Mäkmäkmäk

Mac:ini on kolme kuukautta vanha. Silti se tilttailee kuin vanha akka. Onneksi minulle sanotaan, että niin tapahtuu kaikille Mac:eille täällä. Sanovat sen johtuvan korkeasta kosteusprosentista (siitä syystä myös kuulemma suurin osa Kuuban astmaisista ihmisistä tulee juuri näiltä seuduilta).

Kuitenkin ajatuksessa Maceistä, jotka Kuubaan saapuessa alkavat tilttailemaan, on jotain mainiota. Ehkä niihin on sisäänrakennettu USA:n kauppasaarto- asenne. Ehkä juuri tietynlaiset Mac:it myydään juuri niille ihmisille ulkomaailmassa, jotka suunnittelevat Kuubaan lähtöä. Ei vain Kuuban, mutta USA:nkin täytyy tietää kaikki näistä ihmisistä ja yrittää vahingoittaa heitä jo ulkopuolelta, sanoi minulle toissapäivänä salainen militanttipoliisi intelligence- puolen antiterrorismiosastolta. Hän kertoi minulle paljon USA:n harjoittamasta terrorismista Kuubassa, ja muisti mainita viiteentoista kertaan, että ”Saana kaikki tämä sitten shysh shysh mutta kerrothan myös kuvaajallesi, ettei vain vahingossa kuvaa minua, ja että enhän minä voi olla ulkomaalaisten kanssa missään tekemisissä, mutta anna silti sähköpostiosoitteesi.”

Anyways… Mac. Joskus kun avaan toosan, kymmeniä pieniä muurahaisia pakenee kirjainten välistä. Olen itse asiassa aika varma, että kosteuden lisäksi koneeni on täynnä muurahaisia, sillä missäpä niitä ei olisi. Muistan Dalía ja ahdistuneisuutta joka kerta, kun turhautuneena kallistelen Mac:iani ja maanittelen ääneen muurahaisia. Niinä hetkinä tunnen Kuuban todella vieneen parhaan teräni. Jos olen vain vainoharhainen, eikä tietokoneeni ole muuttunut muurahaisten valtakunnaksi, ja syy todella on vain kosteus, on minulla silti vielä pelastuskeino. Mac: ini kuulemma tarvitsee viikonloputtaisen hoitolaloman kuivatuissa välinevarastojen takatiloissa. Mutta sitä tahtia mitä täällä kaikki välineetkin hajoilevat, en usko, että siitä olisi apua. Mutta ehkä kyseessä onkin enemmän henkinen huolenpito, joka uupuu. Mac:itkin voivat uupua. Ja sitäpaitsi, joskus on niin ihanaa tajuta olevansa maassa, jossa ihmiset eivät todella tunne McDonalds’ia. Mutta välillä nälkäisenä kohdatessaan taas surullisen lautasensa pikkupapuineen, pikkuriisineen ja ainaisine teollisine pikku”lihoineen” (vaikka tämä on saari, sehän ei todellakaan tarkoita, että täällä voisi löytää mistä tahansa kalaa, saatika jotain muuta merenelävää. Ja vaikka olemme ns. tropiikissa, tuoreitten hedelmien tai kasvisten löytäminen on paljon hankalampaa kuin kampissa marraskuussa), ajatuskin tirisevästä juustopurilaisesta saa todella pohtimaan lauttasen kyhäämistä ja yrittämistä yli floridan salmen…