Rankka päivä
Monelle on varmaan tuttu 90-luvulla tehty elokuva Rankka päivä, jossa pääosaa näyttelee Michael Douglas. Douglasin näyttelemä hahmo, William juuttuu eräänä päivänä liikenneruuhkaan, jonka seurauksena hän polttaa päreensä ja alkaa riehua mielipuolisesti ympäri kaupunkia. Hänellä siis keittää aivan yli pienen vastoinkäymisen myötä – joskin näitä vastoinkäymisiä on varmasti hälläkin kertynyt pohjalle useampi kappale. Monelle on myös varmasti tuttuja tällaiset ajatukset ja tuntemukset. Monella on varmasti kuvainnollisesti tehnyt mieli kaivaa kaapista jatimatic ja pistää rytisemään!
Tänään minulla oli rankka päivä. Tuntui, että alkaa mennä vähän kuppi nurin! Mielentilaani todnäk vaikuttaa seikka, että minulla on ”se aika kuukaudesta”. Olen myös tullut kipeäksi ja nukkunut huonosti. Näiden lisäksi olen yksin kotona – lapsellani alkoi isä-viikko ja avopuolisoni + bonuslapsi ovat reissussa. Tämän kaiken lisäksi olen hieman yksinäinen. Ja tässä mielentilassa ei selvästi ole hyvä olla yksinäinen!
Mutta mistä tämä olotila nyt siis kumpuaa? Siis naistenpäivien, sairauden, väsymyksen ja yksinäisyyden lisäksi. Sen tarkemmin asiaa avaamatta voin kertoa, että kyse on vain erimielisyyksistä erään ihmisen kanssa ja että tämä eräs ihminen ei tunnu useinkaan hyväksyvän, että olen hänen kanssaan erimieltä. Hän ei tunnu kykenevän ajattelemaan asioita lainkaan minun näkökulmastani. Tämähän ei vielä sinällään tarkoita mitään, saahan asioista olla erimieltä. Mutta kun saan usein ja jatkuvasti kuulla arvostelua näiden takia. SE on se pointti. Ja näitä vastoinkäymisiä on kuppini pohjalle kertynyt melkoinen määrä.
Järjellä ajatellen ymmärrän kyllä, että parempi olisi vain antaa olla ja olla välittämättä tästä eräästä – Onneksi enimmäkseen tähän kykenenkin. Ja myönnettäköön, ettei omakaan käytökseni ja vastakaikuni ei ole ollut sitä parasta viimeisen vuorokauden aikana. Niinhän se metsä vastaa kun sinne huudetaan – toimii molemminpäin! Toisekseen, itsehän minä olen omista tunteistani vastuussa – kohteli muut minua miten tahansa. Mutta ne tunteet (ja hormonit).. argh, ne ihanat ja kamalat tunteet (ja hormonit) – ei aina niin helposti hallittavissa!
Herkkiksenä olen vielä melko taitava imemään itseeni kaikenlaisia tunteita ja tänään imuroin oikein urakalla kaiken sen negaation, jota päälleni sain. Onneksi olin sentään sen verran fiksu, että en jäänyt yksin sängyn pohjalle murehtimaan. Entinen minä olisi näin saattanut toimiakin… Ei, puin päälleni, iskin leuan rintaan ja lähdin talsimaan kohti uusia pettymyksiä. Okei, vielä tässä vaiheessa asenteessa oli melkoisen paljon parannettavaa, mutta pisteet siitä, että pääsinpä sentään liikkeelle! Suuntasin lähimpään kauppakeskukseen pyörimään. Siellä on sentään niitä ihmisiä eikä tarvitse olla yksin! Pistinpä vielä vettä myllyyn kuuntelemalla mielentilaani sopivia slovareita matkalla kauppakeskukseen (säälittävää, tiedän) …
Mutta mikä onni onnettomuudessa! Perille raahauduttuani törmäsin sattumalta rakkaaseen siskooni,jota päädyin auttamaan vaateostoksissa ja josta sain kahvitteluseuraa. Ja mikä parasta, sain muuta ajateltavaa ja puhuttavaa! Toki märehdin hänelle ongelmiani, mutta se jäi melko lyhyeen, sillä usein ongelmat tuppaavat ääneen sanottuna kuulostamaan paljon mitättömimmiltä mitä ne oikeasti ovat. Ja näinhän siinä tässäkin tapauksessa kävi. Kaikenkaikkiaan tunsin itseni kiukuttelevaksi kakaraksi…
Minun rankka päiväni siis päättyi onnellisesti – ja uhreitta. Sain ajatukseni kääntymään positiivisemmaksi ja onnistuin olemaan enää välittämättä tästä eräästä. Ja eipä tämä eräskään nyt oikesti niin kamala ihminen ole… ehkä hänelläkin vain oli (taas) rankka päivä.