Se oikea elämä

Tämän aamun Hesarissa oli juttu lasten mielikuvitusystävistä. Jutussa sanottiin, että ”Nykyään aikuisetkin käyvät paljon keskusteluja muuten kuin kasvokkain” ja sen jälkeen toteamus: ”Silloinkin täytyy kuvitella paljon.”

Olen ääriäni myöten täynnä tätä kuvitellua.

Jokainen joskus sinkkuna ollut tietää sen fiiliksen, kun odottaa viestiä joltain tärkeältä tyypiltä. Jokainen tietää myös sen fiiliksen, kun se tyyppi vastaa – ja vastaa ihanasti. Ja sitten sen toisen fiiliksen, kun kaveri jättää joko kokonaan vastaamatta tai vastaus koostuu yhdestä emojista.

Oman elämäni viestittelyvastaukset ovat olleet viime aikoina voittopuolisesti noita emojeita tai sitä, että loistava viestini odottaa vastausta turhaan ikuisesti. Olen tarttunut puhelimeeni satoja tai varmaan tuhansia kertoja siinä toivossa, että en ole kuullut viestin merkkiääntä ja pettynyt yhtä monta kertaa. Olen miettinyt satoja syitä sille, miksi joku ei vastaa viestiini.

Lopulta kypsyin itseeni ja puhelimeeni lopullisesti.

Haluanko todella, että päiväni hyvyys tai huonous on kiinni siitä, vastaako joku tyyppi viestiini vai ei? Haluanko todella, että keskittymiskykyni on kaikissa tilanteissa miinuksella, koska höristelen koko ajan korviani sille, väriseekö puhelimeni?

En halua, en todellakaan halua.

Päätin olla laittamatta yhtään viestiä yhtään kenellekään. Ne, jotka oikeasti haluavat ottaa yhteyttä, tekevät sen kyllä – muistatteko sellaisen ominaisuuden kuin soittaminen? Että ihmisille voi soittaa ja kysyä, että lähdetkö tänne ja tänne mun kanssa. Sitten ne vastaa, että joo tai ei. Ja sitten voi kysyä jotakuta toista, jos tää ei lähde. Miten yksinkertaista – ja miten vähän spekulointia! I-h-a-n-a-a!

Se oikea elämä ja ne oikeat tunteet on kuitenkin jossain muualla kuin puhelimessa.

Ne on baaritiskeillä, kahviloiden pöydissä, kuntosalien lämmittelylaitteilla, kaduilla ja ihmisten kodeissa. Ne on sängyissä ja eriparilakanoiden välissä, tärkeiden ihmisten sohvilla ja keittiöissä myöhään yöllä ja aikaisin aamulla.

Ne on eteisissä, porttikongeissa ja ratikkapysäkeillä. Ne on toisen ihmisen kosketuksessa, sanoissa ja siinä, että ollaan yhdessä hiljaa.

Oikea elämä ja oikeat tunteet on enemmän kuin emojit, viestiäänet ja lukukuittaukset.

Ja minä haluan sen oikean elämän.