Ladataan...
TUOTA...

 

Laajaa ja kaunista maisemakuvaa. Äänisuunnittelu myötäilee luonnon omaa antia. David Attenboroughin lempeä tenorisointi kuljettaa katsojaa halki upeiden Galápagossaarten maisemien. Otteita ohjelmasta:

“Päällisin puolin rauhalliset Galápagossaaret kuhisevat pinnan alla elämää. Siellä missä merivirrat kohtaavat on syntynyt aivan omanlaisensa ekosysteemi. Matkustajamme Saana tuntee itsensä hiukan pökertyneeksi, mutta sehän on aivan normaalia jokaiselle Galápagossaarten neitseelliselle turistille. Saana seuraa hiukan yli kahden viikon ajan tämän maiseman eloa ja oloa, ja yrittää siinä samalla asettaa itsensä evoluution aikajanalle, sekä reaalisen että metaforisen.”

Romanttisia kuvituskuvia tulivuoren takana näkyvästä horisontista, fregattilinnuista sekä aaltojen liikkeestä. Kuva pään yli lipuvasta jättiläispaholaisrauskusta.

“Saana ei voi uskoa Galápagossaarten runsautta. Ensimmäisillä sukelluksillaan hän näkee galápagoskilpikonnia, merileijonia sekä jättiläispaholaisrauskuja. Olosuhteet ovat kunnolliset: lämpötila sukelluksilla saattaa laskea jopa 14 asteeseen! Virrat ovat täällä hulppean kovat ja usein Saanasta tuntuu kuin luonto pyörittäisi häntä 60-asteen pesuohjelmassa.”

Laaja panorointi: ympäriinsä heittelehtiviä kaloja, eestaas viuhuvia haita ja korallikiveen takertunut Saana. Karvaturri.

“Nämä ovat turkkihylkeitä (vapaa suom. huom.). Näin lähelle niitä voi päästä snorklaamala. Nämä turkkihylkeet ovat jännittäviä öliöitä. Tämä leikkisä yksilö tarjoaa Saanalle vatsaansa rapsutettavaksi. Saana voisi jäädä niiden kanssa uimaan koko päiväksi. Pohjassa myllertävät jättiläishummerit kuitenkin muistuttavat Saanaa laivalla odottavasta lounaasta, joten aika on mennä.”

Kuvia ruoasta. Pieni pingviininrääpäle.

“Koostaan huolimatta galápagospingviinit ovat sitkeitä. Tämä yksilö ei ollenkaan pelkää suurta pelottavaa Saanaa vierellään, vaan urhoollisesti napsii tätä sormista ja varpaista. Onneksi Saanalla on sukellluskäsineet sekä –jalkineet, muuten Saanalle voisi tulla pipi. Huomatessaan hyökkäyksensä tuloksettomaksi, pingviini hyökkää toisen vihollisen kimppuun. Tämä rauhallinen suuri merikilpikonna ei ole tottunut pingviiniin hännässään, joten se pakenee liukkaasti. Pingviini on ylpeä itsestään.”

“Delfiinit pitävät vauhdista, ja tässä he nyt kisaavat veneen kanssa, hyppien yli ja ali. Saana voi koskettaakin niitä, niin lähellä ne uivat. Mutta nämä eivät kuitenkaan ole delfiinejä, vaan pilottivalaita. Nekin kulkevat ryhmissä, niin kuin delfiinit, ja niitäkin on paljon. Ne ovat kuitenkin tahdiltaan rauhallisempia, sekä evänsä hiukan pienempiä. Tämä evä on yli kaksimetrinen ja liikehtii agressiivisen vauhdikkaasti matalalla. Saana on snorklaamassa noin 10 metrin päässä, kun hän huomaa evän. Saana luulee, että se on jättiläiskokoinen valkohai, joka syö siinä nyt kilpikonnaa tai merileijonaa, ja hyökkää ennätysvauhdilla veneeseen, jonka kuljettaja nauraa Saanalle. Saanan oli ilmeisesti kuitenkin turha pelätä syödyksi tulemista, sillä kuljettaja kertoi myöhemmin Saanalle hain olleen vain jättiläismäinen valashai. Valashait syövät planktonia. Saana kuitenkaan ei edelleenkään ole aivan varma tästä informaatiosta, sillä valashait eivät pyöri agressiivisesti matalalla, eivätkä niiden evät ole valkoisia vaan mustia. Mysteeri jää selvittämättä.”

Valashaita 20 metrin syvyydessä. Suuria parvia vasarahaita. Delfiinejä. Saana roikkumassa yksin köyden päässä supermiesasennossa. Korvakäytävä.

“Saanalla ja Saanan korvilla on ollut hiukan hankalaa viime aikoina, mutta vielä tähän mennessä Saanan korvat ovat tulleet mukana. Toki Saana on kuunnellut korviaan ja heidän tarpeitaan höyryhengittämällä heihin eloa ja syömällä antihistamiinitabletteja, C-vitamiinia sekä suihkuttamalla nenäänsä avaavia elementtejä. Saanan korvissa on kuitenkin reiät, jotka eivät ole hellyydestä huolimatta vielä umpeutuneet kunnolla, ja vaarana on, että korvat päättävät repäistä tärykalvon kokonaan. Saana kuljettaa siis korviaan varovaisesti, esimerkiksi syvemmillä sukelluksilla kiinnittymällä poijuun oikeaan korkeuteen. Mutta alun 10- metrin rajoitus on kuitenkin jo riskillä ylitetty. Saana on kiitollinen korvilleen, että hän voi sukeltaa, sillä monta päivää Saanalla meni jännityksessä ja turhautumisessa pyörien ennen Galápagossaarille saapumista.”

“Tämä on ‘Lonesome George’- Yksinäinen Yrjö. Yrjö on Isla Españolan viimeinen jättiläiskilpikonna. Yrjöä yritetään naittaa naapurisuvun naisten kanssa kovasti, mutta Yrjöä ei paneta. Tästä syystä maailmanlaajuinen yleisö on leimannut Yrjön homoksi. Yrjö on kuitenkin herkkä metroseksuaali, joka ei yksinkertaisesti kykene paineen alaisena. Häntä ei nyt huvita, mutta ehkä kohta- kymmenen vuoden päästä.”

Kuva parittelevista kilpikonnista. Attenborough yskähtää.

“Galápagoslaiset ovat rauhallinen laji, mutta hiukan yksinkertaisia Saanan mielestä. Galápagoslaiset on repäisty keskelle “suurta” turistimaailmaa kesken heidän päiväuniensa, eikä heitä oikein huvittaisi tehdä töitä, mutta rahan ahneita he kyllä osaavat olla. Saana ja hänen isänsä ovat joutuneet toisen viikon seuraamaan paikallisen “oppaansa” tupladiilauksia ja muita huijauksia ja mielenhäiriöisiä pulttikohtauksia, ja useammin kuin kerran Saana kysyikin vihaisena itseltään, mikä on tuollaisten ihmisten tarkoitus maailmassa. Mutta pieni matka-Darwin Saanan korvan juurella kuiskasi tunteellisesti: evoluutio on ihmeellinen.”

“Saanan on nyt aika jättää Galápagossaaret seuraavalle niskahattu-kiikari-turistiryhmälle ja jatkaa kohti uusia seikkailuja ja elämän vaiheita, jotka yhdessä muodostavat jokaisen yksilön henkilökohtaisen minievoluution. Hyvää yötä.”

Ladataan...
TUOTA...

 

Kuvausryhmä istuu ja odottaa, tuottajaopiskelija naputtaa hermostuneesti asfalttia flipflopillaan. Missä on kuvausbussi? Tuottajaopiskelija soittaa transporteen: missä ihmeessä on chauffer herra Cámara? Juuri tunti sitten viimeeksi tuottajaopiskelija on ahdistanut tämän nurkkaan ja vannottanut tätä olemaan ajoissa! Transporte ei tiedä, mutta soittaa Cámaralle; Cámara on lähtenyt kyläilemään toiseen puebloon ja kykenee olemaan paikalla vasta tunnin kahden sisään. Jassoo.

Tuottajaopiskelija marssii koulun yleisen tuotannon pomon herra Hortan paikkeille ja toteaa, että tällainen peli ei vetele, että seniilien eläkkeellekuuluvien pappojen takia kuvaukset myöhästyvät ties kuinka paljon. Herra Horta ymmärtää kyllä ja lähtee tuottajaopiskelijan kanssa transporteen juttelemaan.

Vaaditaan noin puolen tunnin kälätystuokio viiden herran kesken, ennen kuin päästään selville siitä, mitä on tapahtunut, ja miksi, ja että mitä tälle voitaisiin nyt tehdä. Aletaan etsiä siis uutta kuvausbussia. Niitähän seisoo rivikaupalla koulun takapihalla, hienoja malliyksilöitä Neuvostoliiton ajoilta pätkivillä unkarilaisilla moottoreilla ja hajoilevilla penkeillä. Fine. Tarvitaan siis vielä kuski.

Koulussa on töissä noin kolme kertaa enemmän ihmisiä, kuin opiskelijoita, sillä Kuubalaisen valtion malliin kuuluu kyetä tarjoamaan kaikille työtä, vaikka palkka olisikin sen 20 CUCia (20 dollaria) kuussa, eikä mitään tietoa sairaslomista tai eläkkeestä. Transportenkin työlistoilla on yli 30 ihmistä. Mutta kappas, jotenkin kummasti yhtäkään kuskia ei koko koulussa juuri sillä hetkellä ole! Keskellä arkipäivää, ei voi tietää, jos ei ilmoiteta etukäteen, mutta ei sittenkään, sillä saatetaan lähteä kyläilemään.

Yksi pappa raahautuu transportea kohden toista polveansa tukien. Olisikohan siinä pelastus? kysyy tuottajaopiskelija itseltään. Seuraavanlainen keskustelu päätti mahdollisen kuskin etsinnän ja pakotti kuvausryhmän vain odottamaan Cámaraa ja hukkaamaan 2 ja puoli tuntia kuvauksistaan:

Transporten pomo: Voitko lähteä ajamaan?

Mies: En.

Pomo: Miksi?

Mies: Oksennan ja sattuu.

Mies raahautuu pois, pomo nostaa olkapäitään, herra Horta kääntyy lähteäkseen.

Tuottajaopiskelija: Miksi tuo mies ei voinut lähteä?

Herra Horta: Sillä on syöpä.

Ladataan...
TUOTA...

23.11.11

Vi ska ha en fest! Festival internacional de Havana y cine latinoamericano lähestyy (1.12-11.12) ja vuosikurssimme on värvätty tuottamaan kaksi festareilla kuvattavaa ja niiden aikana Canal Habanalta ulos lähetettävää 30 min. ohjelmaa. Jippii! Benicio del Toro, beware...

Mutta kun kanava ilmoitti, että teema onkin päätetty jo, ja se on EICTV:n (koulun) 25 v- juhla, alkoi valitus. Tämän viikon työskentelemme Galicialaisen tuottajan Mara Gonzalesin kanssa brainstormingin parissa, lauantaina olisi tarkoitus pitää pitch. Mutta latinalaisamerikkalaisia tuottajaopiskelijakollegoitani näyttää paremmin kiinnostavan itsesäälissä kiereskeleminen ja en-ala- jauhatuksen uudelleen märehteminen. Olen jo tottunut “tehokkuus” – sanan suhteelliseen käsitteeseen täällä, sekä “puhutaan koska se on tärkeää mutta oikeasti ei sanota mitään”- asenteeseen, mutta silti välillä sitä papatusta viidettä tuntia kuunnellessa huomaan ainoan ei-lattarikollegani kanssa (un zambiano) pyöritteleväni peukaloita tyhjä tollotus silmissä.

Ainakin ryhmä on kunnian himoinen. Idea 1: hankimme EICTV:n neljän perustajajäsenten haastattelut. Fernardo Birri ilmeisesti juuri kävi Kuubassa eikä ole tulossa uudestaa , Gabriel García Marquez taas on sairas, ja siitä kolmannesta(jonka nimeä en nyt muista) ei kukaan tiedä mitään, joten ainoa mahdollinen haastateltavamme on siis, oikeasti, Fidel Castro. Eilen lähetimme Fidelitolle kirjeen, joka isosi suurta tunnetta ja tarvetta hänen mainioutensa aina viisaille sanoille. EICTV: hän hänen omien sanojensa mukaan (EICTV:n perustamisjuhla 15.12.86) on “auringonnousun kultakehrä” joka “valaisee huomisen maailman” sekä “nostaa uuden sukupolven vallankumouksenkin muiston yläpuolelle valloittamaan uutta maailmaa”. 

Ja mikä ihmeellisintä, (Kuuba on niin outo), minulla on tunne, että haastattelu voi todella olla mahdollinen. Siistiä. --chevre--

Pages