Yllätysfestivaali Bangkokissa
Yllätysfestivaali on sellainen josta kuulet kaksi minuuttia ennen päätöksentekoa, että olet mukana. Hyppäät bussin kyytiin vailla tietoa suunnasta. Istut hetkeksi metron penkille ilman varmuutta mikä on oikea pysäkki. Pidät kiinni kaikin voimin lava-auton kyydissä pienillä kujilla etkä vieläkään ole kartalla.
Hyppäät lava-auton kyydistä asfalttikentälle, joka itse asiassa onkin cartingrata keskellä Bangkokin pilvenpiirtäjiä. Edessä avautuu näkymänä kaunein koskaan näkemäsi autourheilulle omistettu paikka.
Yllätysfestivaalille ei voi löytää ilman ystäviä. Bangkokin Dream Castleen ystäviä saapui yhteensä 16. Jokaisen olet kohdannut vasta tunteja aiemmin. Ihmisten nimet ovat kadonneet yhdessä kokatun thairuuan äärellä, mutta kotimaat muistaa jokaisen kohdalla. Chicagossa asuva ranskalainen, Argentiinassa syntynyt amerikkalainen, useampi saksalainen, kiinalainen tutkija, Etelä-Koreasta saapunut matkailija. Uusia ystäviä, joista tällä kertaa kiitos Couchsurfingin illallistapahtumalle.
Yllätysfestivaali oli viime viikonloppuna Bangkokissa järjestetty Dream Castle. Ensimmäisen kerran kaupunkilaisia ilahduttava ruualle, designille ja musiikille omistettu ilmainen tapahtuma. Dream Castlesta pakkaisin mukaan matkalaukkuun Suomeen kauniin unisen ja rauhaisan tunnelman, vastaavaa en muista kokeneeni missään aiemmin. Samanlaisen tapahtuman näkisin helposti Teurastamon pihalla kauniina kesäviikonloppuna. Pohdin pitäisikö jokaisessa tapahtumassa olla unelmien linna myös, hmmm. Ottaisin toki Suomessa ensi kesänä testiin vohvelikoiran!
https://www.youtube.com/embed/7lcH2v7yyI8″ frameborder=”0″ height=”315″ width=”560″>
Kangaskassiin tarttui mukaan heinää. Paras matkamuisto, jonka otin mukaan oli festivaali-innostus.
Minun oli ikävä festivaalitunnelmaa. Ikävä sitä hetkeä kun lempibiisi soi kaukana lavalla ja eteenpäin kulkiessa on pakko pyörähtää ympäri laukku heiluen.
Metromatka takaisin Bangkokin kotihostellille oli pitkä. Hymy ei pienentynyt pysäkki pysäkiltä vaan se säilyi samana aina tänne Hongkongiin asti. Hongkongissa odottaa viikonloppuna se ennalta suunniteltu festivaali, joka yllättää varmasti sekin. Kaksi kuukautta edellisestä festivaalista ja Berliinin Lollapalooza on muistoissa jo haalistumassa. Aiemmin festivaalien talvitauko on ollut pitempi, uutta festivaalikesää on saanut odottaa reilusti yli puoli vuotta.
Nyt olen keksinyt tavan huijata. Jätän väliin Suomen talven ja siirryn joka viikko kohti uutta kesää. Ja kohti uutta festivaalisesonkia! Ensi viikolla matkustan Sydneyn kautta Uuteen-Seelantiin, jossa vuosi vaihtuu tietenkin festarilla. Tästä tulette kuulemaan vielä paljon lisää!
Hongkongin Clockenflap on ollut lyijykynämerkintänä kalenterissa jo syyskuusta alkaen, mutta nyt sähköpostissa odottaa malttamattomana festivaalilippu. Kaupungin keskustassa sataman rannalla järjestettävä Clockenflap on täynnä musiikkia, kuvataiteita ja elokuvia. Ajattelin tanssia Nouvelle Vaguen tahdissa, fiilistellä Julia Holterin keikalla ja nähdä Flowssa missatun (ja kaikkien ylistämän) Chicin ja Nile Rodgersin. New Order, Damien Rice, The Libertines, Ride ja The Pains of Being Pure at Heart kiinnostavat myös. Toivon eksyväni keikoille, joilta en osaa odottaa mitään, mutta joilta lähden pois uuden musiikkilöydön kanssa.