Ding-ding – Kahden kerroksen verran historiaa Hongkongin raiteilla

Näin sen heti ensimmäisenä päivänä Hongkongin kaduilla. Vihreätä liikennevaloa odottaessani se vaan sujahti ohitse. Ding ding kuului kun oli sen aika pysähtyä pysäkille. Sitä seurasi välittömästi toinen samanlainen. Olin ollut väsynyt aamulennosta, mutta se näky herätti. Onko niitä oikeasti olemassa, ajattelin!

Ihmettelemäni se oli tietenkin kaksikerroksinen raitiovaunu tai ding-ding kuten paikalliset äänen mukaan ovat nimenneet lempikulkuneuvonsa.

VictoriaPeak_päivä1.jpg111 vuotta Honkongin saaren kaduilla on kulkenut kaksikerroksinen raitiovaunu. Yhä tänä päivänä kaupungin koko raitiovaunuliikenne hoidetaan kaksikerroksisilla vaunuilla, ainoana koko maailmassa. Hongkongin lisäksi voit vielä tänä päivänä kokea double-deckerin ilon Dubaissa, Blackpoolissa tai Alexandriassa. Australian, Uuden-Seelannin ja monen muun maan raiteilta nämä ovat jo poistuneet vuosia sitten. Uudet, yksikerroksiset ja tylsät vaunut ovat korvanneet ne.

Raitiovaunujen historian ymmärsin ilman opettajaveljeänikin. Hongkong oli yli sata vuotta brittien hallinnoima alue, yksi Brittiläisen imperiumin kaukaisimpia alueita. Vaikka britit poistuivat 1997 ja hallinto siirtyi takaisin Kiinalle, niin raitiovaunut säilyivät. Niistä tuli osa Hongkongin omaa historiaa ja kulttuuria. Siksi kaupunkilaiset raivostuivatkin, kun liikennesuunnitelijat syksyllä ehdottivat, että raitiovaunut poistetaan kokonaan. Ne olivat hitaita ja veivät liikaa tilaa. Ne eivät olleet riittävät tehokkaita, sanoi liikennesuunnittelija.

Oikeassahan suunnittelija oli.

VictoriaPeak_yö2.jpgHongkongissa raitiovaunulla kulkeminen on hyvin tietoinen valinta. Kaikista kulkuneuvoista se on ehdottomasti hitain kaupungissa. Raitiovaunu on hetki rauhoittua ja kulkea hitaammin kuin normaalisti elämä menee kiireisessä kaupungissa. 200 000 ihmistä päivässä tekee tämän valinnan.

Kaksikerroksisilla raitiovaunuilla on oma merkityksensä, joka on tärkeämpi kuin siirtyminen paikasta toiseen. Tämän vuoksi Hongkongin ding-ding on kiinnostavampi kuin yksikään toinen raitiovaunu maailmassa.  

”Hongkong on yksi maailman tärkeimmistä kansainvälisen talouden keskuksista”, kertoo wikipedia. Edes siellä kaikkia päätöksiä ei voida tehdä tehokkuuden maksimoimiseksi. Hitaillakin asioilla on oma tehtävänsä, aivan kaikkialla.

VictoriaPeak_yö.jpg

En muuten ottanut yhtään kuvaa raitiovainuista. Istuin kyydissä tunnin aina yhden linjan päätepysäkille asti, yläkerroksessa ikkunpaikalla tietenkin. Kaksikerroksisen ratikan kyyti oli paljon pomppivampaa kuin yksikerroksisen. Koska kuvia ei ole, on tämä ykkösvinkkini sinulle kun olet Hongkongissa. Voit istua kyydissä vaikka koko reitin ajan, lipun hinta on aina sama – 2,3 Hongkongin dollaria (0,30 euroa). Hyvää ratikkakierrosta!

//

Jutun kuvat ovat sen sijaan Hongkongin saaren Victoria Peakilta. Myös tälle jyrkälle huipulle pääsee raitiovaunulla, vaikkakin vain yksikerroksisella. Huipulta näkee koko kaupungin, joka auringon laskiessa näytti entistäkin kauniimmalta. Hongkongista tulikin yksi kaikkien aikojen lempikaupunkejani.
 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *