”Kerro lyhyesti itsestäsi”

Kerro lyhyesti itsestäsi – törmään tähän kysymykseen usein, milloin missäkin. Tähän voisin vastata, kuten yleensä, ne perus lätinät. Olen sen ja sen ikäinen, asun siellä ja täällä ja lapsikin löytyy. Olen viisilapsisen perheen nuorin ja tuolta olen kotoisin. Näiden ”perusjuttujen” lisäksi kertoilisin vähän siitä, mitä minä harrastan ja mitä teen työkseni. Mutta jos kysymys kuuluisi ”Millainen sinä haluaisit olla?”tai ”Mitä sinä haluaisit tehdä?”- vastaus olisi hyvin erilainen. Miksi se olisi erilainen? Miksi se ei vastaa sitä, millainen olen ja millaista elämäni on tällä hetkellä? Mikä sitä estää?

Olen pohtinut pitkään blogisivuston perustamista. Olen vuosia salaa haaveillut siitä, että saisin kirjoittaa. Mutta miksi tämä on jäänyt vain haaveilun asteelle, mikä minua on estänyt?

Pitkään ajattelin, etten vain osaa. Minulla ei ole taitoa kirjoittaa, eikä ole edes aikaa opetella. Sitten ajattelin, etten myöskään uskalla – ja tämä on kyllä totta. Uskallusta minulla on puuttunut, ei pelkästään kirjoittamisen ja itsensä likoon laittamisen suhteen, vaan elämän ylipäänsä. Lisäksi olen tuskaillut ajatuksen kanssa, ettei minulla ole mitään sanottavaa. Mistä minä kirjoittaisin? Mistä minä aloittaisin? Monta kertaa olen päättänyt aloittaa. Mutta tarinaa ei vain ole syntynyt, en saanut niitä paperille. Ja aina, alun mahtavan ja suorastaan kuplivan alkuinnostuksen jälkeen luovutin – ja tilalle tuli tyhjyyden tunne.

Elämäni ei ole ollut helppoa – ja no, kenelläpä olisi. Ja minä (kuten moni muukin) olen oppinut vähättelemään omia kokemuksiani. Toisin sanottuna olen oppinut siirtämään omat tunteeni ja tarpeeni taka-alalle. Tämän ymmärrettyäni elämäni on pala palalta alkanut eheytyä. Tämän ymmärrettyäni ymmärrän nyt myös sen, miksi en ole osannut kirjoittaa näitä tarinoita, joista olen aina haaveillut kirjoittavani. Siksi, koska oma tarinani on vielä kesken. Minun täytyy ensin kirjoittaa oma tarinani.

Tähän väliin täytyy todeta, että olen tätä oman elämäni tarinan kirjoittamistakin usein harkinnut, mutta osittain se on tössännyt siihen ajatukseen, että eihän siinä ole mitään uutta, ja kenellä muka kiinnostaisi minun tarinani? Olen siis miettinyt mitä muut haluavat lukea, sen sijaan ,että miettisin mistä minä haluan kirjoittaa – ja miksi? Pointti ei tosiaan ole siinä, mitä muut minulta odottavat tai mitä he ovat kirjoituksestani mieltä. Näistä elämääni rajoittavista tekijöistä haluan päästä eroon – itseni vähättelystä ja hyväksynnän hakemisesta muilta. Ja mikä sen parempi lääke siihen on, kuin se että heittää itsensä leijonille! – Joskin tämä ei toki ole niin yksinkertaista.. mutta tämä vaatii taas paljon syvällisempää pohdintaa ja itsetutkiskelua, jota en nyt tässä kirjoituksessa lähde avaamaan. Mutta mikä sitten on syyni kirjoittaa? Iloni kirjoittamiseen syntyy siitä, että saan ilmaista itseäni ja jakaa ajatuksiani. En myöskään jahtaa mainetta ja mammonaa – jos vain mahdollista, vältän niitä niin hyvin kuin pystyn. Haluan uskaltaa avautua elämälle ja janoan yhteenkuuluvuuden tunnetta. En halua enää elää omassa synkässä luolassani pitäen kaiken visusti omassa pienessä piirissäni.

Joten tästä syntyi vastaus ikuiseen kysymykseeni, mistä minä kirjoittaisin? No, minä kirjoitan minusta. Rehellisesti. Minä heitän itseni likoon, avaan sydämeni ja sieluni ja oksennan kaiken ulos. Kaiken sen, mitä olen niin pitkään pitänyt sisälläni, niin hyvät kuin huonot asiat. Se ei ole helppoa ja tie on pitkä ja mutkikas. Tämä polku omaan itseeni on myös vielä monelta osin mysteeri, opin matkan varrella koko ajan lisää ja joudun moneen otteeseen toteamaan, että ahaa- tuota en ollutkaan vielä ymmärtänyt. Ihminen on keskeneräinen ja kasvu jatkuu läpi elämän – se ei lopu lapsuuden päättymiseen. Tällaisen kuvitelman olin jostain oppinut ja johon joskus uskoin, että aikuisena ”olen valmis”. Voi, kuinka väärässä olinkaan! Lapsi sisälläni on huutanut äänetöntä huutoa pitkään – ja nyt hän haluaa päästä sanomaan ne sanat ääneen. Minä avaan suuni ja annan hänelle tämän äänen – kuuntelen ja annan hänen myös tuntea sen kaiken.

Kerro lyhyesti itsestäsi. Se on aika iso kysymys. Ja siihen on mahdotonta vastata lyhyesti – joten yliviivatkaamme otsikosta sana ”lyhyesti”. Mutta tosiaan, tämä kysymys on alkanut saamaan vastauksia, vihdoin!

Ps. Avasin blogisivustoni tänään. Se on vielä täysin kesken, en ole valinnut vielä edes kansikuvaa. Muitakin asetuksia pitäisi vielä käydä läpi ja muokata sivustoa ylipäänsä. Käyttöehdot pitäisi plärätä tarkemmin läpi, valita avainsanoja ja ties mitä. Onko tuo fontti nyt kuitenkaan se mitä haluan käyttää, onko se ”minun näköiseni?” Onko kielioppi kunnossa, jäikö kirjoitusvirheitä? Osaanko nyt tässä tekstissä avata nämä asiat oikein, ymmärrettävästi? Pitäisikö minun määritellä ja rajata ensin tarkemmin, mistä kirjoitan?

Mutta en anna näiden seikkojen vaikuttaa siihen, julkaisenko tätä ensimmäistä tekstiäni vielä. Mistä minä edes esimerkiksi tiedän, onko fontti minun näköiseni, kun en vielä täysin tiedä, kuka minä olen? Ja tärkeintähän on, että itse ymmärrän tekstiäni –  ja että nyt, vihdoin toteutan tämän pitkäaikaisen haaveeni ja alan elää. Eikä minun tarvitse määritellä tai rajata sitä, mistä kirjoitan. Kunhan kirjoitan, nautin siitä ja kirjoitan ennen kaikkea itselleni ja itseni vuoksi. Tämä on siis ainakin tarina keskenkasvuisesta – ei vaan lapsesta – vaan ihmisestä. Hänen kasvutarinansa, jonka alkua olen vasta alkanut ymmärtää ja kasvua joka jatkuu läpi elämän. Tämän lisäksi kaikenlaista lätinää ja pohdintaa maan ja taivaan välillä :P

Lisäksi ajattelin, että mikäs sen parempi kuvaamaan blogiani ja itseäni, kuin tämä ihana – täysin hyväksyttävä keskeneräisyys. Aikaa on kyllä, koko elämä <3

Story of my life – to be continued…