Keitän kahvia ja unohdan juoda sen. Istun tuntikausia vessassa ihan vain siksi, että unohduin sinne hymyilemään. Harrastan niin paljon seksiä, että on pakko sopia lakosta, jotta voidaan taas kohta aloittaa alusta.

Rakastuminenhan se siinä.

Usein deittaillessa etsitään tyyppiä, johon voisi rakastua ihan päättömästi ja se toinen rakastuisi myös. Että tulisi se yhteinen kupla, johon kadota. Että kerrankin kolahtaisi oikein kunnolla.

Melkein yhtä usein myös ajatellaan, että kunnon rakastuminen tarkoittaa myös sitä, että rakastumisen kohde on vihdoin se juuri sinulle sopiva kumppani. Että se kemia olisi jollain maagisella tavalla oikeassa. Että universumi olisi valinnut rakastumisen kohteeksi juuri sen sinulle parhaan tyypin.

Olen tajunnut, ettei läheskään aina ole. Rakastumisen kohteen valitsevat aivot ja ne tuntuvat valitsevan lisääntymisen perusteella.

Pitkäaikaisen puolison valinnassa rakastuminen on kuitenkin ihan surkea mittari. Voi rakastua kunnolla, sillä tavalla jalat alta -tyyppisesti ja todeta pahimman himon mentyä, että toinen olikin jotain ihan muuta kuin mitä kumppaniltaan toivoisi.

Rakastuminen on toki ihanaa ja nostaa elämän hetkeksi arjen yläpuolelle. Sellainen parin kuukauden trippi maailmassa, jossa vihdoin on löytänyt sen täydellisen ihmisen. Todellisuuden kanssa rakastumisella on kuitenkin vain hyvin vähän tekemistä.

Ehkä kannattaisi siis toivoa rakastumisen sijaan tapaavansa itselleen sopivan ihmisen. Johon voisi ensin pikkuhiljaa tutustua ja sitten mahdollisesti rakastua – ihan siihen oikeaan ihmiseen.

Ota haaste vastaan ja kerro rakastumisstoorisi! Paljastuiko rakastumisesi kohde sittenkin myös ihanaksi ihmiseksi vai kuihtuiko juttu kasaan ison rakastumisen jälkeen?