Askeleita eteenpäin

Olen ollut aiemmin kovin skeptinen kaikenlaisen universumi ohjaa -ajattelun suhteen. Siis sellaisen, että asiat tapahtuvat sitten, kun niiden aika on ja että universumilta saa sen mitä haluaa.

Elämä on kuitenkin viime aikoina heitellyt eteen sellaisia pikavoittoja, että on kovin hankala olla uskomatta.

En tiedä, onko asialla universumi vai se, että alkaa itse toimia tavoitteidensa ja toiveidensa mukaisesti, mutta jotain taikaa tässä elämässä on.

Istuin viime yönä lentokoneessa ja katselin oranssina hohkaavaa horisonttia. Mietin kulunutta kevättä ja kaikkea ikävää, mitä se piti sisällään. Teki mieli itkeä, mutta en halunnut huolestuttaa vieressä istuvaa.

Mietin, mitä järkeä tässä kaikessa on. Mikä tarkoitus oli sillä, että sai isosti turpaan parisuhteessa ja että työrintamallakin menee vähän niin ja näin? Olin surullinen. Pettynyt sekä itseeni että elämään.

Tänään molemmat asiat ottivat harppauksen eteenpäin.

Ensin aamulla sain uudelleen yhteyden tyyppiin, jonka kanssa juttelimme aiemmin hetken Tinderissä. Mies tuntui jo silloin jotenkin omalta, sellaiselta tutulta. Nyt aion mennä tyypin kanssa vihdoin ulos. Jollain oudolla tavalla tuntuu, että tämä on hyvä asia.

Iltapäivällä puhelin soi. Vanha työkaveri soittaa ja kysyy, olenko vapaana uusiin tehtäviin. Olen, kiitos kysymästä. Juurihan tässä sanoinkin, että voisin jo mennä töihin.

Yksi päivä ja koko maailma tuntuu niin paljon kauniimmalta.

Hankala tässä on olla uskomatta – johonkin.