Bangkokin laulu

”Don’t worry i’m not in a hurry
not going nowhere i’m not going nowhere”

Mitä ihmiselle tapahtuu, kun hän istuu tunteja toisen perään kauniissa kahviloissa kädessään erinomainen flatwhite tai cappucino?

Se ihminen lukee, ajattelee, ihmettelee, kirjoittaa kirjeitä ja juo erityisen paljon hyvää kahvia. Saattaa se hengähtää onnen tunteitakin aika usein. Hyvällä tuurilla se löytää uusia bändejä kahviloiden soittolistoilta.

Internetin mukaan Sjowgren on Californiasta kotoisin, vaikkakin pohjoismaalaiseksi toisinaan luultu nimensä mukaan. Ensimmäisistä demokappaleista Seventeen hurmasi ja on soinut korvissa Bangkokissa viime päivinä.

Havahduin, että en ole muutamaa lausetta enempää kertonut Thaimaasta. Kolmas viikko auringonpaisteessa meneillään ja vielä muutama päivä Bangkokissa. Maanantaina lento Hong Kongiin, siitä lisää vielä myöhemmin.

Se kahviloissa istuva ihminen olen tietenkin ollut minä. Olen seikkaillut ympäri kaupunkia ja etsinyt parhaita kahviloita. Löytänyt lukemattomia ja vakuuttunut Bangkokin kahvikulttuurista. En ole valokuvannut, en kiirehtinyt nähtävyydeltä toiselle, enkä ole suunnitellut päiviäni ennakkoon.

Sen sijaan olen lukenut enemmän kuin kenties koskaan aiemmin. Kirjoittanut kirjeitä enemmän kuin lapsuuden kirjekaverihuumassakaan.

Ajatukseni pyörivät pitkälti muutaman teeman ympärillä. Mutta mutustelen niitä vielä muutaman päivän, sitten puran sanoiksi tänne.

Mitä olen jo nyt oivaltanut? Olen ehdottomasti enemmän kaupunki-ihminen kuin rantaihminen. Bangkok onkin ihana.

Entä sinä? Oletko selkeästi kaupungin vai rannan ystävä vai kuulutko niihin, jotka eivät näe valinnalle syytä?