

Toinen asia mistä olen vaiennut on äitini ex-mies. Kun olin 9-vuotias muutimme kauas kotikaupungistani, koska äiti oli löytänyt uuden miehen. Olin pitkään todella surullinen, koska meidän piti muuttaa ja koin, ettei äitiä kiinnostanut mielipiteeni ollenkaan. Aluksi meillä meni kuitenkin ihan hyvin, olosuhteisiin nähden. Siinä kohtaa sain pari sisarusta. Pian kuitenkin tämä mies näyttu todellisen luonteensa ja alkoi saamaan raivokohtauksia. Hän ja äitini riitelivät paljon. Joka päivä koulun jälkeen ahdisti, että tuleeko illalla taas riita. Vuosien jälkeen heillä tuli kuitenkin ero, mistä olin todella kiitollinen. Mies kuitenkin alkoi anella äitiäni takaisin ja he palasivat yhteen. Minä vihasin häntä. Taas kerran koin, että minun mielipiteelläni ei ole mitään merkitystä. Suhde loppui lopulta pahoinpitelyyn viiden inhottavan vuoden jälkeen.

Kaiken tämän ajan olin ulospäin tyyni ja rauhallinen. Minulla meni koulussa hyvin ja minulla oli kavereita. En koskaan puhunut kotiasioista kavereilleni. En oikein itsekään ymmärrä, miten olen voinut pitää kaiken sisälläni. Onneton lapsuuteni ei ollut kaikesta huolimatta. Minulla oli aina puhtaita vaatteita ja ruokaa pöydässä. Minulla oli kavereita ja äiti toivoi minun menestyvän. Äiti on uskonut ja luottanut minun arvostelukykyyni ja tietävän itse, mikä minulle on parasta. Rahaa ei ole aina ollut mielettömästi, mutta olen oppinut, että se ei kasva puussa ja tehnyt aina töitä sen eteen.

Lapsuuteni on myös tehnyt minusta empaattisen ja ymmärtäväisen ihmisen. Tiedän että kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. Pystyn myös lukemaan ihmisiä oman kokemukseni mukaan hyvin. Tänä päivänä olen kiitollinen lapsuudestani, jos olisin vain elänyt onnellisesti, olisin varmaan paljon naiivimpi ja kiittämättömämpi, enkä yhtä avarakatseinen. Tottakai se on myös jättänyt jälkensä ja tiettyjä asioita työstän jatkuvasti.

 

Siinä pala lapsuudestani lyhyesti.

Suhteet Oma elämä Mieli Syvällistä

Introverttiyden plussat

Jatketaan introverttiyden positiivisilla puolilla. Vaikka introverttiys nähdäänkin yleensä ottaen negatiivisena asiana, on siinä paljon hyvääkin. Olen viimeaikoina tutustunut aiheeseen, mm. lukenut kirjoja ja oivaltanut, ettei se oikeastaan olekaan niin ikävä juttu.

Pähkinänkuoressa introverttiys tarkoittaa sitä, että me lataamme akkuja, kun olemme yksin, kun taas ektrovertti lataa akkuja ollessaan muiden seurassa, sosiaalisena. Meidän aivot toimii vähän erilailla. Ekstrovertti sanoo mitä miettii, kun taas introvertti miettii ensin ja sanoo sitten jotain, ehkä. Meidän ajatusprosessit ovat hitaampia ja syvempiä. Introverttiys ei tarkoita sitä, että vihaamme ihmisiä. Itsekin olen hyvin kiinnostunut eri ihmisistä, mutta minulla ei ole suurta tarvetta tutustua heihin kaikkiin.

i-need-more-friends-who-understand-that-i-still-want-24154969.png

Mitä hyvää sitten introverttiydessä on?

– Ensinnäkin, meillä on harvoin tylsää. Itse en edes muista koska minulla olisi viimeksi ollut oikein tylsää. Ennemminkin, olen kokenut, että minun täytyy tehdä jotain ja olla sosiaalinen koska ”kaikki muutkin”. Pikku hiljaa olen alkanut hyväksymään, että minun ei tarvitse tehdä mitään, mitä en itse halua. Voin hyvin viettää tunteja omassa seurassani, katsellen jotain sarjaa, lukemalla, piirtämällä, lenkkeilemällä.. En tarvitse ketään muuta seuraksi näihin aktiviteetteihin. Parasta on lauantaipäivä ilman sovittua ohjelmaa, kun minä teen itsekseni jotain ja mieheni on kotona ja tekee itsekseen jotain.

– Pystymme keskittymään pitkään yhteen ja samaan asiaan. Tutkimuksien mukaan ekstrovertit kaipaavat enemmän taukoja. Introverteilla taas on syvemmät ajatusprosessit, eivätkä halua että niitä keskeytetään. Todella hyvä ominaisuus, esimerkiksi akateemisissa opinnoissa. Niimpä suurin osa korkeakoulun käyneistä onkin introvertteja!

– Olemme hyviä kuuntelemaan. Kuulemme usein asioita, joita ekstrovertit eivät. Ekstrovertit kaipaavat enemmän huomiota, niinpä fokus on heillä usein itsessään. Esimerkiksi myyntityössä introvettiys saattaakin yllättäen olla positiivinen asia; Kukaan ei pidä myyjästä joka vain pälpättää tuotteiden ominaisuuksista, mutta ei kuuntele asiakkaan tarpeita ollenkaan. Introvertti kuuntelee ja osaa näin auttaa asiakasta paremmin.

– Olemme usein luovia. Tämän varsinkin tunnistan itsessäni. Olen lapsesta asti tykännyt piirtää. Myöhemmin mukaan tuli valokuvaus, kuvanmuokkaus, sisustus ja meikkaus. Luovien asioiden parissa minulta voi helposti vierähtää tuntejakin.

– Olemme hyviä ystäviä. Ekstroverteille sosiaalisena oleminen on kuin harrastus ja nauttivat monenlaisten ihmisten seurasta. Introvertit taas panostavat syvempiin suhteisiin ja ovat sosiaalisia heidän kanssaan, kestä välittävät. Itse esimerkiksi inhoan juhlia, joissa on paljon vieraita ihmisiä. En nauti uusien ihmisten kohtaamisesta. Paljon mieluummin vietän kotona tyttöjeniltaa muutaman tärkeän ystävän kanssa.

Siinäpä joitain. Tottakai olemme kaikki yksilöitä, eivätkä nämä säännöt päde kaikkiin. Tuleeko teille kuitenkin jotain muuta vielä mieleen?

Kivaa maanantaita!

 

Suhteet Oma elämä Mieli Syvällistä