Se kipinä

Tuntuu, että universumi on alkanut vittuilla minulle.

Toivoin vielä jokin aika sitten, että löytäisin tyypin, joka katsoisi minua niin kuin rakastuneet nyt toisiaan katsovat.

Menin treffeille. Löysin miehen, jonka kanssa oli kipinää vaikka jakaa koko tienoon yhteiseen käyttöön. Ja se katsekin löytyi heti ihan molemmilta.  Seurustelen. Totean, että pelkkä kipinä ei riitä. Tai riittäähän se moneen asiaan, mutta jotain muutakin yhteistä pohjaa tarvitaan pidemmän päälle. On jaettava edes joitain samoja arvoja.

Eroan. Suren. Toivun sen verran, että alan pohtia, mitä haluan seuraavaksi. Päätän, että haluan sellaisen oikean ihmismäisen ihmisen, jonka kanssa jaan samat arvot. Löydän. Menen treffeille. Herään kainalosta.

Perun lopulta jo sovitut toiset treffit. Miehessä on kaikki, mitä ajattelin haluavani. Se helvetin kipinä vaan puuttuu.

Mikä on tarinan opetus? Onko seuraavana vuorossa näiden kahden risteytys?

Toivon sitä. Tervetuloa, ei tarvitse ottaa kenkiä pois eteisessä.