Tinder-pakko

Löysin viikonlopun pakkovuodelevossa internetistä jotain timanttista! Löydökseni on Henriikka Rönkkösen Sinkkublogi! Kiitos jumalille – kaikille niistä – Henriikasta. Sain blogista synninpäästön niin monessa asiassa liittyen sinkkuuteen ja yksinelämiseen.

Kaikkein vapauttavin oivallukseni oli, että kaikki sinkut eivät ole Tinderissä.

Olen näet ajatellut tähän saakka, että Tinderissä on vähän niin kuin pakko olla, jos on sinkku. Muuten muut sinkut eivät tiedä, että olet sinkku. Ja siten muut sinkut luulevat, että olet parisuhteessa.

Elin siis siinä harhassa, että tinderittömiä sinkkuja ei ole. Vaan onpas! On myös muita parisuhteettomia, jotka vihaavat Tinderiä.

Tinderin ongelmallisuus tiivistyy siihen, etteivät kuvat ja esittelyteksti kerro mitään ihmisen olemuksesta. Miellyttävä olemus on The Thing, joka saa oman kiinnostuksen heräämään. Naama tai käsivarret voivat olla lähestulkoon mitä tahansa, jos tyypin koko olemus tuntuu omalta. Tinderissä puolestaan näkee naaman ja käsivarret – joskus myös peniksen ja automerkin – mutta olemusta kuvista ei saa irti.

Valitse siinä sitten treffikumppani kivojen kuvien ja puoliksi valheellisen tekstin perusteella (ehdoton suosikkini on tyyppi, jonka profiilitekstissä luki jotain tyyliin ”pidän konetuliaseista..”). Yleensä lähibaarissa vastapäätä istuva tyyppi onkin sitten aivan vääränOLOINEN. Ei väärännäköinen tai -kokoinen vaan vääränoloinen.

Täten olen virallisesti poistanut Tinder-tilini. Olen nyt sinkku ilman merkkiäkään sinkkuudesta. Mutta kuten uusi mielikuvitusystäväni Henriikka sanoo:

Ihmiset ovat rakastuneet ennen kyseistä sovellustakin.