Pussikaljaelokuva

Olutta täällä (sanon täällä tarkoittaen täällä koulussa, muu Kuuba on sitten aivan eri todellisuus) saa kahdenlaista: Cristalia vihreässä freesissä palmujen koristamassa tölkissä ja Bucaneroa punamustassa tölkissä TAI 0,33 pullossa, jonka kylkeä koristaa känsäinen merirosvo. Bucaneron slogan on yksinkertaisesti “Fuerte”. Jos joisin olutta, joisin Bucaneroa, pelkästään tuon sloganin takia. Miksi siis kirjoitan oluesta, kun en sitä juo?

Koska näin on näreet, my dear friends, että oluesta on tullut viime aikoina huomattava ja ainoa paikallinen tulonlähteeni. Tosin näin on jokaisen muunkin opiskelijan kohdalla. “Kaupasta” saamme viikottain ostaa 4 laatikollista olutta. Yhdessä laatikossa on noin 25 tölkkiä. Nämä kaikki oikeudet käytetään, joka viikko. Kuinka tämä on mahdollista? Edes opiskelijat eivät kerkeä juomaan noin paljon olutta viikossa..? Kuten olen edellisessä kirjoituksessani maininnut, työntekijöitä koulussa on yhteensä saman verran kuin opiskelijoita, ellei jopa enemmänkin. Ensisijaisesti tämä on noin 200 kuubalaisen työpaikka. Työntekijät ovat prioriteetti yksi kaikessa, vasta sitten tulevat, jos tulevat, opiskelijat. Tämä on muistettava joka ikisessä asiassa. Joten siis; jokainen työntekijä diilaa olutta eteen päin. Ja jokainen opiskelija on jokaisen työntekijän valtauslistalla. Voi sitä hyökytystä jota sain kahtena ensimmäisenä viikkona kokea! Missä tahansa kävelin, jostain nurkan takaa pomppasi vaaniva siivoja/ talonmies/ pyykkäri/ allaspoika kimppuun ja vaatimalla vaati mukaansa kauppaan.

Ensimmäisenä viikkona en tajunnut kuviota, ja nuo oudot ihmiset ahdistivat niin, etten suostunut kertaakaan mukaan vaan pakenin huoneeseni ja jätin kaikkien kauhuksi käyttämättä viikottaisen optioni. Seuraavana viikkona jo tajusin: ostaessani neljä laatikollista kaljaa 68 CUC: illa (68 euroa karkeasti) olen oikeutettu ja melkeinpä pakotettu myymään sen heti eteenpäin, mutta 80 CUC: illa! Eikä minun tarvitse koskeakaan itse laatikoihin, käyn vain “kaupassa” ja ruksaan nimeni yli ja maksan (yleensä oikean ostajan rahoilla ja pidän itse loput). Nämä kaksitoista CUC: ia viikottain ovat mukava tulonlähde, ottaen huomioon, että koulussa “kahvi” maksaa 30 centavoa yhdestä CUC:ista ja “ruoka” on ilmaista. Mutta nyt olen pahoittanut oman kerrossiivoojani (Vivian) mielen, koska ilmeisesti Vivian oli käsittänyt minun luvanneen tämän viikon kaljani hänelle, ja meninkin cabrona myymään jollekin toiselle miehelle. Ne riiteli musta käytävällä niin että raikas, ja mulla oli samalla syyllinen, samalla wtf- olo. Kaikki on nyt hyvin, ja kaljalandiassa vallitsee taas rauha. Totta kai, onhan nyt perjantai. Mutta auta armias, kun maanantai saapuu…

Salud! saana