Deittailu on välillä todella noh, henkimaailman hommaa.

Tiedättekö kun jostain tyypistä tulee vaan tosi hyvä fiilis, vaikka ei olla edes vielä nähty? Toinen taas on niin sanotusti paperilla hyvä, mutta ei aiheuta mitään tuntemuksia. Ekan kanssa lähtisi treffeille vaikka aamuyöllä, mutta toisen näkeminen vain lykkääntyy ja lykkääntyy.

Mistä se hyvä tunne tulee, vaikka ei ole edes nähnyt tyyppiä? Tietää vaan, että tuon ihmisen haluan nähdä.

Muistan erään eksäni kanssa, että hanasin itse pitkään treffejä vastaan. Lopulta miehen määrätietoisuus näkemisen suhteen teki vaikutuksen ja menimme treffeille. Olivat sitten silloisen elämäni parhaat treffit, kiitos eksälle määrätietoisuudesta.

Toisen kerran tyyppi jaksoi yli kuukauden kohteliaasti ja hienotunteisesti pyydellä ulos Tinderissä. Lopulta menimme treffeille ja tyyppi olikin ihan täyttä timanttia ja on tätä nykyä hyvä ja tärkeä ystävä. Kun myöhemmin puhuimme vastahakoisuudestani treffien suhteen, hän sanoi, että tuli sellainen olo, että näkemistämme ei vain voinut jättää välistä.

Nyt tuntuu ehkä ensimmäistä kertaa siltä, että minulla on tuo ”ei voi jättää välistä” -fiilis, mutta toisella osapuolella ei. On sellainen fiilis, että meillä synkkaisi takuulla, jos vain näkisimme. Toinen osapuoli on sitten taas aivan yhtä pirskahtelevan innokas, kuin itse olen ollut aiemmissa jutuissani.

Miten saada mies treffeille, kun itsellä on jutusta hyvä fiilis, mutta toinen ei tunnu tavoittavan samaa tunnetta?